lauantai 23. joulukuuta 2017

Pidennetty viikonloppu loma...


Miten ihmeessä nykyisin aika voi kulua niin nopeasti...
Johtuukohan vanhenemisesta vai mistä.😊

Blogin päivityskin tahtoo jäädä.

Nyt kuitenkin muutamia kuvia viime viikonlopulta jolloin olimme siskoni kanssa pienellä mökkilomalla.
Ihan tässä lähellä, Karjalohjalla, vuokramökki jossa siskoni on ollut pari kertaa aiemmin.
Meistä kumpikaan ei omista ajokorttia mutta siskoni ex-mies vei ja haki.

Olin aiemmin miettinyt Joulu Blogissani, että tuleeko stressiä tekemättömistä töistä.
Ei tullut, -se jäi sinne mökille ja sen lähimetsiin.
Mies oli toiveestani vähän siivoillut kotona, -mm. pessyt saunan.
Sitten aloin miettiä, että koska vietämme joulun kahden niin joka paikkaa ei tarvitse puunata.
Pääasia että tunnelma on kohdillaan.
No, minulla joulut eivät enää koskaan ole kuten joskus aikoinaan...
Tämä on kymmenes joulu ilman Esikos poikaani, -monesti mietin kuinka erilaisia jouluni olisivatkaan olleet jos emme olisi joutuneet häntä menettämään.
Suru ja ikävä korostuu eritysesti näin joulun aikaan ja itku on herkässä.

Niin, niihin kuviin...
Voitte arvata että näihin maisemiin stressi jäi.










Ulkoilua. lepoa, hyvää ruokaa, saunomista, pelejä...






Parina iltana grillasimme pihalla ja innostuimme lumileikeistä.
Minä tein lumilyhdyn ja sisko lapiolla otti lumikokkareita joista teki lumiukon.







Nyt rauhoitumme Joulun viettoon, -vietämme sitä mieheni kanssa kahden -tai onhan Leevi.
Kuopus poikani ja miniä tulevat huomenna käymään.

Koti on laitettu joulukuntoon, -siitä enemmän Joulu Blogissani.

Toivotamme teille kaikille oikein ihanaa, rauhaisaa ja tunnelmallista joulua!




Myös Joulu Blogi on päivitetty, -siellä vähän kuvia meidän joululookista.

17 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi, -vähän myöhässä olen...
      En ymmärrä miten minulta on mennyt kommentteja ohi!!

      Poista
  2. Oikein Rauhallista Ja Tunnelmallista Joulun Aikaa Sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ma-te ihanainen!♥
    Samoin teille sinne!

    VastaaPoista
  4. Sinulla oli aivan ihana tuo rauhoittumisviikonloppu, toivottavasti joulunne meni yhtä mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!♥
      Itseasiassa Joulu sujui oikein mukavasti ja rauhallisesti.
      Teen jonakin päivänä postauksen.

      Poista
  5. Ihanaa tunnelmaa ♥ Oikein Onnellista ja Ihanaa tulevaa vuotta Sinulle ♥

    VastaaPoista
  6. Tunnelmallista ! Onnekasta Uutta Vuotta 2018 ♥

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥