lauantai 7. kesäkuuta 2014

Omaa, äidin ja vähän vierastakin puutarhaa...


Huh miten nopeasti aika kuluu...

Kuvia on kerääntynyt koneelle paljon, joten päätin pikaisesti tehdä niistä kollaasit. Suurenevat klikkaamalla!
Tämä kun on itselleni myös vähän niinkuin päiväkirja niin tänne aina palaan katselemaan kuvia ja mitä milloinkin on tapahtunut.

Omassa puutarhassa kaikenlaista kaunista (pionien avautumista odotan malttamattomana...)
Ja tietenkin kollaasissa myös ruokakuvia...



Äidin puutarhasta...
Kollaasin oikeassa yläkulmassa näkyvä kasvi on bataatti, -äiti kasvatti sen ihan kaupan bataattia lasissa pitäen ja on nyt siirtänyt sen ulos. Satoahan tuo ei suomessa tee, mutta upea kasvi.
Äitini on niin taitava hortonomi, että saisi varmaan kivetkin kukkimaan.




Yhtenä päivänä lähdimme autoajelulle kun sää oli vähän epävakainen pihapuuhiin.

Minua on pikkutytöstä asti kiehtonut vanhat talot, -muistan kun kotini lähellä olevan kartanon mailla oli aikoinaan tyhjillään oleva vanha talo- siellä me lapset kävimme kuikuilemassa -ja pelotti ihan hitokseen.

Edelleen vanhat rakennukset kiehtovat, mutta vierailen vain näissä julkisimmissa paikoissa. Monet vanhat talot kun saattaa perikunta omistaa niin en halua mennä kenenkään pihalle tai taloon kurkkimaan, olkoonkin ollut vuosikymmeniä tyhjänä.

Viime kesänä vierailimme TÄÄLLÄ!  

Luin aikoinaan kirjan Kellokosken Prinsessasta ja mietin että joskus haluaisin käydä katsomassa minkälainen paikka tuo on. 
Niinpä suuntasimme Volvon nokan kohti Tuusulaa.
Harmi ettei sairaalan museo ollut auki.

Kuvat ovat vähän harmaita, sillä vettä tihutti koko ajan...


Kotiinpäin lähdettäessä poikkesimme Ainolaan ja siellä Cafe Aulikseen kahville.
Ainolaan sisälle emme jaksaneet mennä, -olen itse käynyt siellä vuoden 2008 kesällä -veljen vaimon ja siskon kanssa- aika pian Esikoisen menehtymisen jälkeen. Yllättävän hyvin muistin asioita pihapiiristä.



Päätimme jatkaa tätä `kulttuuria` vielä kotona; haimme siskon nuorimmalta tyttäreltä lainaan Kellokosken Prinsessan ja pizzeriasta pizzat. 
Olen nähnyt elokuvan aiemminkin, muttei vedä tietenkään vertoja kirjalle, -halusimme katsoa oliko sitä kuvattu tuolla Kellokosken sairaalassa. 

Nyt viikonloppuna jatkuu puutarhassa puuhailu, -kunpa vähän tuo helle helpottaisi- on niin kuuma että hiki valuu vaikkei mitään tekisikään... 
Satamatta ja ukkostamatta voisi olla myös! 
Palailen jossakin vaiheessa uusien kuvien kera. 

 

10 kommenttia:

  1. Upeat kollaasit!
    Mekin täällä mökillä heräsimme aikaisin kahville, muttasen jälkeen on mukava hieman kölliä lehtiä lueskellen tai tabletilla surffaillen, kun ulkona on niin sumuista ja kosteaa:)
    Mukavaa helluntaita sinulle♡!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia 😊
    Minä niin tykkään helteestä, mutta yks hanhikki penkki vaatis vähän fiksailua, jonka aloitin aikaisemmin, mut nyt ei yksinkertaisesti jaksa. Hiki valuu päänahasta asti, vaikka vaan istuu.
    Minäkin odotan pionin kukintaa, kolme vuotta sitten istutin ja nyt ekat viisi nuppua.
    Ihania kesäpäiviä!
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. Ihanat kollaasit! Mielenkiintoinen paikka tuo Kellokoski, elokuva oli hyvä, täytyykin joskys lukea se kirja.

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥