keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Puutarha puuhailuja helteellä...
Kylläpä lämpötila muuttui hetkessä... -n. 20 astetta viileämmäksi.
Ei minua tämä viileys haittaa, ehkä on oikeastaan hyvä, -kun oli niin lämmintä tuntui että kaikki kukki tosi nopeasti. Ylllätyin jokin aika sitten kun huomasin pihlajankin jo kukkivan...
Viikonloppuna helteestä huolimatta hiukan teimme puutarhatöitä.
Eilen kävin joitakin kasvulaatikoita vähän peittämässä...
Pionit ovat nupuillaan ja rodot kukkivat.
Tein viikonloppuna meille helle-juomaksi tällaista; vettä, jääpaloja, kuusenkerkkiä ja limeviipaleita.
Sitä kävimme työnteon lomassa nauttimassa varjoisessa paviljongissa.
Villihannekset ovat olleet paljon käytössä, mm. smoothieissa.
Oma piha on iso ilo, sieltä saa myös silmäniloa...
Sunnuntaina iltasella mies innostui leipomaan hiivaleipää... ♥
En taida tänään hirveästi nenääni ulos pistää... 7,5 astetta näyttää mittari ja tuulee kovin.
Se olisi siis kotitöitä, kokkausta ja kirpparitavaroiden hinnoittelua -olen jatkanut kirppispöytääni Kirppusetissa kun tavaraa koko ajan menee, -ei niin hyvin kuin joskus mutta aina sieltä olen muutaman kympin voitolle jäänyt. Mies se oikeastaan innostaa minua jatkamaan, -on todennut että kun kerran haluan tavarasta eroon niin jos plussan puolelle jää, niin mieluummin pitää tavarat siellä kirpparilla kuin laatikossa varastossa.
Tottahan tuo on, -25€ on paikka maksu ja silti on koko ajan jänyt vähän omaankin käteen.
11 kommenttia:
Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onpa ihania kuvia sadepäivään ♥ Mekin viikonloppuna laitettiin kasvulaatikoita ja istutuksia, nyt niitä sitten varuilta yöksi aina peittelen :)
VastaaPoistaKiitos Riitta! Toivotaan että kylmät ilmat pikkuhiljaa väistyisivät, niin pääsisi kasvimaan herkut alkuun.
PoistaTäälläkin tullee ja on todella kylmä...eilen lenkillä luulin, että kotiin en enää pääse...olin niin jäässä. Sormikkaatkin olisivat olleet tarpeen..:)
VastaaPoistaIrmastiina, vielä täälläkin viileät säät jatkuvat eikä ole aurinkoa näkynyt, toivotaan että pian pikkuhiljaa taas lämpenisi!
PoistaKyllä se niin äkisti muuttui tuo keli ,mutta onneksi on vain toivottavasti yksi suunta ,asteita ylöspäin :)
VastaaPoistaOn hienoa että noita villivihanneksia käytät ,itse en oikein uskalla.
Lämmintä säätä tässä alkaa jo pikkuhiljaa kaipaamaan... Siinä 6-10 hujakoilla on mittari keikkunut.
PoistaKannattaa rohkeasti kokeilla villivihanneksia, -vähän kerrallaan. Netistä löytyy paljon tietoa ja vinkkejä.☺
Laita myös huutonettiin myyntiin! Sinulla on niin ihanat sisustustavarat!
VastaaPoistaKiitos Camilla! Minulla onkin ollut Huutonetissä tavaraa, ja kunhan ehdin kuvaamaan ja laittamaan niin lisää on tulossa.☺
PoistaIlmoittelen täällä blogissani sitten.
Tiedän :) Olen ostanut aika paljon sinulta ihania tuotteita ;) Jotkut näkyy omassa blogissani :)
Poistahttp://ljuvligaste.blogspot.fi/
Kertoisitko kokemuksistasi lehtikaalin viljelijänä? Oletko aiemminkin kasvattanut? Vieläkö ehtisi siemenet kylvää vai pitäisikö hankkia valmiit taimet?
VastaaPoistaEnsimmäistä kertaa kokeilen lehtikaalin viljelyä.
PoistaSuuria en odota, sillä en ole mikään vieherpeukalo ja pihammekin on melko varjoinen... :(
Siemenet ehtii oikein hyvin kylvää vielä, kasvimaalle suoraan voi sen tehdä. Äitini teki näin ja kuulemma nopeasti itivät.
Luin jostakin ettei pitäisi olla vaikea kasvatettava. Ei muuta kuin kokeilemaan -ja kesän lopussa vaihdetaan kokemuksia!☺