Varoitan -ja pahoittelen, -nyt tulee aika paljon kuvia, mutta äkkiäkös nuo rullaa alas.😄
En viitsi näistä tehdä postauksia erikseen.
Seuraavassa postauksessa sitten jotakin ihan muuta.
Olemme käyneet muutamina päivinä autoajelulla ja kun ilma on ollut kauniin kuurainen niin vähän on jaloiteltu.
Tammisaaressa kävimme lounaalla ja vajaan tunnin kävelyllä.
Lunta ei tuolloin vielä juurikaan ollut -nyt mekin olemme saaneet tänne etelä suomeen ihan mukavasti lunta- mutta keli oli niin kaunis.
Oikeassa reunassa näkyy ihana kesäravintola Knipan.
Kaukana jäällä näkyi lintuja joista ei saanut selvää, -no eipä saa kunnolla näistä rajatuista kuvistakaan (haaveeni uudesta objektiivista kasvoi taas), mutta merikotkaksi näitä epäilimme.
Kamerasta joku vipstaaki oli siirtynyt (sormet kun oli välillä vähän jäässä) ja muutama kuva meni pilalle, -tässä oli kuitenkin jotakin kaunista ylivalottuneisuudesta huolimatta.
Kävimme lounaalla Cafferiessa, ja voin kyllä suositella.
Viihtyisä ja todella hyvä ruoka. Me otimme uuniperunan skagen täytteellä sekä juustoisen linssikeiton, -johon mies otti pekonia.
Arkipäivisin tuolla on tarjolla lounas ja valikoimiin kuuluu myös erikoiskahveja, maukkaita leivoksia ja raikkaita salaatteja.
Heille ovat myös nelijalkaiset perheenjäsenet tervetulleita!
Tammisaaresta lähdettyämme ajoimme Fiskarsin kautta kotiin.
Jäin auton kyydistä pois ja kävelin joen vartta kulkevaa pyörätietä ruukkikylän toiseen päähän.
Kameraa ei ollut, mutta kännykällä räpsin kuvia.
Ja yhtenä päivänä kävimme ajelulla, ensin Kasvihuoneilmiössä (josta en koskaan taida selvitä ilman joitakin ostoksia...) ja sen jälkeen ajoimme Billnäsiin.
Siellä kuura oli kauniimpaa kuin muualla.
Meille nämä ovat ihan tuossa naapurissa joten aika usein tulee ajeltua siellä.
Kesällä useimmiten, mutta myös talvella on mukava käydä.
Aika herttainen liikennemerkki, vai mtä?
Näihin kuviin ja tunnelmiin!
Toivotan ihanaa viikonloppua teille kaikille!💛
Olen jo vähän miettinyt seuraavaa postausaihetta, -joka mitä ilmeisemmin käsittelee ulkonäköä.
Minä en ole siitä oikein jaksanut huolehtia Esikoispoikani kuoleman jälkeen.
Tänä vuonna nämä ensimmäiset viikot olen voinut paremmin ja oikein pysähtynyt miettimään näitä asioita, -kerron niistä lisää siis myöhemmin. Kunhan vain tämä hyväolo jatkuisi.
Kauniita paikkoja, maisemia ja kuvia!
VastaaPoistaHyvää viikonloppua!
Kiitos Susanne!♥
PoistaVoi miten upeita kuvia!
VastaaPoistaHyvää tunnelmaa viikonloppuusi.
-Ritva-
Kiitos Ritva ihanainen!♥
PoistaVoi Titti, älä ihmeessä pyytele anteeksi jos on paljon kuvia, ne ovat aivan mahtavia! Etkö voisi harkita tekeväsi niistä postikorttisarjoja? Sinulla on silmää löytää se "jokin" jokaisesta jäänsärmästä ja luonnonvalosta ja vaikka mistä! Ihailen! Ja Tammisaari ja Fiskars ovat aina yhtä ihanat, olipa kesä tai talvi, niin paljon kaunista katseltavaa. Kiitti ruokapaikkavinkistä, pitääpä laittaa muistiin jos vaikka talvilomalla ajelisi sinne.
VastaaPoistaKiva juttu löytyi Kodin Pellervosta kun se toissapäivänä laatikkoon kolahti :)
Nauti talvesta, luonnosta ja pehmeästä hiljaisuudesta jonka lumi toi tullessaan! Olet ihana!
Terkuin Tuuli
Voi kiitos sinä ihana Tuuli♥
PoistaTykkään kuvata, mutta kun en oikein ymmärrä/osaa kamerani kaikkia mahdollisuuksia niin kuvat ei kyllä omasta mielestäni ole niin kaksisia.
Taitaa löytyä postikorttien tekijöistä niin paljon taitavvampia ihmisiä.
Ahaa, sinäkin olet jo nähnyt Kodin Pellervon, -itse en ole vielä nähnyt. Ovat kuulemma toimituksessa lomalla ja odottelen että sen jälkeen saisin oman lehden.
Paula (jutun tehnyt toimittaja) laittoi messengerissä kuvat lehden aukeamista. Niistä ei oikein kunnolla selvää saanut, mutta kauhistuin sitä koko sivun kuvaa itsestäni...
En tienyt että minuakin kuvataan joten en ollut "varautunut".
Kamalat ryysyt päällä ja tukka likainen, -mutta mites sitä sanotaan; `ei voi syttää peiliä jos kuva on vino.`😄😄
Äitini sanoi, että eihän sitä kukaan puutarhatöitä tee meikit naamassa ja hienoissa vaatteissa, -joka on kyllä totta.
Nykyisn on lookki muuttunut, ihan lyhyet hiukset ja kampaajani laittoi vähän punertavaa sävyä.
Ihania talvipäiviä sinulle ystäväiseni!♥
Ihania kuvia, osaat taitavasti valita kohteet ja kuvakulmat! Fiskarssissa pyörähdimme kesällä.
VastaaPoistaKiitos Nina ihanainen!♥
PoistaPaljon kaunita talvikuvia olet saanut aikaan otettua.
VastaaPoistaVoi kiitos Severus!♥
PoistaHei! Tuulin idea on hyvä. Noista kuvista saa upeita kortteja. Liukasta laskiaista ja kaikkea hyvää! T. Anja
VastaaPoistaKiitos Anja!♥
PoistaOn mukava kuulla että kuvat näyttävät kauniilta, -mutta en usko että niistä ihan postikorteiksi olisi. Niin paljon on ammattitason kuvaajia että jään kirkkaasti häntäpäähän.