Huom! Tämä postaus sisältää paljon kuvia...
Terveisiä taas täältä Hangosta.
Kotonakin siis välillä kävimme, -kahtena päivänä, piti kyllä olla yksi yö kotona noiden minun sairaala käyntieni takia, mutta emmehän me malttaneet olla täältä pois.
Olen pari kertaa käynyt Ankka kirpparilla, ja jotakin pientä tietenkin on tarttunut mukaan...
Tänään lähdin keskustaan sisustus-ostoksille... Mies vei, mutta onneksi ei voinut tulla hakemaan, -jäi ostokset suht pieniksi koska kävelin takaisin tänne "kotiin", enkä saa oikealla kädellä kantaa oikein mitään.
Liikkeiden nimiä klikkaamalla pääset nettisivuille.
Ensin menin Foto Art Decoon, jonka ikkunoita olin aiemmin ihaillut.
Liike on valokuvausliike mutta parin vuoden ajan omistaja rouvalla on ollut myynnissä ihanaa sisustustavaraa!
Ranskalainen Comptoir de Famille on varmaan joillekkin tuttu.
Näitä ihanuuksia liikkeestä löytyy monenlaista!
Voin todella lämpimästi suositella että jos vain Hangossa joskus käytte niin käykää tuolla liikkeessä.
Omistajatar rouva on aivan ihastuttava, meillä vierähti pitkä tovi jutustellessamme, -kävi nimittäin selville että olemme saman "kylän" tyttöjä ja paljon löytyi yhteisiä asioita. Näin sitä taas nähtiin kuinka on maailma pieni! :)
Ensin kuvia ko. liikkeestä:
suosittelen klikkaamaan/avaamaan kuvat uuteen ikkunaan niin suurenevat ja näkyy paremmin kaikki ihanuudet...
Toinen ihana liike -varmaan monelle nettipuotinakin tuttu- Villa Hima. Heidän Vuorikadun kesä-puodissa oli loppuun myyntiä (pääliike on Bulevardilla) joten piipahdin siellä.Tuolta en ottanut kuvia sillä tarkoitukseni oli mennä toiseen liikkeeseen, mutta kun kameran akku loppui seuraavassa liikkeessä, niin jätin Villa Himan toiseen kertaan.
Seuraava liike Vonnes saattaa monelle olla tuttu, on ollut jo vuosia Hangossa.
Harmittaa hitosti kun kameran akku loppui tuolla... Olisin kuvannut paljon enemmän, -aivan ihana kangasliike samassa.
Tämä on liike josta olen aina tykännyt, -jos käymme Hangossa niin että liike ei ole auki, niin näyteikkunat käyn aina katsomassa! Suosittelen piipahtamaan jos Hangossa vain satutte käymään!
Yksi liike jäi mainitsematta, kuvia en sieltä ottanut enkä nettisivuja löytynyt, mutta liikkeen nimi on Mixanna, ja löytyy Vuorikadulta = kävelykatu.
Näin heidän ikkunassaan kauniin lyhdyn joka oli juuri niitä: "must have."
Lyhtyjä oli kaksi, mutten voinut ottaa kuin toisen kun oli muutakin kannettavaa, -huomenna tai lauantaina käyn katsomassa odottaako se toinen vielä siellä, -minua! ;-)
Comptoir de Famillen kangas-pussukka muovikasseille/-pusseille sekä kauniit servetit.
Nämä siis Foto art Decosta.
Latva-artisokka kynttilät Villa Himan kesä-puodista.
Lyhty ja katkarapu servetit Mixannasta.
Ja kankaita Vonnesista.
Mies tekee patiota, joten emme juurikaan ole yhdessä käyneet missään, ei tietenkään jaksa iltaisin lähteä.
Eilen kävimme veljensä ja tämän vaimon (asuvat siis täällä Hangossa) kanssa iltatorilla ja sen jälkeen menimme heille iltakahville/-teelle , -ja saimme niin ihanaa kanttarellipiirasta...
Hei!
VastaaPoistaIhanissa paikoissa olet päässyt käymään:)Jos käyn Hangossa pidän nuo paikat mielessä. Kaikkea hyvää sinulle ja jaksuja <3
Onpa Hangossa paljon ihania putiikkeja! jospa ehtisin sinne vielä tänä kesänä.. Kivoja ostoksia teit. Voi hyvin.
VastaaPoistaHeippa Titti!
VastaaPoistaKiva kun piipahdit liikkeessämme :) Harmi et se akku loppui :/
Tervetuloa toistekin kun liikut täälläpäin :D
T. Mialotta
Ihania kuulumisia Hangosta :) Voi mitä kaikkea minulta on jäänyt näkemättä. Olimme Mr Järjen kanssa Hangossa viime viikolla ja minulta on jäänyt monta mainitsemaasi paikkaa käymättä. No jääpähän ensi kerrallekin jotakin :)
VastaaPoistaMukavaa elokuun alkua!
Oi mitä ihanuuksia kuvissa. Täytyy pistää nimet ja osoitteet muistiin.
VastaaPoistaVoi sentään mitkä shoppailu mahdollisuudet. Ne punavalkoiset astiat olivat kauniit, samoin kellokuvioinen tyyny. Kiva kun jaksat kuvata meille lomasi tunnelmia!!!
VastaaPoistaIhania shoppailu kuvia olet ottanut. Naisten silmille iloa . Hyvää viikonloppua
VastaaPoistaKiitos kuvashoppailusta, kanssasi! En varmaan koskaan pääse käymään Hangossa, se on täältä katsottuna valovuosien päässä.
VastaaPoistaMukavaa syksyn jatkoa!
En löytänyt osoitetta tai aukioloaikaa tuonne Comptoir de Famillen kauppaan, huomenna ollaan menossa hakoon ja kaikki nämä liikkeet pitää käydä läpi :)
VastaaPoistaTerv. Päivi
Hei Päivi!
VastaaPoistaKunpa vielä huomaisit tämän vastaukseni...
Tuo liike jossa Comptoir de Famillea myydään on valokuvausliikkeen kanssa samassa: Foto-Par Ky - Ratakatu 9 10900 Hanko - 050-338 7150. Tänä kesänä en vielä ole tuolla käynyt, mutta eiköhän sisustustavaraa saa liikkeestä edelleenkin, -vaikka kilpailua on Hangossakin!
Toivottavasti teillä on mukava reissu Hangossa! :)