Melkein kolme tuntia olin, -ja nautin!☺
Kotiin tultua tein vielä täytettyjä nokkoslettuja (mies paistoi), hortasalaattia sekä höyrytettyjä voikukannuppuja ja maitohorsmaa.
Sain jokin aika sitten sähköpostiini viestin jossa kyseltiin kiinnostusta Green Caren tuotteisiin ja niistä bloggaamiseen. No, sehän sopi minulle.
Sain mm. multaa, lannotteita sekä kastelukannun ja hanskat.
Tuon Kasvumaa mullan laittoin ruukkuihin ja istutin mm. siskoltani saamani tomaatin taimet niihin.
Kesäkukkamultaan tietenkin kukkia. Multaa on vielä joten laitan lisää.
Laitoin mullan sekaan myös Puutarhan Kesä lannoite palloja.
Katsotaan kuinka kasvavat ja kukkivat.
Kokeilin GC multaa ensimmäisen kerran muistaakseni toissa kesänä, -ja tykkäsin kovin.
Kurkut olin ehtinyt istuttaa jo ennenkuin sain nuo mullat.
Kurkun taimet olen saanut siskoltani. Ensimmäinen kurkku aloitti kasvun jo sisällä (kun ei vielä voinut kasvihuoneeseen viedä). Se tosin taitaa kuivua, mutta uutta on tulossa.☺
Kasvihuoneessa on myös viiniköynnös jonka sain veljeni perheeltä, samana vuonna kuin kasvihuoneenkin. Vuosi oli 2008, -Esikois poikani menehtymisen jälkeen.
Viiniköynnöksessäkin alkuja.
Viime syksynä minulla oli se paha välilevynpullistuma joten pihan siivouksen tekivät poikani ja mieheni. Olin vain sanonut että ruukuista voi kukat viedä kompostiin, -muistamatta että yhdessä ruukussa oli amppeli mansikka.
No, se oli selvinnyt talven ja jaoin sen kahteen ruukkuun.
Minun puutarhanhoitoni on nykyisin sellaista, että teen minkä jaksan.
Kymmenen vuotta taistelin rikkakasveja (vuohenputki, elämänlanka yms.) vastaan ja huomasin jääväni toiseksi. Nyt siis kasvaa "sulassa sovussa" niin rikkaruohot kuin puut, pensaat ja perennat.
Mitään järkevää järjestystä ei kasveillani ole, -suloista sekamelskaa siis.
Viime vuonna istutettu kirsikkapuu kukki kauniisti.
Olen joskus naureskellut miestäni kun hänellä oli kaikissa työkaluissaan nimi tai nimikirjaimet.
Ihan siitä syystä että kun ennen yrittäjäksi ryhtymistä oli rakennuksilla töissä niin helposti joku saattoi lainata ja kalliit työkalut jäivät sille tielle.
Minä sain häneltä toiset nokkakärryistään, -johon mies kirjoitti nimeni; "Tuulan."☺
Toivotaan että viikonloppuna olisi hyvät ilmat, -teemme vähän pihatöitä ja istuskelemme paviljongissa.
Mitenkäs teillä puutarhatyöt, ovatko ns. `hanskassa`...?? ☺
Ihanaa kukkaloistoa ja kauniita kuvia.
VastaaPoistaMeillä on satanut koko viikon vettä ja tuuli vie viimeisetkin kukanlehdet mukanaan. Joensuussakin puita on kaatunut talojen päälle.
En ole vielä uskaltanut istuttaa kuin orvokkeja. Itä-Suomessa kesä on tullut tosi hitaasti.
Kiitos!
PoistaEn minäkään aina uskalla istuttaa muita kuin orvokkeja, -10.6 kun on kai se jolloin hallanvaara pitäisi olla ohi.
Minä niin odotan sinne itä-Suomeen pääsyä, mutta kun miehellä on työkohde kesken niin yhtään en tiedä koska pääsemme lähtemään. Aurinkoisia päiviä teille sinne toivotan!
Suloinen sekamelska on parasta...todella kaunista..:) ja rikkaruohot voivat olla kauniitakin.
VastaaPoistaIrmastiina, -kyllä!
PoistaSe on vain paras opetella tykkäämään niistä rikkaruohoistakin...☺
On sulla upea puutarha! Sehän on juuri parasta, ettei kaikki ole niin sentilleen suunniteltua. Omasta pihasta puuttuu vielä kesäkukat ja mökin piha on ihan kaameassa kunnossa. Näillä keleillä kun ei haluttanut mökille lähteä niin siellähän voikukat valtaavat alaa minkä ennättävät. Ehkä huomenna voisi käydä vähän hommia aloittamassa. Sisällä on kuitenkin ensin pestävä lattia, jotta talven hiiren jätökset saadaan pois häiritsemästä.
VastaaPoistaMukavia pihahetkiä teille viikonloppuun!
Kiitos Sari!
PoistaEi tämä puutarhani niin upea ole... -siksi kuvaankin vain yksityiskohtia!☺
Jos olisi varaa niin kyllähän sitä tekisi (tai teettäisi) ja laittaisi vaikka mitä.
Mutta toisaalta tykkään kun yhtenä vuonna laitan yhtä ja toisena toista, -jotkut menestyvät, jotkut ei.
Ihanaa viikonloppua teille sinne, -minä sain hetki sitten siivottua ja seuraavaksi ajattelin mennä pihalle jotakin puuhailemaan.
kaunista!
VastaaPoistaKiitos Sussi!
PoistaPuutarhassa puuhailu omien voimien mukaan on parasta. Kiva seurata mikä aloittaa kasvun ja mikä on hävinnyt ties minne. Minulla on tätä jälkimmäistä, mihin lie kadonnutta osastoa usein vastassa.
VastaaPoistaRentouttavaa viikonloppua sinulle kauneuden keskellä.
Kiitos TeSa!
PoistaHih, niin tuttua tuo "mihin lie kadonnut"...☺
Joskus aikoinaan pidin kirjaa missä mitäkin oli, -harmi etten enää- olen ilmeisesti tänä keväänä repinyt kaksi kulleroa rikkaruohona... Onneksi yksi sentään jäi!
Kiitos ihanasta päivityksestä....kauniita kukkia sinulla on.
VastaaPoistaPikaista paranemista hortonomille...<3
Kiitos Krisse!
PoistaKyllä ihan hitokseen harmittaa tämä flunssa!
Olipas ihania kuvia ♥
VastaaPoistaLämmin kiitos Sanna!
PoistaKaikkea ihanaa on sinulla siellä puutarhassa.
VastaaPoistaKaunis kiitos Kirsikka!
Poista