Olen kovasti ommellut kaikenlaista. Omatekemät eivät jostakin syystä tunnu niin hohdokkailta, joten itselle on mukavampi ostaa...
Netti on täynnä toinen toistaan ihanampia putiikkeja ja yhdestä sellaisesta tein pienen tilauksen. Maikin Villa Adelesta saa todella nopeaa ja ystävällistä palvelua. Hän soitteli minulle samana päivänä kun tilauksen tein ja varmisteli joitakin asioita, -ja seuraavana päivänä paketti oli postilaatikossamme.Tällaisia ihanuuksia siis sieltä.
Olen ompelun lisäksi tehnyt myös joitakin kransseja. Se ei oikein ole minun alaani...Yhden tein itselleni. Havukranssin; -"teko" sellaisen. En yleensä pidä missään muodossa teko kasveista kukista yms. mutta tämän kohdalla tein poikkeuksen. En olisi jaksanut alkaa oikeista havuista nyt tällaista väkertämään. Tähän lisäsin viimevuonna Rosalindasta ostamani Riviera Maisonin kellot.

Joitakin tein myös kirppispöydälleni. Yksikään näistä ei ole minun makuuni, mutta koska tällaisia tarvikkeita kotoa löytyi, niin niillä tein. Toivotaan, että kirppikselle osuisi joku joka tällaisista pitäisi.



Huomenna olisi Riitan puodin Vanilla Rosen Joulutapahtuma.
Riitta kyseli minua myymään ompeluksiani, -mutta ikäväkseni jouduin kieltäytymään...
Ensiksikin, en omista ajokorttia (mies kyllä totesi jälkeenpäin, ettei kyyti sinne olisi ollut mitkään ongelma) ja toiseksi, -jonkinaikaa asiaa mietittyäni- en ole vielä Esikoisen poismenon jälkeen "valmis" ihmisten eteen... Niin mukavaa kun olisikin ollut tavata Riitan lisäksi muitakin ihania blogi tuttavuuksia.
Olin niin otettu kun Riitta minua kysyi, ja itselleni oli pettymys, etten voinut mennä. Se olisi ollut juuri sellainen tapahtuma josta minä olisin varmasti pitänyt... Mutta nyt ei vielä ollut sellaisen aika...
No, nyt kuitenkin pöydän kattaukseen, -syömme miehen kanssa tänä iltana pikkujouluaterain. =)
Suuret ja lämpimät kiitokset ihanista kommenteistanne edellisessä postauksessa!!
Niin käsittämättömältä tämä kaikki tuntuu... Koskaan ei elämämme palaa normaaliksi.
Uuden elämän opettelu vie minulta lopun ikääni.
Tonttu-perheeni kasvoi taas yhdellä uudella Neitokaisella, kokoa tällä tontulla on jo huikeat 60cm.
Rakkaan Esikois Poikani poismenosta kuusi kuukautta, -puolivuotta...!?!
Minulla ei sanoja; vain nämä kyyneleet ja loputon kaipuu...
Olen edelleen ommellut. Nalle armeija valmistui viimein, -ihana isosiskoni osti heti siitä tämän ruskean pellava-nallen.
Eräälle rouvalle lähti tänään kuvia nalleista ja odottelenkin jännityksellä kenelle niistä hän haluaa kodin tarjota. Joulusukkia on myös tilattu ja ihana rakas Pikku-veljeni tilasi 12 kpl:ta glögi-/viinipullo pussukoita!!! Hän on urheiluhieroja ja oman yrityksensä joitakin asiakkaita kun joka joulu muistaa, niin tänä vuonna saan kunnian olla "osallisena".
Nyt olen kuitenkin pari päivää viettänyt vapaata ompeluksista.Eilen miehen ollessa hoitamassa erästä työtään, minä kiertelin pitkästä aikaa muutaman tunnin Ikeassa. Välillä kävin syömässä ja taas jatkoin kierrosta. Aika tuntui pitkältä, -yksin ei ole aina niin mukava kierrellä-! Ehdin jo laittaa välillä miehellekin viestiä, että meneekö hänellä vielä kauan...Jos ei aika siellä meinannut kulua, -niin rahaa ainakin. Ikea ei nyt varinaisia suosikki liikkeitäni ole, mutta mukava siellä on kierrellä ja katsella. Ja aina jotakin ostettavaa löytyy...
Joulukoriste valikoima oli -minun mielestäni- taas kerran lähes ala-arvoinen... Ostin kyllä paketin jossa oli kaksi suurta hopean väristä sydäntä. Jouluisiin ompeluksiini sopivia kankaita ostin myös, ym.Tänään olimme vähän ajelulla ja kävimme mm. Inkoossa kauppakeskus Strandissa, jossa on yksi lempi liikkeistäni; Rosalinda.
Sieltä mukaani tarttui mm. tämä ihana Rivera Maisonin kynttilä lyhty.
Kyselin uskaltaako siihen laittaa vettä ja käyttää kukkavaasina. Sain kieltävän vastauksen.
Liikkeen omistaja rouva Grönholm kertoi erään asiakkaan haluneen -kiellosta huolimatta- kokeilla, ja tulos oli ollut, että "hopeointi" oli irronnut. Totesin, että minä en siis edes kokeile.
Mietin vain, että kun jouluna hyasintit venyvät nopeasti pituutta, niin ne olisivat kauniit leikkokukkina tällaisessa.

Meille muutti Rosalindasta myös uusi tonttu pariskunta!
Vanhat joulukoristeet ovat vielä kaivamatta esille. Sieltä löytyy tälle uudelle pariskunnalle "lapset". Eli toinen mutta pienempi Mailegin tonttu pari.
Näiden tonttujen sylissä olevat polkakepit ovat samaisen liikekeskuksen lastenvaate ja -tarvike liikkeestä.

Olen muutamana päivänä vain ommellut...
Nalleja sekä joulusukkia on kyselty ja yritän parhaan kykyni mukaan nuo toiveet täyttää.
Saan siitä hyvää mieltä, kun joku haluaa minun tekeleitäni.
Tänä jouluna saan ilahduttaa täysin tuntemattomia lapsia sekä aikuisia omilla ompeluksillani. Olen iloinen siitä, että omasta surustani huolimatta jaksan ja saan antaa hyvää mieltä jollekkin...
Myös Huutonettiin laitoin taas tekeleitäni. Eihän näistä montaa ropoa kukkarooni kilahda, -enkä niitä sillä mielellä ole edes tehnyt- mutta koska niitä on (ehkä näiden tekeminen on ollut osa minun surutyötäni, -paljon muuta en sitten olekkaan jaksanut tehdä...), niin mitäpä niitä kaapissa säilyttämään...
Joku on iloinen saadessaan (mielestäni kohtuulliseen hintaan) kotiinsa jotakin uutta ja kai hänen silmissään kaunistakin. ;-)
Välillä täytyy muistaa pitää pientä taukoa; -ja mikäpä sen mukavampaa kuin kynttilän valossa lasi hyvää punaviiniä, Samuli Edelmanin virsiä kuunnellen...
Tunnelmallista lauantai-iltaa Ystävät! =)