Ystävättäreni Jaana avasi ihastuttavan pienen putiikin: Adolfiinan Puoti.
Eilen oli avajaiset, ja me kävimme miehen kanssa tänään vierailulla.
Siis aivan uskomattoman kaunis ja tunnelmallinen Puoti!
Liike sijaitsee Halikossa (Salon kupeessa) ja tarkempi osoite on Iilikentie 4-6.
Sijaitsee sellaisella vähän kuin vanhalla teollisuusalueella (?) eikä uskoisi että siellä vanhojen rakennusten seasta löytyy sellainen "keidas."
Kulku tällä hetkellä on sisäpihan kautta, ja parkkitilaa on.
Tunnelman aistii heti kun liikkeeseen astuu sisään...
Tai oikeammin sen aistii jo pihalla kun näkee miten kauniiksi on sisääntulo laitettu.
Ja "kaupan täti"; -Jaana itse on ihana, herttainen ja ystävällinen ihminen!!♥
Minä todella voin lämpimästi suositella vierailemaan Adolfiinan Puodissa. ♥
Kotisivuja ei (vielä ainakaan) ole, joten laitan Facebook linkin, -eli sinun täytyy olla FB:sa päästäksesi kurkkaamaan ja peukuttamaan! ;)
Adolfiinan Puoti Facebookissa.
En pysty sanoin kuvaamaan kaikkea sitä ihanuutta -joten kuvat puhukoon puolestaan:
Putiikissa on erilaisia ihania käsitöitä, joita tekee Jaana itse sekä hänen läheisiään.
Löytyy myös monen muunlaista sisustustavaraa, -ja lisää on tulossa.
Ja myös mm. näitä ranskalaisia Eko puhdistusaineita;
Itse ostin tuon sarjan yleispuhdistusaineen.
Puodin ihana sydämellinen hengetär... ♥
Tällaisen "rikkalapion" ostin myös, -pienet suloiset tuunatut vanhat leivosvuuat ovat mangneetteja.
Uhkasin jäädä asumaan tuonne...
Harmi että matkaa minulla tuonne on tunnin verran ja ajokortittomana olen muiden (miehen) kyydin varassa, -kävisin muuten varmasti joka päivä!
Toisaalta onneksi on noinkin lähellä... ♥
Kiitos Jaana ja Jukka ihanasta hetkestä, juttutuokiosta, glögistä...
Tämän voimalla jaksan taas monta päivää...♥
Kävimme tuolta lähdettyämme Desing Hill`ssä joka on yksi lempipaikkojamme.
Ostimme pääasiassa askartelu tarvikkeita ja söimme maittavan lounaan; porkkanakeittoa ja katkarapusalaattia. Tätä paikkaa olen suositellut aiemminkin ja teen niin taas! ;)
Kuvat otettu kännykällä.
Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille teille ja lämmin kiitos ihanista kommenteista... ♥
Ihania putiikkeja paljon kauniita tavaroita esillä. Kyllä niitä on mukava ihastella . Hyvää viikonloppua.
VastaaPoistaLiian ihana puoti! Suorastaan vääryyttä asua näin kaukana :(
VastaaPoistaHei Titti!
VastaaPoistaOsaatko kertoa miten puoti on auki, ettei tule turhaan ajettua!
Ehdottomasti pitää mennä katsastamaan ja samalla reissulla Wiurilan kartanan joulupuotiin.
terv Sanna
KIITOS YSTÄVÄISET KOMMENTEISAT!
VastaaPoistaSANNA; ADOLFIINAN PUOTI ON AUKI VIIKONLOPPUNA 10-16 JA KE-PE 10-19
JOS OLET FACEBOOKISSA, NIIN SIELTÄ LÖYTYY PUHELINNUMERO, -VOIT HYVIN SOITTAA SIIHEN JA KYSELLÄ...
PUODIN PITÄJÄ, -YSTÄVÄNI JAANA ON NIIN IHANA IHMINEN ETTÄ KUN MENET PUOTIIN, -NIIN TUNNET VARMASTI OLOSI KOTOISAKSI... ♥
Näyttääpä ihanalle putiikille! Harmi, että on matkaa...
VastaaPoistaHyvää sunnuntaita ja samalla alkavaa viikkoa :)
Oikealta tavarataivaalta ja ihanalta sellaiselta putiikissa näyttää:)
VastaaPoistaIhana putiikki! Täytyy yhdistää käynti Turun reissuun.
VastaaPoistaMinulla blogissa myös putiikkeja, mutta wanhasta Porvoosta! Kaikki ihanat purkki- ja purnukka hyllyt, paketit ja kankaat! Niissä silmä lepää.
VastaaPoistaOnpas ihana putiikki, täytyy pitää mielessä jos siellä päin tulee joskus käytyä.
VastaaPoistaLÄMMIN KIITOS TEILLE, -NIIN ITSENI KUIN YSTÄVÄNIKIN PUOLESTA...♥
VastaaPoistaKaunista katseltavaa, kiitos Sinulle, että jaat nämä täällä, niin minäkin täältä "maalta" pääsen edes kuvista katsomaan tätä ihanuutta.
VastaaPoistaMukavaa viikkoa Sinulle.
Kiitos sinulle ihanan putiikin esittelystä.
VastaaPoistaPaljon kauniita tavaroita ystäväsi myy. Kiva, että käynti siellä piristi sinua.
Toivottavasti lunta pian satelee iloksemme.
Voi hyvin! :)
-Ritva-
LEENA JA RITVA; SUURET JA LÄMPIMÄT KIITOKSET!♥
VastaaPoista