Olin ajatellut, että koitan pitää blogini melko pintapuolisena, enkä enää kirjoittele tuntojani Esikoisen menetyksen johdosta... Mutta koska blogini kertoo elämästäni, -ja vaikka en pysty pukemaan sanoiksi tätä tuskani määrää, niin välillä täytyy yrittää jotakin saada itsestään ulos.
Olen yhä vielä jotenkin "lukossa" tämän asian sekä tunteideni kanssa, mutta kun viralliset lausunnot postissa saapuivat (onneksi olin saanut edellisenä päivänä puhelun niitä koskien) niin mietin, että taas on yksi uusi asia kohdattu. Niiden asioiden (mitä lausunnot sisälsivät) kohtaaminen oli raskasta... Mutta enää minun ei tarvitse pelätä joka kerran kun käyn postilaatikolla.
Seuraava suuri koettelemus on kun ryhdymme käymään läpi Esikoisen huonetta... Sitä en halua edes ajatella, -en pysty käymään huoneessaan ja ovi onkin aina kiinni ja sälekaihtimet suljettuina. Onneksi minun ei tarvitse sitäkään tehdä yksin, vaan saan avukseni oman mieheni lisäksi myös ex-mieheni. Ja äiti tietysti henkiseksi tueksi.
Mutta ihan vielä ei ole sen aika.
Päivä kerrallaan menen yhä, elämä jatkuu. Sen on jatkuttava, -vaikkakin täysin muuttuneena.
Tänään laitoin HuutonNetiin myyntiin vanhempia ompeluksiani jotka löysin joskus ennen joulua. Pikkuhiljaa pitäisi koittaa innostua taas uuden ompelusta.
Välillä tosiaan täytyy saada jotain ulos.
VastaaPoistaTämä on sinun blogisi, suru asuu sinun maailmassasi, sinun selviytymisesi on nyt tärkeintä.
Lämmin halaus Sinulle!
Mk: Suuret ja lämpimät kiitokset Sinulle! <3
VastaaPoistaMinä tarkoituksella jossakin vaiheessa vähensin kirjoitteluani Esikoisen poismenosta, sillä jotkut -varmasti hyvää tarkoittavat- kommentit pahoittivat mieltäni.
Sitä kun on tässä tilanteessa aika herkkä...