maanantai 30. marraskuuta 2009

Joulun odotusta....

Laitoin viikonloppuna hiukkasen joulua kotiin; lähinnä keittiöön. Ruokailutilan ikkunassa on myös suuri valkoinen tähti jossa lamppu saa palaa lähes kokoajan -tämän synkän sään vuoksikin.
Keittiössä näyttää mm. tältä;
Kuvat ovat ikävän kellertäviä... Ulkona niin hämärää koko ajan, että sisällä täytyy pitää valoja. Luonnonvalo kun on ehdottomasti paras kuvaukseen.



Valkoisia hyasintteja tietenkin.



Löysin taas ihanan talo-kynttilälyhdyn, ja saatavahan se oli...



Eilen olimme miehen kanssa autoajelulla Fiskarsissa. Sää oli synkkä ja sateinen joten joulu tunnelmaan ei niiltä osin päässyt!



Kirjakahvilassa nautimme teet ja kahvit leivonnaisten kera.



Kotiin viemisiksi haimme Petris chocolate room`sta ihania konvehteja.
Moni varmaan muistaa vaimonsa Ninan joka piti omaa blogiaan vielä jokunen kuukausi sitten.
Näin kauniilta näytti heidän suklaa-puotinsa sisääntulo.




Kävimme lopuksi syömässä täällä, -joka siis on yksi suosikki ravintolamme. Siellä olikin jo alkanut joulupöytä, -josta nyt en niin riemuissani ollut.
Alkupalapöydän erilaiset pateet kuitenkin olivat minun ehdottomia s
uosikkejani!
Kotona illalla herkuttelimme ihanilla suklaakonvehdeilla...



Ja loppuun vielä pari kuvaa viimeisimmästä ja parhaimmasta ostoksestani pitkään aikaan...
Nukkekoti harrastuksesta innostuin n. viitisen vuotta sitten. Yhden
(kirpputori) Lundby`n olen itse remontoinut jokunen vuosi sitten, mutta haaveissa oli koko ajan "se kartano".
Esikoisen poismenon jälkeen ei nukkekoditkaan jaksaneet kiinnostaa!
Ja tuntui että oli aina tärkeämpääkin ostettavaa ja kalliin nuk
kekodin hankkiminen oli turhaa.
Nyt kuitenkin löysin Hong Kongista tällaisen kaunottaren ja e
rittäin edullisesti!!
Isäntä sen minulle viikonloppuna kokosi, -sisätyöt on vielä tekemättä. Niitä mietin tuossa joulunpyhien jälkeen kaikessa rauhassa. Huonekaluja ja muuta tilpehööriä minulla on ollut jo pitkään odottamassa sitä oikeaa taloa.
Nukkekodin vasemmassa sivussa siis matala lisäsiispi jonka katolla kaunis terassi, josta rappuset alas ja ulos...




lauantai 28. marraskuuta 2009

Huutonet mainos....

Kirpputori kauppa kävi todella hyvin.
Jotakin kuitenkin jäi, joten laitoin Huutonettiin myyntiin.
Lähtöhinnat ja korotukset eivät mielestäni ole liian korkeat -joten toivon, että nämä tekeleeni löytäisivät jostakin uudet kodit! =)
Pidän itse kovin noista Gantin tähtikankaasta ommelluista sydämistä, mutta koska minulla on jouluna erittäin vähän punaista (ja sekin ruudullista) niin kauppaan niitä pois.
Olen nähnyt kaupoissa tänä vuonna aika paljon jouluisia tekstiilejä joissa on punaisella pohjalla valkoisia tähtiä.




Minun terapeuttini jolla kävin Esikoisen poismenon jälkeen n.puolitoista vuotta, jäi eläkkeelle ja vein hänelle itse ompelemani enkelin.
Vielä en tiedä tulevaa terapeuttiani (en ole valmis vielä käyntejäni lopettamaan).
Tai nimen kyllä kuulin, mutta hän oli sairaslomalla eikä siten päässyt viimekäynnilläni esittäytymään. Joulukuun puolenvälin paikkeilla odotan hänen yhteydenottoaan, -ja toivon todella että olisi yhtä ymmärtäväinen ihminen kuin
edellinen.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Pikainen päivitys....

Sydänrimssuja leikattu, mutta ennen niiden aloittamista ompelin vielä muutaman sydämen Gantin tähtikankaasta. Oikeammin se oli siis Gantin pyyhe/liina mutta teinkin siitä jouluisia sydämiä. Ajattelin että jos vielä kokeilisin kirpparillani niitä kaupata. Keskiviikkona loppuu pöytäni, enkä enää jatkanut vaikka omistaja rouva kovin koitti puhua minua ympäri...



Aamupäivällä hain vähän sammalta sekä puolukanvarpuja, -niitä laittelen sitten joulukukkien sekaan. Tällaisen pienen kuusenlatvuksen laitoin sisääntuloon katoksen alle rappuselle.



Toivottelen kaikille mukavaa alkavaa viikkoa. Itselläni ovat voimat olleet melko rajalliset; työkokeilu on mennyt kyllä ihan hyvin neljällä ja puolella tunnilla, -mutta kun se nostetaan kuuteen tuntiin, niin saas nähdä miltä se tuntuu...

lauantai 21. marraskuuta 2009

Päivitystä miehen koneella...

Minulla ei nuo otsake tekstit juurikaan vaihdu... ;-)
Ensin oli päivitys siskon koneella, sen jälkeen ainokaisani koneella ja nyt miehen.
Hän osti itselleen läppärin ja koska oma koneeni on yhä telakalla saa
n lainata tätä.
Koneeni on kyllä jo kunnossa, mutta bitti-tohtori (ex-mieheni) haluaa p
itää sitä hetken tarkkailussa. ;-)

Kiitän lämpimästi teitä kaikkia edelliseen postaukseeni kommentoineita, -niin itseni kuin poikanikin puolesta! =)
Sydänrimssuja on kovasti kyselty ja koitan jaksaa tehdä mahdollisimman monta!!
En nyt pääse sähköpostiini, -minä onneton kun en muis
ta salasanoja yms. (omalla koneellani kun sähköposti on valmiina käytettävissä enkä siis tarvitse salasanoja) -palailen asiaan kun saan koneeni.
Huutonettiin en ole jaksanut laittaa myyntiin mitään. Voi olla, että jos voimat riittävät niin laitan niitä mitä kirppikseltä jää.


Kävimme eilen Inkoossa ostoksilla. Pääsin tunnelmoimaan ja törsäämään lempi-liikkeeseeni; Rosalindaan. Ikävä kyllä siellä ei Mailegin suuria tonttuja ollut kuin kalenteri sellaisia, mutta meille muutti silti siis tällainen pitkä poika.... ;-) Näiden hinnat ovat lähes pöyristyttäviä, mutta näitä ei vain voi vastustaa...


Hän ei näytä kovin ryhdikkäältä istumassa... ;-)



Rosalindasta ostin myös mm. nämä kauniit Riviera Maisonin ostokset.
Lyhty on suuri ja kaunis. Minulla on ollut samanlainen pienempi, -mutta onneton olen sen rikkonut!!


Nämä servetit ovat mielestäni ihanat!



Vaikka itse ompelen sydämiä, niin piti ostaa tämä Lexingtonin sydän. =)
Minä teen suurempia sydämiä ja halvemmalla... Nimi maksaa; -Titti ei vielä ole yhtä kova nimi maailmalla kuin Lexington ;-) ....



Kävin Inkoossa myös ihastuttavassa kukkakaupassa nimeltään Hedera.
Ostin pari valkoista hyasinttia (jotka vielä aivan nuppuisia, siksi ei kuvaa) sekä amarylliksen leikkokukan ja muutaman oksan skimmiaa. Myyjä paketoi ne samaan pakettiin ja pettymys oli suuri kun kotona avasin sen; -amarylliksen kauniit kukat olivat kärsineet skimmian kovista oksista... Tällaisen kimpun niistä kuitenkin tein.
Suurin osa kuvistani on kellertäviä, -sillä kuvailin eilen illalla, ja salamaa en käytä!




Söimme eilisiltana pikkujoulu aterian; -Kuopuksella oli pari ystäväänsä joten syöjiä oli normaalia enemmän- ja hyvä niin, isäntä kun oli ruokaa ostanut reilusti! Valmisruokia siis tämä pikkujouluinen illallinen.



Ai niin, -vielä yhdet uudet jouluiset ostokset, -tämän ihastuttavan pariskunnan löysin Kasvihuoneilmiöstä viime viikonloppuna. Sukset eivät kuulu heille, laitoin ne vain rekvisiitaksi.



Onpa mennyt taas kauan tässä koneella... Mietin katselisinko joululehtiä...



Vai ompelisinko...



Kirpputori pöytäni loppuu keskiviikkona ja jotakin voisin viedä sinne vielä. Nämä tyynynpäälliset vein viikolla, saa nähdä ovatko menneet kaupaksi.


Toivottelen teille kaikille mukavaa ja tunnelmallista viikonloppua!

tiistai 17. marraskuuta 2009

Päivitystä Kuopukseni koneelta...

Oma koneeni siis "lomailee" yhä...
Pääsin pikaisesti ainokaisani koneelle.
Ihan aluksi kiitän taas kaikkia teitä jotka olette kommenttia jättäneet, -mukava oli päästä niitä nyt lukemaan.
Kirpputorin myyjä rouva sai puhuttua minut ympäri jatkamaan vielä viikolla pöytääni.
Kehui, että on hyvää ja edullista tavaraa ja hyvin menneet kaupaksi, ja oli sitä mieltä että kannattaisi jatkaa. En usko, että tulevan viikon myynti on samanlainen kuin tämän ensimmäisen. Parhaat kun menevät aina ensin!
Koitan kuitenkin ommella vähän lisää; -sisustussydämet ovat tehneet hyvin kauppansa! =)
Harmi vain että tämä kirpputori jolla pöytäni nyt on, ei ole avoinna sunnuntaisin. Paikkakuntamme toinen kirppis on hyvällä paikalla ja auki joka päivä. Tällä kertaa päädyin tähän kirpputoriin, sillä se on työmatkani varrella ja voin päivittäin kotiin mennessäni käydä katsomassa, että kaikki on kunnossa ja pöytä siisti.

Tällaisia pitäisi tänä iltana kirppispöydälleni viedä.



Kamerasta löytyi myös kuva kakusta jonka Kuopus teki viime sunnuntaina täällä meillä ja vei isälleen! Aivan ihana! Isänsä on koulutukseltaan leipuri-kondiittori (vaikkei niitä hommia nyt tee),
eli ei ole omena kauas puusta pudonnut. ;-)







Kamerassa oli myös kuva näistä ostoksistani. Kävin eräänä päivänä antiikkiliikkeessä katsomassa vanhoja punavalkoisia keittiöpyyhkeitä. Niiden lisäksi löysin myös nuo kauniit kakku-ottimet.





Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! Toivottavasti saan oman koneen pian kotiin, -tuntuu niin oudolta tämä toisten koneiden käyttö!!

perjantai 13. marraskuuta 2009

Päivitystä siskon koneella...



Oma koneeni "pitää lomaa", joten päivitän pikaisesti siskoni koneelta.
Kuviani en voi nyt laittaa, mutta sitten taas kun koneeni "palailee lomaltaan"...
Ehkäpä ehdin taas enemmän ompelemaan kun ei tietokonetta ole! ;-)

Aloitin alkuviikosta toisella paikkakuntamme kirpparilla myyntipöydän (meillä on kaksi sellaista suurempaa joissa yleensä myyn, sitten on niitä joitakin pieniä). Aika mukavasti on kauppa käynyt. Omia ompeluksiani siellä myös kauppaan, ja tänään juuri myyjä kehui, että hyvin ovat kauppansa tehneet, ja ehdotti, että kannattaisi ehkä jatkaa vielä toinen viikko. Hän oli sitä mieltä että monet varmasti ostavat myös lahjaksi ompeluksiani.

Olen koittanut pitää kohtuuhinnat, enkä ryhdy omia töitäni myymään millään 50% alennuksella (kuten usein kirppareilla näkee). Myyjä oli sitä mieltä että hintani ovat edulliset!! Omasta mielestäni myymäni tavarat (siis nämä ns. vanhat, joita yleensä kirpparilla myydään), ovat siistejä. Sitä kun näkee kaikenlaista!

Tämän lyhyen päivityksen lopuksi kiitän rakasta siskoani koneen lainasta sekä toivotan teille kaikille ihanaisille mukavaa viikonloppua!






torstai 5. marraskuuta 2009

Ensilumi...

Tänään satoi meillä ensilumi, -sataa yhä!
Voi miten riemuissaan olivat eskarimme! Aamupäivällä kun menimme ulos, niin vaikkei lunta ollut vielä nimeksikään, niin ensimmäiset tekivät jo lumienkeleitä! =) Aina se on yhtä ihana seurata lasten riemua ensilumen sataessa!
Työhuoneeni ikkunasta näkymä on tällainen.




Olen ollut kovin väsynyt edelleen, ja ompelu into on -ikävä kyllä- hukassa!
Laitan vielä kuvan kauniista Madonna patsaasta jonka mies eilen minulle toi. Paikallislehdessämme oli yhtenä päivänä juttu eräästä osto- ja myyntiliikkeestä ja sen omistaja oli kuvattuna liikkeen pihalla erilaisten patsaiden kanssa. Silmiini osui Madonna patsas ja eilen kun mies oli siellä lähellä työkeikalla, niin pyysin että kävisi kysymässä sen hintaa. Olin varma että hinta olisi sen verran korkea, ettei näil
lä pienillä tuloillani sitä hankittaisi, mutta kysyähän aina voi... Hinta ei ollut korkea, -vain 34 euroa joten olisin sen voinut ostaa, mutta mies antoi sen minulle "syys-lahjaksi". ;-)
Pituutta tällä patsaalla on 70cm. Kovinkaan painava ei ole, mutten kyllä tiedä mistä materiaalista olisi valmistettu.
Tuo turkoosi väri ei kyllä ole lainkaan mieleeni, mutta ainakin toistaiseksi saa olla näin.
Luulisin, että tuo väri on johonkin uskontoon liittyvä... !??!

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Pyhäinpäivän mietteitä...

Meillä vietettiin pyhäinpäivän iltaa peurapaistin merkeissä! Mies osti pari paistia ja kutsuimme päivälliselle vanhempani sekä siskoni ja ex-miehensä. (Jos joku nyt sattuu moista ihmettelemään, niin mainitsen sen verran, että meillä kaikilla on erittäin hyvät ja lämpimät välit, eroista huolimatta)
Minä en kovin innostunut ollut peurasta, kuten en yleensä mistään muusta
kaan lihasta. Mutta varsinkin ns. riistaeläimet ovat sellaisia jotka eivät minulle maistu... Oli sitten kyse hirvestä, porosta, jänispaistista tai vaikka fasaanista, jota myös olen maistanut, niin minulle ne ovat kauniita luonnoneläimiä joita on mukava katsella silloin kun sattuu näkemään, mutta ruokaa ne eivät ole.
Toki söin -ja perunamuussin, kastikkeen ym. lisäkkeiden sekä hyvän punaviinin kanssa pari pientä paistiviipaletta oli ihan ok! Eihän se pahaa ollut, siskoni kanssa puhuimme että peurasta vain tulee vähän mieleen bambi...

Kuvia en oikeastaan ehtinyt/muistanut ottaa. Vain pöydän kattauksen lomassa räpsäisin kuvan, joka ei tietenkään onnistunut kovin hyvin.

Haudalla kävin kahteen kertaan; ensin aamupäivällä avomieheni kanssa ja illalla ruokailun jälkeen -ennen jälkiruokaa- kävimme äidin, siskon ja hänen ex-miehensä kanssa. Mies jäi isäni kanssa kotiin kahvin keittoon, ja glögi oli kuumana kun saavuimme hautausmaalta.
Meillä on joskus vietetty Halloweenia kun pojat olivat nuorem
pia. Juuri siskon kanssa eilen muistelimme kuinka Esikoiseni piti niistä juhlista ja oli aina innolla suunnittelemassa tarjoilua, rekvisiittaa, ohjelmaa ja vaatetusta. Halloween kun ei ole näitä meidän suomalaisten perinteisiä juhlia, niin kovasti en ole jaksanut innostua, mutta silloin kun niitä vietettiin, niin lähinnä poikien takia, -ja ne olivat meille naamiaiset johon kutsuimme lähimmät sukulaiset. Mukavaa yhdessäoloa. Nyt päivä on minulle ennenkaikkea Pyhäinpäivä jolloin käydään haudoilla ja muistellaan poisnukkuneita.


Nämä ihanuudet ostin naapurissamme sijaitsevalta Sohlmanin puutarhalta. Heillä on jonkinverran myös kauniita sisustus esineitä.



Tämän Taivaspoikani huoneen -josta nyt on siis tullut työhuone, sisustus on vielä edelleen vähän vaiheessa, mutta rautasänkyyn sain laitettua jo petivaatteita. Sopiva kaunis valkoinen pitsipeitto kun löytyisi niin olisin taas askeleen pidemmällä. Matto ja kattovalaisin ovat myös hakusessa. Leevi kissamme nukkuu mielellään tällä sängyllä. Varmasti kissa oli ihmeissään aluksi, kun huoneen ovi kiinni ja hänet ajettiin heti pois jos pääsi sinne livahtamaan. Kaipasi varmasti kissakin Esikoista, jonka huoneeseen ei kukaan pystynyt koskemaan reiluun vuoteen hänen poismenonsa jälkeen...


Esittelen vielä tämän kauniin hyllyn; -sain sen varmaan 10-11 vuotta sitten silloiselta ystävältäni. Hylly oli kauniin havunvihreä ja sopi silloiseen keittiöni väritykseen. Jossakin vaiheessa kyllästyin ja annoin sen siskolleni. Hänkin siitä myöhemmin luopui ja hylly löysi tiensä vanhempieni varastoon. Tässä jokinaika sitten siskoni oli siivoamassa vanhempieni kanssa heidän varastoaan kun soitti minulle tästä hyllystä, että otanko vai meneekö isälle polttopuiksi... Olin unohtanut koko hyllyn olemassaolon, ja erittäin iloinen kun sain sen takaisin. Mies maalasi sen valkoiseksi ja eilen laittoi ruokailutilan seinälle! =)
Vielä en ole päättänyt mitä tähän laitan, -mutta varmasti ennen
kuin huomaankaan niin tämäkin "pursuaa" tavaraa... ;-)