Kiitän koko sydämestäni jokaista teistä! ♥ ♥
Olen siivonnut joulun pois... Vaikka meillä on hyvin vähän jouluisin punaista, niin olen iloinen että siitäkin vähästä pääsin... Nyt on vaaleaa, valkoista ja jotenkin rauhaisan levollista.
Valkoisia tulppaaneja olen saanut kolme suurta kimppua; mieheltä kaksi ja siskon perheeltä yhden.
Valkoisia tulppaaneja olen saanut kolme suurta kimppua; mieheltä kaksi ja siskon perheeltä yhden.
Joulukukat vaihtuivat yrtteihin ja jouluinen keittokirja (työpöydällä telineessä) vaihtui kasviskeittokirjaan.
Valitettavasti touhuaminen sisällä sekä kokkaaminen (tattirisotto maistui kaikille meille kolmelle)
vei aikaa sen verran etten ehtinyt ulos. Aurinko antoi muutaman säteen hyvin pienen hetken, -ehdin kuvata vähän, mm. tämän kuvan makuuhuoneen ikkunasta!
Mies on nyt iltapäivän lumilingolla ottanut lunta pois talomme ympäriltä, niin että huomenna voi pudottaa katolta lumet. Nämä kuvat hän otti takapihamme puolelta hetki sitten.
On siellä katolla lunta!!
Lunta oli myös Hangossa, -eilen iltapäivällä kävimme autoajelulla ja miehen siskon haudalla, kun emme joulun pyhinä jaksaneet lähteä! Kuvakollaasi siis Hangon hautausmaalta.
Hei Titti <3
VastaaPoistaHih -
aika jännä miten monella onkaan punainen väriärsytys.
Meillä on vielä punaista ja ajattelin sitä pitääkkin jonkun aikaa.
Mutta mielihän tunnetusti muuttuu pian.
Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOn siellä kamalasti lunta! kerrankin pohjoisessa on vähemmän;-))
VastaaPoistaOikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Titti<3
Kyllä sitä lunta todella saatiinkin runsain mitoin ja talvi on vielä alussa! Pikkuhiljaa meilläkin joulu lähtee taas pois. Kuusenneulasia löytyy varmaan sitten vielä juhannuksenakin, niin paljon ovat alkaneet varista... Mutta voihan sitä kynttilöitä vielä poltella. Kasviruoka olisikin hyvää vaihtelua.
VastaaPoistaHyvää viikon alkua sinulle,
toivoo johanna r
Ainosofia, kiitos kun piipahdit ja jaksoit taas kommenttia jättää!
VastaaPoistaNauti sinä vielä punaisesta, -tiedän koteja joissa punainen on osa sisustusvärejä ihan ympäri vuoden!
Arja iso kiitos sinullekkin kun jaksat aina kommentoida minun turinoitani ja kuviani! Todellakin, tänä talvena (ainakin tähän mennessä) taisi pohjoinen suomi jäädä toiseksi etelän lumelle!
Johanna, ystäväiseni, lämmin kiitos myös sinulle, -ihanaa kun jaksat täällä vierailla ja kommenttia jättää! Toivotan teidän perheelle kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle. Missähän merkeissä tänä vuonna tapaamme... :)
Kunhan selkiytyy mihin suuntaan tässä elämässä nämä työasiat menevät, niin koitan taas jaksaa aloitella ompeluksia!
Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut!
VastaaPoistaOikein hyvää uutta vuotta Sinulle ja perheellesi!
Sari, sinä ihanainen jaksat aina vierailla ja kommentoida!♥
VastaaPoistaLämpimästi sinuakin kiitän ja toivotan koko perheellenne kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle!
Myöhästynyt syntymäpäiväonnittelu ja halaus sinulle Titti! Kiitos Uuden Vuoden toivotuksista! Samoin toivotan sinulle!
VastaaPoistaPalaga, kiitos ystäväiseni!♥
VastaaPoistaEnsinnäkin Oikein Hyvää Uutta Vuotta! Ja myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut myös! Toivon, että uusi vuosi tuo kaikkea hyvää tullessaan, terveyttä, voimia ja hyvää mieltä!
VastaaPoistaKiitos ihanista käsitöistäsi ja askarteluista, joita annoin monille ystävilleni joulupaketissa. Kaikki olivat ilahtuneita ja ihmettelivät olinko ihan itse tehnyt nuo ihanuudet. Pakko oli myöntää, että en, en .. :)
Kylläpä teillä on paljon lunta siellä, paljon enemmän täällä meidän seudulla. Lumi on niin kaunista, joskin aiheuttaa kyllä ongelmiakin. Olen pitänyt joulun aikaan internet-taukoa, nyt palailen vähitellen blogien luvun ääreen - jospa vaikka saisin aika-ajoin kommentoituakin.
Kaikkea hyvää tälle vuodelle! Nauttikaa loppiaisesta!
VastaaPoistaLenni ja Vekarus, lämpimät kiitokset kommenteistanne!♥
VastaaPoistaHei Titti!
VastaaPoistaIhanaa jos tuunattu kenkäni inspiroi sinua :-)) Ja vapaasti voit ideaa käyttää, sillä jaettavaksihan ne on tarkoitettu. Itsekin olen idean jostain amerikkalaisesta lehdestä muokannut.. Ja arvaa, eilen illalla en saanut unta kun näin jo rivistön erilaisia kenkiä, isoja ja pieniä tuunattuna valkoisella maalilla :DDD
Aika kivaa puuhaa, ja pitsitkin voivat olla erivärisiä, kun ne päältä maalaa valkoisella.
Kokeilun iloa &
Hyvää loppiaista sinulle Titti<3 <3
Hyvän loppiaisen toivotukset ja samaten myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut - täältä vähintään yhtälaisten kinosten keskeltä ;) se lumilinko on kyllä kova sana.
VastaaPoistaValkoinen sopii uuteen vuoteen ihan erityisen hyvin, minunkin piti jo alkuviikosta kerätä punaiset pois, vaan enpä ehtinyt... yritys hyvä kymmenen kuitenkin...
Valoisaa uutta vuotta toivottelen siis. :)
Tervehdys! ja kiitos kommentista blogissani :O)
VastaaPoistaTäällä meillä göteborgissa on kans tosi paljon lunta, en ole ennen nähnyt moista täällä. Lapset tykkää ja tykkään itsekkin, vaikka kyllä ootan kevättäki ;O)
Oikein hyvää loppiaista sinulle ja perheellesi
Halauksin Nina
Heipsistä Samis sinullakin valkoisia tulppaaneja, kauniita.
VastaaPoistaOn kuin katsoisi omia kattokuvia, sitä piisaa..mitenkähän sais lumet talteen, jos ensi talvena ei saada lunta..
lämminmielistä iltaa ystävälleni, jonka kainalossa niin moni haluaisi olla.
Minnamarika, Saara, Nina ja Sirkka; Teille kaikille ihanaisille kauniit ja lämpimät kiitokset kommenteista!♥
VastaaPoistaNiin hyvän mielen saatte kaikki minulle kun jaksatte kommenttia jättää!
Tulppaanien aika; ihanaa!! Se tuo valoa ja vihreyttä niin kovasti mieleen :)
VastaaPoistaMainitsemasi tattirisotto kuulostaa herkulliselle. Sain syksyllä ystävältä tatteja (pakastettuina) ja niistä risottoa voisikin tässä joku päivä tehdä kera keväisten yrttien... Kiitos vinkistä!
Oikein mukavaista viikonloppua :)
Lumesta ei taideta ihan heti päästä eroon, sitä nyt vain tulee ja tulee...
VastaaPoistaValoisaa kevään odotusta sinulle, lumisadetta ihmetellessä ;)
p. s
onnea sinulle!
No on tosiaankin paljon lunta katolla. Meilläkin täytyisi pudottaa lumet saunan terassin valokatteen päältä, ennen kuin romahtaa alas.
VastaaPoistaValkoiset tulppaanit ovat harmonisen kauniit.
Blogisi on niin kaunis ja seesteinen... itse olen sellainen Kaaoksen Kuningatar, etten voi kuin ihaillen katsella harmoniaa joka kodistasi huokuu. Tulen toistekin!
VastaaPoistaT, Tesa, Lennu ja Virvatuli, -suuret ja lämpimät kiitokset sanoistanne!♥
VastaaPoistaTervehdys Titti!
VastaaPoistaKyllä nyt lunta riittää, tuo toiseksi viimeinen kuva näyttää ihan kuin olisi patja...lumipatja.
Eipä tuota nyt enää tarvitsisikaan tulla, on rittävästi hiihtämiseen ja muihin ulkoleikkeihin lapsille lunta.
Jos tulee vielä kylmää, niinkuin varmaan tulee, on lumi kyllä hyvä eriste, kasvit voivat sen alla paljon paremmin, eli toiveissa kunnon kukintaa.hih.hih..
Mukavaa viikko sinulle Tittiseni!♥