torstai 17. huhtikuuta 2014

Ikävä ja pihalla pääsiäistä...


Eilen aamulla nukku-matti herätti minut jo vähän ennen puolta viittä... Reilu puolituntia sängyssä pyörittyäni nousin ylös. Suru, ikävä ja ahdistus olivat läsnä... 
Sytytin kynttilät Taivaspojan kuvan viereen...
Hän olisi eilen täyttänyt 25v.
Kävimme edellisiltana viemässä 25 keltaista ruusua hänen haudalleen, että olisivat heti aamusta siellä valmiina. Tiesin että pääsisin haudalle silloin syntymäpäivänä vasta myöhemmin iltapäivällä kun mies on tullut töistä.

Myös Kuopus-poikani -rakas ainokaisani- vietti eilen syntymäpäiviään.♥
Hän täytti 22v. Me menemme tänään mieheni kanssa synttäreille.♥
En ole tainnut mainitakkaan, että kuopukseni muutti minun tilalleni siihen kotikolooni jossa muutaman kuukauden asuin.☺
Poika on erittäin tyytyväinen ja iloinen; on jo pitkään haaveillut pääsevänsä keskustaan asumaan. 
Tuo asuntohan on siisti ja nätti, suurella lasitetulla parvekkeella.  
Ja täytyy sanoa että nuorimies sai siitä hetkessä kodikkaan ja viihtyisän. Jätin huonekaluja hänelle ja hyvin sai vanhan kodinkin kalusteita mahtumaan.

Eilen lähdin aamupäivällä kävelylle, -kamera mukanani. 
Ajattelin käydä keräilemässä vähän pajunoksia, ja tulihan sieltä koivunoksiakin mukaan.
Sää oli upea ja aurinkoinen, -taivas kirkkaan sininen.☺







Vähän löytyi valkovuokkojakin...





Laitoin pajunoksia ruukkuihin narsissien sekaan. En ole vielä ottanut havuja pois, mutta pianhan sen saa tehdä -ja istuttaa orvokkeja.☺





 


Olen jo jokun aikaa sitten ostanut ensimmäiset orvokit jotka on olleet sisällä. 
Nyt laitoin ne ulos...






 Orvokkeja on hankittu lisää...



Vielä kuva ruusukimpusta Taivaspojan haudalla...
Pian saa sinnekkin istuttaa orvokit.♥



Rauhaisaa ja aurinkoista pääsiäisen aikaa kaikille!♥


17 kommenttia:

  1. Voimia Titti-kulta <3
    Sun kuvia on aina ihana katsella, osaat todella ottaa hyviä kuvia. Leeville rapsutuksia. Oikein hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Hyvää pääsiäistä sinne teillekin!
    Tuohan meni mukavasti, että poikasi pääsi muuttamaan asuntoon, jossa sinä asuit. Hänelle varmasti ihan sopiva. Aivan upea tuo kimppu ruusuja tuolla toisen poikasi haudalla. Tuollaisina päivinä se ikävä aina muistuttaa olostaan todella voimallisesti. Minulla on tänään isä ajatuksissa, kun 11 vuotta sitten hän sai sydänkohtauksen kiirastorstaina, irrotettiin hengityskoneesta 1. pääsiäispäivänä ja pääsi taivaan kotiin tiistaina 22.4.. Pääsiäisen päivät osuvat tänä vuonna samoille päiville kuin silloin ja ikävä tulee edelleen!
    Olen muuten myös ajatellut mennä ostamaan orvokkeja pihapurkkeihin nyt pääsiäisen kunniaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Sari!♥
      Voimia myös teille sinne!♥

      Poista
  3. Hyvää Pääsiäisen aikaa, sinulle ja miehellesi.! :))

    Jos sanon että ymmärrän miltä sinusta tuntuu ,lapsen menettäneenä.
    Valehtelen ,sellaista mitä itse henkilökohtaisesti ei ole kokenut.voin jakaa tuskasi/surusi,mutta syvin tuskasi seon sinun omasi.
    Vaikkakin sanotaan ,ymmärrän miltä sinusta tuntuu...
    ...mutta "ÄIDIN! suurin tuska minkä voi kokea on menettää oma lapsi liian varhain,
    Elämä jatkuu ...suru ja tuska ne muuttavat muotoaan ,jalostuvat vuosien saatossa mutta koskaan ikävä ei häviä.
    Voimia sinulle TITTI .
    niin ikävähän,koskettaa myös kuopusta ,isää mummuja ym. eli koko perhettä.
    Voimia,aurinkoa ,pilvisiinkin päiviinne.koko perheelle!!

    Kirjoitinkin sinulle sähköpostia ,mutta oisko muutto jutussa joutunut "hukka-teille! :))

    Sinun blogiassasi niin kauniit kuvat..
    ...jos joku niin sinä Titti saat kaiken näyttämään niin kauniilta.
    KIITOS!!

    VastaaPoista
  4. :)) NO TRULLEJA LANGOILLA!! :))'
    äskeisen kirjoitti
    -Liisa-

    VastaaPoista
  5. Upeat ruusut. Olipa kiva, että kohtasimme facessa, joten löysin tänne. Hyvää Pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!♥
      Sinun puutarhasi on kyllä sellainen keidas että kuvia katsellessa mieli rauhoittuu!

      Poista
  6. Ihania sommitelmia pääsiäiseksi. Hyvää pääsiäistä toivottelen.

    VastaaPoista
  7. Siellä luonnon helmassa poimit oksat ja kukat maljoihin auringon paistaessa<3 Kauniita<3 Todellakin valkovuokot ovat jälleen ilmaantuneet ne kun aina tulevat vähän eri aikoihin, mutta nyt kukkivat. Rakas poikasi ainokaisa sai aivan ihanan siistin kotikolon ja varmasti viihtyy siellä ja kun se on siinä aivan keskustassa, missä nuoret haluavatkin asua. Onnea hänelle syntymäpäivän johdosta ja kaikkea hyvää aurinkoisin mielin kohti kesää<3
    Minä olen laittanut Rosan karvoja oksille josta linnut napsivat niitä kiireen vilkaan vieden ne pesäänsä. Tikka käy vähän väliä tyhjentämässä linnunpöntön nakaten kaikki siemenet maahan ja minä sitä mukaan taas täytän pöntön:)
    Kävimme myös tänään haudalla minun isän ja äidin sekä kolmen veljeni ja siskon pojan ja istutin orvokit heidän muistolleen<3
    Rauhallisen valoisaa pääsiäisen aikaa lämpimin halein<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kauniista sanoistasi Sirkka ystäväin!♥
      Tänä kesänä tapaamme taas... :) -eikö?

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥