perjantai 12. helmikuuta 2016

Väriä elämään....


On ollut niin synkkää ja sateista!!
Meillä oli lumet sulaneet oikeastaan kaikki eikä aurinkoa ole näkynyt aikoihin...
Viime yönä onneksi oli tullut taas lunta, -sanon onneksi, sillä mielestäni helmikuu on talvikuukausi jolta toivon kimaltelevia hankia ja kirpeää pakkasta!
Yhä vielä sataa lunta, -märkää sellaista, mutta luonto on taas kaunis!

Kun ei ollut lunta, oli vain harmaata ja sateista niin piristystä piti hakea tulppaaneilla.


Seuraavat neljä kuvaa ovat mieheni viime perjantaina minulle tuomat siivouspäivän kukat, meidän naapurista Puutarha Sohlmanilta.













Ja ruuassa pitää tietenkin olla väriä.


 





Viime lauantaina söin jotakin jota en ole syönyt vuosikausiin (ainakaan yli 10 vuoteen); -jauhelihapizzaa.
Tuli vain sellainen mieliteko, että haluan kotitekoista sellaista!
Minä tein pohjataikinan ja mies hoiti loput -pinnalle myös ananasta ja homejuustoa.
Myöhemmin illalla vietin aikaani kodinhoitohuonneessa, -mankeloiden liinavaatteita!



Tällä viikolla ompelin pojalleni ja avovaimolleen ostamistani kankaista (20metriä) verhot.
Ostin nuo joululahjaksi, mutta ompelua siirsimme yhteistuumin, sillä heille tuli joulukuussa uusi kissa jonka lempiharrastuksista yksi oli verhoissa kiipeily.





 Tämän kuvan otosta on jo jonkin aikaa ja Harmi on kasvanut paljon. 
 
Kuvan myötä toivotan kaikille mukavaa viikonloppua ja ihanaa Ystävänpäivää!





12 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia taas! Niin kauniit nuo tulppaanit.
    Ja herkullisen näköinen salaatti. Ja voi miten ihana kissa!
    Ihanaa viikonloppua ja ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihanat kukkakuvat ja herkulliset ruokakuvat! Oikein ihanaa Ystävänpäivää Sinulle toivottelen ♥

    VastaaPoista
  3. Oi, oi mitä kuvia - ihanat tulppaanit. Repalereunaiset tulppaanit ovat aivan upeita. Suloista ystäväinpäivää sinne,
    Ilona

    VastaaPoista
  4. ihania tulppaaneja,
    ja ruokakuvista tullee aina näläkä,kun kattoo niin herkullisia:)
    ja voi "Harmin" paikka tuota sulosuutta:))
    Titti sinulle aurinkoista ja iloista ystävänpäivää;)

    siipirikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siipirikko!♡♡
      Harmi on niin ihana, -on ilveksen näköinen.

      Poista
  5. Miten monta tulppaanikimppua oikein sait :) niin monta ihanaa väriä <3 Minä ostin tänään ekat tulppaanikimput, valkoisia kun ei tahdo löytyä mistään. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos J!♡♡
      Mies toi kolme kimppua tuosta meidän naapuri puutarhalta.
      Itse ostan yleensä pari vähintään kun käyn kaupassa (ihan S-Marketista tai Lidlistä).
      Näitä kimppuja on kuvattu n. parin viikon aikana.☺

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥