lauantai 10. lokakuuta 2015

Ystäväni kaunis koti ja puutarha...

Minulla on ilo näyttää teille ystävättäreni kaunista kotia ja puutarhaa.
Heillä on niin kaunista, sekä sisällä että ulkona!
Ihailen ihmisiä joilla on silmää ja taitoa.
Ystäväni mies on erittäin taitava kuten tulette kuvista huomaamaan.
Olemme tunteneet yli 30 vuotta, aikoinaan silloiset poikaystävämme (hänen nykyinen miehensä ja minun ex-mieheni) olivat hyviä kavereita.
Kun lapsemme olivat pieniä niin vierailimme vielä paljon toistemme luona mutta jossakin vaiheessa yhteydenpito väheni.
Noin pari vuotta sitten "löysimme" toisemme uudelleen.(minä aloin viimein pikkuhiljaa heräillä usvasta joka johtui poikani menehtymisestä)

Nämä kuvat on otettu elokuun lopulla.
Niin paljon kauniita yksityiskohtia, uutta ja vanhaa hyvällä maulla.














Näin kaunista puutarhaa en ole koskaan ennen nähnyt.














Vein oman puutarhan gladiouluksia.



Laitan vielä kuvia joita ystävättäreni nuorin tytär otti.
Myös hän harrastaa kuvausta ja sainkin vinkkejä häneltä.













Toivottavasti nautitte kuvien katselusta. Kollaasit pitäisi saada suuremmaksi klikkaamalla.

Leppoisaa lauantaita kaikille.

Minä lähden kohta lapsuuskotini maisemiin, Mummilaan niinkuin meillä sanotaan.
Siellä on iso remontti ollut jo kauan ja äiti asuu evakossa. Minä menen vähän hakemaan luonnontarvikkeita, -jos ehtisi jotakin askartelemaan.



16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos niin omasta kuin ystävänikin puolesta Irmastiina!♡

      Poista
  2. Voi miten ihana puutarha, olen kyllä aivan samaa mieltä! Ja tietysti kotikin on kaunis : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!♡
      Voit arvata että viihdyn heillä!☺

      Poista
  3. Aivan upeat kuvat. Todella kaunista, niin ulkona kuin sisälläkin. Olet kyllä taitava kuvaaja ja tunnelman vangitsija...
    Kiitos ..
    Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuikku!♡
      Sain kehuja myös ko. ystävältäni kuvista!☺

      Poista
  4. Kaunista on. Kiitoksia näistä kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!♡
      Mukavaa jos viihdyit kuvien parissa!

      Poista
  5. Kertakaikkisen ihastuttava koti, Titti!
    Kiitos kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!♡
      Olen ystävälleni sanonut että taidan muuttaa heille asumaan...☺

      Poista
  6. Minulle kyllä riittäisivät sinun oman kotisi kuvat vallan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!♡
      Mukava kuulla että pidät kotini kuvista!
      Niitä tulee olemaan kyllä, -nyt vain oli mukava saada uusi aihe postaukseen.
      Ja halusin ehdottomasti näyttää kauniin ja taidolla sisustetun kodin ja puutarhan!

      Poista
  7. Todella kauniita kuvia, mutta olen samaa mieltä kuin edellinen kommentoija, että myös sinun kotisi ja pihapiirisi ovat niin kauniita, ettei siinä paljon muuta tarvitse. Omaa kotiaan tietysti kukaan ei koskaan katso sillä silmällä kun vierailupaikkaa, mutta teillä on myös todella kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sari... KIITOS!♡
      Omasta mielestäni minun ja tämän postauksen -ystäväni kodista/kuvista ei voi puhua edes samana päivänä...
      Toki olen iloinen ja kiitollinen kodistani, -mutta jos olisi varaa, niin paljon täällä muuttaisin/tekisin!
      Mutta näillä mennään...☺


      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitän niin omasta kuin ystävättäreni puolesta!♡

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥