Henkireikä tämä ompelu minulle on, -ja oikeastaan ainoa mitä olen jaksanut ja pystynyt tekemään tämän kahden ja puolen vuoden aikana mitä on Esikoisen menehtymisestä kulunut...
Jos te ette olisi töitäni haluneet, niin en varmaan olisi ommellut enkä siten edes näin hyvin selvinnyt näistä surun vuosista... Pieni aikahan tämä on, en yhä vieläkään voi ymmärtää...
Mutta nyt muihin aiheisiin.
Ensimmäiset hyasintit on hankittu.
Mies vaihtoi auton uudempaan ja eilen kun hän oli viimeistelemässä kauppoja olin minä Antik Fasaanissa. Oli kerrankin aikaa rauhassa katsella. Antiikki liikkeessä on tietenkin "antiikki-hinnat", vaikka samanlaisia olen nähnyt kirpputoreillakin, -edullisemmin siis.
Minä sorruin ostamaan neljä kaunista keittiöpyyhettä, -vaikka hinta oli minusta turhan suuri-
olivat kuitenkin siistit ja ehjät. Liinoissa valitsin tarkoituksella erisävyiset (2+2)
Kuvassa taustalla näkyvät pienet liinat ostin lähinnä jouluamme silmällä pitäen.
Löysin myös niin kauniit vanhat virkatut pussukat; suurin pussukka ketjulla, silmälasikotelo, ja kaksi pientä kukkaroa. Näistä tuo hiukan eri näköinen tuli käyttöön heti!
Pussukoiden alla näkyvät liinat ostin myös, nekin joulua ajatellen, -meillä kun on valko/hopea kattaus.
Toivotan kaikille teille mukavaa viikonloppua sekä tunnelmallista ensimmäistä adventtia!
♥ ♥
Hei Titti,
VastaaPoistatunnelmallista adventtia sinullekkin.
Kiva kun olet löytänyt sinäkin ostettavaa.
Minä laitoin kuvia blogiini sinulta ostamistani ihanista sukista. Kiitos vielä.
En taida muuta tarvitakkaan enää :)
Ihania ostoksia, varsinkin tykkään noista virkatuista pussukoista. Pitäisi varmaan yrittää tehdä, kun noita kehyksiä on kerääntynyt liiankin kanssa.
VastaaPoistaHyasintit ovat ihania ja tänään niitä löytyikin jo Prismasta, tietysti valkoisina.
Pää pystyyn vaan Titti!! Ompeluksesi ovat todella kauniita ja huolella tehtyjä ja vain kiittäviä kommentteja olen niistä kuullut :)
Hyvää pikkujoulua!!
Voi mitä ihania ostoksia <3 Ja niin kaunis hyasinttiasetelma...
VastaaPoistaKyllä sinun ompeluksesi ovat niin kauniita, että huoleti niitä voi kehua :)
Oikein ihanaa 1. adventin aikaa sinulle Ystäväni!
Ainosofia, Kiitos sinä ihanainen! Kävin kurkkaamassa blogissasi, -ja voi kuinka ylpeä olenkaan nähdessäni tekemäni joulusukat sinun kauniissa kodissasi! :)
VastaaPoistaSiirisofia, Sinulle myös lämmin kiitos! Voi kun itsekkin osaisin tuon virkkaamisen jalon taidon... No, ihan perus virkkaus sujuu joten kuten,-vaikka pyöreästä patalapusta tuleekin "kuppi" ja neliöstä lähes kolmio... ;-)
Mari ystäväiseni, Kiitos Sinullekkin -joka kerta toisensa jälkeen haluat tekeleitäni... :)
VastaaPoistaKaunista ja aina vain kaunista, kyllä,
VastaaPoistaja nuo pussukat voi kuinka tuntuu hyvältä ja liinat ja kaikki on niin ihanaa nähdäkin kaunista vaikka sitä ei itsellä olisikaan, tykkään ja tykkään sinusta!
Samoin kiitos itsellesi tunnelmallista tätä iltaa ja adventtia!
Sirkka, -ystävä ihanainen, kiitos Sinulle myös! ♥
VastaaPoistaIhana kun Ainosofialla oli maininta...heti mutkan kautta sun huutonetin tavaroihin :)
VastaaPoistaOlin jo unohtanut...
Ihania sun tuotteet :)))
Suloista jooulun odotusta!!
Ihania ostoksia olet tehnyt!
VastaaPoistaTunnelmallista adventtia sinullekkin:)
Kauniita löytöjä :)
VastaaPoistaRauhallista ja lämmintä ensimmäistä adventtia!
Ihania ostoksia:) Ompeluksesi ovat niin ihania, että ei ihme, että on kaupaksi käynyt<3
VastaaPoistaUpeita hankintoja!
VastaaPoistaJoskus lykästää:-))
Kauniita ovat sinun ompelukset, kerrassaan upeita!
Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle Titti<3<3
Voi mitä ihanuuksia! Nuo virkatut pussukat ovat mahtavia.
VastaaPoistaRauhallista 1.adventtia Sinulle:>
-Hanne-
Titti: Kiitos kuuluu ihan sinulle itsellesi. Sinun pitää alkaa arvostamaan kauniita käsitöitäsi arvoisellaan tavalla.
VastaaPoistaTurha vaatimattomuus pois.
Ompeluksesi ovat TODELLA upeita!
Pepi, Kiitos! Ainosofian kauniin kodin kuvissa sukkaseni näyttivät niin hyviltä! :)
VastaaPoistaWU: Sinulle myös iso kiitos!
Merjalle kiitos,ihanaa kun jaksat vierailla ja kommenttia jättää, -itse olen laiska kommentoimaan toisten blogeissa... (* häpeää *)
Mammelille myös KIITOS!!
Arja, kiitos! Joskus todellakin lykästää. :)
Hanne, sinulle myös iso kiitos! Minä itsekkin tykkään valtavasti noista pussukoista, -niin kauniit!
Ainosofia, olenpa tainnut ennenkin kuulla nuo sanat... -että omia töitäni minun pitää oppia arvostamaan... Vaatii kai harjoitusta! ;-)
Kuten mainitsin, niin sinun kauniissa kodissasi sukkani näyttivät oikein hyvältä! :)
Kyllä on kiva katsella muiden löytöjä....hyvää joulunodotusta sinulle toivottaa Krisse
VastaaPoistaKaunis kukkaasetelma! Ihanis ostoksia, wau!
VastaaPoista-päivi-
Kiitos, rauhaisaa adventin aikaa myös sinulle!
VastaaPoistaKauniita löytöjä oletkin taas tehnyt.
Ja hienoa, kun jaksat ommella ja tuottaa kaunista siten muillekin.
Kauniit nuo virkatut kassit. Nostalginen tunnelma.
VastaaPoistaTitti,ystäväiseni, älä ole turhan vaatimaton, SINUN tekeleesi ovat loistavia ja todella kauniita.;=)
VastaaPoistaMukavaa viikkoa, eikö olekin kiva kun aurinko paistaa, vaikka on ehkä vähän turhan kylmä.
Krisse, Kiitos Sinulle!
VastaaPoistaPäiville myös ISO kiitos!
Mk, kiitos -saan hyvää mieltä siitä että voin tuottaa iloa niin monelle!
TeSa, kiitos sanoistasi!
Tuija, Kiitos kun piipahdit. Ulkona näyttää niin kauniilta kun aurinko paistaa. Vein aamulla linnuille ruokaa ja huh kun oli vilu!
Juu olen unohtanut vastata kysymykseesi, on Rosa siinä kuvassa sängyssään ensin silmät auki ja sitten kiinni, siinä.
VastaaPoistaMeiltä halaukset sinulle ja Rosalta vielä pusut!:)
Kiitos ihanat ystäväiseni, Rosa ja Sirkka! :)
VastaaPoistaIhania löytöjä ja ostoksia.
VastaaPoistaJa miten ihania käsitöitä sinulla onkaan. Tutkailin noita aiempia postauksia.
Olet taitava käsistäsi ja kodistasi löytyy kaikkea ihanaa.
Hienoja asetelmia myöten.
Osallistut muuten 3:lla arvalla arvontaani, koska linkitit. Olit laittanut kommenttilootaan 2 arpaa.
Oikein mukavaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää sinulle!!
Ulla-Kristiina, kiitos kauniista sanoistasi. Ja ennenkaikkea kiitos kun rehellisenä ihmisenä tarkensit tuota minun osallistumistani arvontaasi! Olin onneton ymmärtänyt siis jotakin väärin...
VastaaPoista