Jos on joku joka ei enää halua/jaksa lukea minun Hanko juttujani, -niin joutuu jättämään tämän väliin...
Me lähdemme kotiin täältä maanantaina, joten sen jälkeen ei ehkä enää tule näitä postauksia. ;-)
Vaikka voisin kyllä kirjoittaa ja kuvata täällä jatkuvasti... Tykkään niin kaupungista!
Tuossa edellisessä postauksessa oli tarkoitus olla mukana myös ihana puoti Villa Hima, mutta kun kamerasta loppui se akku, niin en lähtenytkään enää sinne.
Heinäkuussa piipahdin siellä ja tein silloin postauksen. Käsi oli kuitenkin paketissa joten kuvaaminen oli erittäin hankalaa...
Tänään kävin torilla ja samalla myös Villa Himassa.
Eipä nämä kuvat nytkään mitään erityisen hyviä ole, kättä särki (eikä edelleenkään tykkää esim. valokuvaamisesta) joten en kauheasti jaksanut keskittyä, enkä sitä paitsi -ikävä kyllä- edes osaa kaikkia kamerani hienouksia.
Joitakin kuvia kuitekin tästä aivan ihastuttavasta puodista.
Villa Himalla on myös Nettiputiikki joten sieltä saat tilattua ihanuuksia vaikket Hankoon pääsisikään.
Ensi kesänä Villa Hima avaa myös kahvilan...
Minun pienet ostokseni ko. putiikista.
Nanan kanssa sovimme että kunhan joulu lähenee ja alan joulublogiani aktiivisemmin päivittää, niin pidän arvonnan jonka voittona on -näillä näkymin- lahjakortti Villa Himaan. Senhän voi sitten käyttää nettimyymälässä. Mutta siihen on nyt vielä aikaa... Siitä sitten lähempänä ajankohtaa, mutta pysykäähän kuulolla!
Piipahdin myös Tiimarissa, onneksi käteni olivat jo täynnä kantamuksia ja käsivartta särki niin en jaksanut siellä paljoakaan katsella.
Löysin kuitenkin Ale-pöyältä hurrikaani-lyhdyn sekä -70% hopean väristä ohutta kangasta sekä kynttilöitä...
Nehän piti ottaaa, sillä uudenvuoden aattona täytän pyöreitä niin nuo sopivat vallan mainiosti kattaukseen.
En jaksa mitään isoja juhlia pitää, mutta lähimmät sukulaiseni tietenkin tulevat.
Loppuun vielä pari aiemmin tekemääni kollaasia Hangon ihanista maisemista.
Aivan ihana puoti....:)
VastaaPoistaNyt lähden "ostoksille".
Kiitos Hanko infosta..ihana puoti.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Mä haluun kanssa Hankoon! Tai voisin muuttaa sinne on NIIN kaunista<3
VastaaPoistaKIITOS IHANAISET KOMMENTEISTA!♥
VastaaPoistaANNE, MINÄ MYÖS NIIN MUUTAN TÄNNE... HETI KUN VOITAN LOTOSSA ETTÄ VOIN OSTAA TALON MERI-NÄKÖALALLA. ;)
Ihanan näköinen puoti, kerrassaan! Ja Hankoon pitää kyllä joskus mennä käymään... Leppoisaa sunnuntaita!
VastaaPoistaVoi mitä ihanuuksia kauppa onkaan täynnä!
VastaaPoistaHei Titti pitkästä aikaa!
VastaaPoistaOlen ollut tauolla melkein koko kesän enkä tiennytkään, että sinulla on käynyt ikäviä haavereita, mutta nyt taitaa olla kolhut jo voiton puolella.
Ihana postaus ja huippu upea puoti on tuo Villa Hima. Voi, kunpa täällä meidänkin seudulla olisi tuollainen.
Oikein hyvää loppukesää sinulle! <3