Kiitos rakkaat ihanaiset kauniista sanoistanne...
Hyvältä tuntuu myös se, että moni haluaa seurata myös sitten uutta blogiani.♥
Ei tätä kaikkea vielä oikein edes ymmärrä...
Huomenna saan avaimen ja viikonloppuna koitan saada jostakin auton, peräkärryn ja muutaman nuorenmiehen auttamaan muutossa.
Se miltä tuntuu asua yksin (en ole nimittäin koskaan täysin yksin asunut) sitä ei tiedä ennenkuin sen kokee...
Monet itkut vielä itketään, mutta on vain jaksettava uskoa että aika auttaa.
Vielä laitoin HUUTONET kohteita lisää.
Nyt tuntuu etten enää jaksa, siinä on kova homma.
Katsotaan sitten kun olen kotiutunut uuteen pieneen asuntooni.
Käykäähän taas kurkkaamassa jos jollekkin haluaisitte antaa uuden kodin.
Ja jos joskus joissakin kuvissani on näkynyt jotakin sellaista joka kiinnostaisi, niin ainahan voi laittaa sähköpostia ja kysellä.
Siis: TÄÄLLÄ << klikkaa!
Voimia sinulle Titti
VastaaPoistaMinä olen kaksi kertaa eronnut, samoja asioita mietin silloin miten tästä eteenpäin lapsetkin jäi isänsä luokse asumaan ja heitä minun oli kova ikävä..vaikka kyllä he kävivät luonani..mutta sitten oli pakko jatkaa eteenpäin..onneksi jatkat blogin pitämistä, minulla kun ei ole yhtään ystävää eikä ole kavereitakaan niin bloggaus on se minkä kautta olen saanut ihania ihmisiä elämääni..Olen asunut viisi vuotta nykyisen mieheni kanssa täällä pikkukylässä..ja en ole saanut ketään ystävää täältä ja se että entisessä paikassa paras ystävä koituikin petturiksi, joten se siitä..
Mutta ole vahva..sinä pärjäät kyllä, tee niitä asioita mitkä ovat sinulle mieluisia..alkuun saattaa tuntua että mikään ei heti herätä kiinnostusta mutta on tärkeää kuitenkin ettet jämähdä sohvan nurkkaan... blogin kirjoittaminen on jo yksi askel eteenpäin..Halaus ja voimia..kerrothan sitten täällä mistä löydän uuden blogisi, ja varmasti tulen lukijaksi :)
Moi Titti! Lämmin halaus. Minäkin erosin pari vuotta sitten ja niin kipeää kuin se tekikin vasta sen kautta löysin todellisen itseni. Yksin en ollut minäkään koskaan asunut. Hämmästyin siitä että minähän nautin siitä että saan touhuta omiani. Ihan rauhassa, tehdä asioita juuri niin nurinperin kuin haluan. Joskus tie vie kivun kautta, perille. <3
VastaaPoistaJaksuja sinne pakkaushommiin.
VastaaPoistaEronnut olen minäkin ja kipeää se teki. Mutta elämä kantoi eteenpäin ja tässä ollaan. Entistä ehjämpänä.
Noi pikarit huutonetistä kyllä tahtoisin saada... olen tuollaisia etsinytkin. We´ll see... <3
Voi nyt vasta luin tapahtumistasi ♥ Voimahaleja sinulle !!! Itse olen kokenut saman jo yli kymmenen vuotta sitten ja kaikista silloisista peloista huolimatta elämäni on nyt oikein onnellista )
VastaaPoistaVarmasti kaikki menee hyvin....selviät siitä ja olet vahva nainen♥
VastaaPoistaVoimahalein
VastaaPoistaNyt vasta luin tapahtuneesta, ja ei löydy sanoja :( Olen aina ihaillut, miten kauniisti miehesi kohtelee sinua... Mutta teillä on ollut raskaita aikoja, sinulla varsinkin - surua ja sairautta, kyllä ne jättävät jälkensä. Ja rakkaus on lahja, jonka voi myös kadottaa.
VastaaPoistaToivon sinulle voimia uuteen alkuun! Kyllä niitä iloisiakin päiviä vielä toivottavasti eteen tulee <3
Voimahaleja sinulle ♥
VastaaPoistaPaljon on mahtunut tapahtumia elämääsi tämän blogisi aikana. Ovat varmasti vaikuttaneet valtavasti sinuun ja elämääsi, kuin myös meihin täällä jossain. Myötäeläminen kanssasi on ollut ainoa keino helpottaa oloasi jotenkin:)
Olet antanut meille lukijoille paljon, joten uutta blogia odottelen, kun vaan saat kaiken ensin järjestykseen.
Elämä kantaa sinua eteenpäin, sillä niin isoja menetyksiä olet jo joutunut kokemaan.
Kaikkea hyvää Sinulle ♥ Olit muuten aikanaan ensimmäinen lukija blogissani:) Kiitos siitä sinulle!
Tapaamisiin