Sain tämän kuun alussa sähköpostia toimittajalta joka oli löytänyt Joulu-Blogiini!
Hän kertoi tekevänsä Kotivinkkiin pienen jutun muutamasta jouluihmisestä ja kysyi minua mukaan.
Se koskee mm. minun joulu-ompeluksiani ja siinä on myös poikani menehtymisestä.
Vajaa viikko siitä sain taas haastattelupyynnön...
Myös tämä toimittaja oli löytänyt jouluiseen blogiini ja kysyi pientä haastattelua Kotilääkäri lehteen, -siitä miten olen selvinnyt jouluista lapseni kuoleman jälkeen.
Haastattelut on tehty puhelimitse ja kuvaajat ovat käyneet kuvaamassa minua.☺
Olin innoissani, -nyt kun olen itse päässyt surussani vähän eteenpäin, niin se ei tuntunut niin vaikealta- vaikka tietenkin menetykseeni palaaminen toi taas tunteet enemmän pintaan.
Mietin, että olisi mukavaa jos minun tarinastani voisi olla apua jollekkin.
Hyvä mieli jäi haastatteluista, -ihanat naiset siellä luurin toisessa päässä.
Kuvaajien käynnit oli mukavat!
Molemmat kuvaajat olivat tosi kivoja.
Tottakai jännitti... käskettiin kuvissa hymyillä, -ja virnistyksiähän niistä tuli...
-kun ei ihan hirveän tuttua ole tuollainen!☺
Piti ottaa kaapista jotakin jouluista kuvaan rekvisiitaksi.
Minulla ei enää ole kovin paljon mitään ns. normaalia jouluista, eli punaista.
(kun silloin poikani menehtymisen jälkeen hävisi värit ja varsinkin jouluista se punainen...)
Muutama Mailegin tonttu onneksi löytyi!
Elämäni ensimmäiset haastattelut nämä eivät kuitenkaan olleet!
STUDIO55.fi sivustolle tehtiin vuonna 2010 ja paikallislehteemme tehtiin haastattelu vuonna 2011, -siitä kirjoitinkin TÄSSÄ!
Mutta ensimmäinen kerta kun valokuvaaja tulee minua kotiin kuvaamaan!
Tosi hienoa, että olet päässyt mukaan lehtijuttuihin. En ihmettele, kun blogiasi seuraa. Ja olen aivan varma, että toisille saman kokeneille sinun tarinastasi on apua. Tuska ja ikävä kestää pitkään, jota ei välttämättä tämän päivän yhteiskunnassa haluta ymmärtää. Ja vaikka se pahin terä siloittuu, niin ikävä ei poistu koskaan. En usko, että sitä turhaan pidetään suurimpana stressipisteiden aiheuttajana, että menettää oman lapsensa.
VastaaPoistaMieheni veli teki itsemurhan 15 vuotta sitten ja heidän isänsä harmaantui kahdessa viikossa uutisen jälkeen. Minulla sattui olemaan valokuvat juuri näiltä ajoilta. Eikä appeni päässyt siitä koskaan yli, alkoholi tuli tämän jälkeen hyvin vahvasti kuvioihin. Varmasti pahin tapa yrittää päästä surusta. Murheet kelluvat vain pinnalla eivätkä huku.
Täytyykin jossain vaiheessa katsoa näitä lehtiä, että millaiset jutut ovat laittaneet. Tuleeko se Kotivinkin joululehteen vai tavalliseen?
Kiitos Sari!♡
PoistaMinä tiedän tuon harmaantumisen... -itselle kävi samoin- ei ihan noin nopeasti.
Ja tuntui että ensimmäisen vuoden aikana vanhenin varmaan 10 vuotta...
Ei, oman lapsen kuolemasta ei pääse koskaan yli. Minulla onneksi on rakkaat läheiset jotka ovat tukeneet ja terapiassa kävin viisi vuotta.
Juttu ei tule Kotivinkin joululehteen, -joka taitaa itseasiassa olla jo ilmestynyt. En itsekkään tiedä mihin numeroon on tulossa, -haastattelijakaan ei sitä silloin vielä tiennyt.
Aivan mahtava juttu, nyt vaan jäädään innolla odottelemaan lehtien ilmestymistä. Flunssaa on podettu täälläkin päässä suomea, mutta paranemisia meille kaikille nuhanenille ja Titi sinulle oikein valoisaa viikkoa.
VastaaPoistaKiitos Kaisa ihanainen!♡
PoistaToivottavasti teillä pian flunssa helpottaa!
Aivan ihanaa kun toimittajat ovat löytäneet sinut ja mahtavan blogisi !!!
VastaaPoistaOlenkin jo pitkään ajatellut että jouluinen blogisi saisi tulla suuremmankin joukon nähtäville ja tietoon sillä sinä olet todella taitava joulumielen luoja jouluisilla käsitöilläsi !
Voimia !
Tuikku
Kiitos ihana Tuikku!♡
PoistaHei Titti! Tulin vastavierailulle. Ja löysin ihanan blogisi. En vielä noihin joulujuttuihin ole ehtinyt perehtyä. Aloin lukea sinun esikoispoikasi tarinaa. Olet menettänyt paljon, oman pojan. Lapsen menettäminen on suruista suurin. Surutyö kestää, ehkä koko elämän. Se saa matkan varrella erilaisia sävyjä. Ne lämpimämmät sävyt tulevat jossakin vaiheessa niistä kauniista muistoista, mitä on ollut.
VastaaPoistaToivotan sinulle ja perheellesi paljon voimia edelleen.
Lämpimiä ajatuksia t. Tuula
Kauniit kiitokset kaimani!♡
PoistaOlet kyllä niin oikeassa. Minulla on kaksi elämää, -elämä ennen ja elämä pojan kuoleman jälkeen.
Lopun elämääni opettelen tätä uutta, koskaan siihen ei totu.
Suru on muuttanut muotoaan, mutta se ja suuri ikävä on minussa aina!
Paranemista Sinulle toivon ♥ Mukavaa, että ovat toimittajat löytäneet Sinut ♥ Nyt vain innolla odotan lehtiä, Kotivinkki tuleekin tyttärelle, että sieltä saan sen ja toisen sitten katselen kirjastossa.
VastaaPoistaKiitos Leena!♡
PoistaVielä täällä yskä on riesana!