Meillä vietettiin pyhäinpäivän iltaa peurapaistin merkeissä! Mies osti pari paistia ja kutsuimme päivälliselle vanhempani sekä siskoni ja ex-miehensä. (Jos joku nyt sattuu moista ihmettelemään, niin mainitsen sen verran, että meillä kaikilla on erittäin hyvät ja lämpimät välit, eroista huolimatta)
Minä en kovin innostunut ollut peurasta, kuten en yleensä mistään muustakaan lihasta. Mutta varsinkin ns. riistaeläimet ovat sellaisia jotka eivät minulle maistu... Oli sitten kyse hirvestä, porosta, jänispaistista tai vaikka fasaanista, jota myös olen maistanut, niin minulle ne ovat kauniita luonnoneläimiä joita on mukava katsella silloin kun sattuu näkemään, mutta ruokaa ne eivät ole.
Toki söin -ja perunamuussin, kastikkeen ym. lisäkkeiden sekä hyvän punaviinin kanssa pari pientä paistiviipaletta oli ihan ok! Eihän se pahaa ollut, siskoni kanssa puhuimme että peurasta vain tulee vähän mieleen bambi...
Kuvia en oikeastaan ehtinyt/muistanut ottaa. Vain pöydän kattauksen lomassa räpsäisin kuvan, joka ei tietenkään onnistunut kovin hyvin.
Haudalla kävin kahteen kertaan; ensin aamupäivällä avomieheni kanssa ja illalla ruokailun jälkeen -ennen jälkiruokaa- kävimme äidin, siskon ja hänen ex-miehensä kanssa. Mies jäi isäni kanssa kotiin kahvin keittoon, ja glögi oli kuumana kun saavuimme hautausmaalta.
Meillä on joskus vietetty Halloweenia kun pojat olivat nuorempia. Juuri siskon kanssa eilen muistelimme kuinka Esikoiseni piti niistä juhlista ja oli aina innolla suunnittelemassa tarjoilua, rekvisiittaa, ohjelmaa ja vaatetusta. Halloween kun ei ole näitä meidän suomalaisten perinteisiä juhlia, niin kovasti en ole jaksanut innostua, mutta silloin kun niitä vietettiin, niin lähinnä poikien takia, -ja ne olivat meille naamiaiset johon kutsuimme lähimmät sukulaiset. Mukavaa yhdessäoloa. Nyt päivä on minulle ennenkaikkea Pyhäinpäivä jolloin käydään haudoilla ja muistellaan poisnukkuneita.
Nämä ihanuudet ostin naapurissamme sijaitsevalta Sohlmanin puutarhalta. Heillä on jonkinverran myös kauniita sisustus esineitä.
Tämän Taivaspoikani huoneen -josta nyt on siis tullut työhuone, sisustus on vielä edelleen vähän vaiheessa, mutta rautasänkyyn sain laitettua jo petivaatteita. Sopiva kaunis valkoinen pitsipeitto kun löytyisi niin olisin taas askeleen pidemmällä. Matto ja kattovalaisin ovat myös hakusessa. Leevi kissamme nukkuu mielellään tällä sängyllä. Varmasti kissa oli ihmeissään aluksi, kun huoneen ovi kiinni ja hänet ajettiin heti pois jos pääsi sinne livahtamaan. Kaipasi varmasti kissakin Esikoista, jonka huoneeseen ei kukaan pystynyt koskemaan reiluun vuoteen hänen poismenonsa jälkeen...
Esittelen vielä tämän kauniin hyllyn; -sain sen varmaan 10-11 vuotta sitten silloiselta ystävältäni. Hylly oli kauniin havunvihreä ja sopi silloiseen keittiöni väritykseen. Jossakin vaiheessa kyllästyin ja annoin sen siskolleni. Hänkin siitä myöhemmin luopui ja hylly löysi tiensä vanhempieni varastoon. Tässä jokinaika sitten siskoni oli siivoamassa vanhempieni kanssa heidän varastoaan kun soitti minulle tästä hyllystä, että otanko vai meneekö isälle polttopuiksi... Olin unohtanut koko hyllyn olemassaolon, ja erittäin iloinen kun sain sen takaisin. Mies maalasi sen valkoiseksi ja eilen laittoi ruokailutilan seinälle! =)
Vielä en ole päättänyt mitä tähän laitan, -mutta varmasti ennenkuin huomaankaan niin tämäkin "pursuaa" tavaraa... ;-)
Harmaus vain jatkuu!! No, tänään päivällä kyllä pienen hetken aurinko pilkotti.
"Lääkkeeni" tähän syksyn synkkyyteen ovat olleet; takkatuli, kynttilät, suklaa, sohva ja joululehdet sekä -kirjat. Tämän joulun uusi kirjani on tuo "Oi ihana joulukuu", joka oli mielestäni oikein ihana!


Ompelukset ovat olleet jäähyllä, mutta toivon, että viikonloppuna jaksaisin hiukan niihin taas tarttua.
Olemme tosin kutsuneet päivällisvieraita lauantaiksi, mutta jospa perjantaina jaksaisin hiukan ommella.
Huutonettiin oli tarkoitukseni tekeleitäni laittaa, jos jotakin aikaiseksi saan...
Lämpimästi haluan taas jokaista yhdessä ja erikseen kiittää kommenteistanne, -saavat mieleni hetkeksi plussan puolelle... =) KIITOS!
Ulkona on synkkää, mutta meillä sisällä takka on rätissyt iloisesti koko aamun!
Mikäs tässä on ollessa kun vihdoin olen saanut kotona paikkoja kuntoon!
Mies oli eilen vanhempieni luona puutalkoissa ja minä järjestelin ja siivosin koko päivän, iltaan asti.
Esikoisen huone on nyt jotakuinkin kunnossa meidän työhuoneeksemme. Matto sekä kattovalaisin vielä puuttuvat. Myöskään tänne tuotuun vanhaan rauta(sairaala)sänkyyn en ole vielä petivaatteita laittanut.Kierrätyskeskus löytöjäni siis sänky kuten työpöytäkin.
Hyllystöihin on järjestelty ompelutarvikkeita kauniisiin purkkeihin ja rasioihin.


En vielä tiedä kuinka paljon täällä tulee ommeltua. Tietokoneemme on nyt täällä, ompelukone hyllyllä, josta sen otan esille kun ompelu-kärpänen taas puraisee. Nyt haluan vain hetken nauttia kun on siistiä ja kaunista... Ruokailutilamme suuri kuudenhengen ruokailuryhmä on kyllä omiaan ompeluksilleni; -on hyvä levittää kaikki siihen ja samalla kun ompelen voin "toisella silmällä ja korvalla" seurata televisiota.
Kaunishan tästä huoneesta tuli, mutta en osaa siitä niin iloita ja nauttia, kun tämä aiemmin oli Taivaspoikani huone... Eikä häntä enää ole!! Tosin ehkä hänkin olisi toivonut että äiti olisi saanut tästä sisustaa mieleisensä työhuoneen...
Keittiössämme on nyt vihdoin maalattuna "aamiais-ryhmämme". Pöytä sekä ihanat pinnatuolit ovat nekin kierrätys-löytöjäni. Pinnatuoleja on vain kolme, mutta sen verranhan meitä tässä perheessämme on! Yksi tuoli on erilainen, mutta valkoinen.
Tämän sateisen sunnuntain taidamme viettää takkatulen ja kynttilöiden loisteessa, -sohvalla oleillen ja telkkua katsellen. Mies jo odottaa, niin katsomme yhden jouluelokuvan... =)
Huomenna alkaa taas uusi työviikko, ja se kysyy minulta paljon voimia...
Leppoisaa sunnuntaita kaikille teille ihanaiset!
Lyhyen lomani toinen päivä, -ja yhä edelleenkään en ole saanut mitään aikaiseksi...
Olen vain niin väsynyt. Mietin kyllä, että lomapäivien aikana teen sitä ja tätä, kun ei arkisin työpäivän jälkeen jaksa! Mutta vähissä ovat tekemiseni.
On ollut kyllä ihana tunne kun ei tarvitse jaksaa; voi itkeä kun itkettää, ei ole pakko lähteä mihinkään, ei pinnistellä ja ponnistella näyttääkseen muille että jaksan...
Ja yötkin nukun paremmin kun ei tarvitse miettiä seuraavan päivän työtä ja siellä jaksamista.
Tänään tuli Esikoisen poismenosta vuosi ja viisi kuukautta, eikä yhtään ole helpottanut, -joskus tuntuu että päinvastoin. Työkokeiluun meno pakotti minut ihan eritavalla kohtaamaan sen arjen joka oli ennen hänen menhtymistään, -eikä se ole helppoa!
Yhä vielä kuvansa katsominen on vaikeaa, se sattuu niin sydämeeni...
Aamupäivällä sain pakotettua itseni pienelle kävelylenkille. Ilma oli mukava ja ruskaa vielä jonkun verran jäljellä.

Kävelyni jälkeen kuvasin hiukan eri kohteita pihaltamme.
Sisälle tultuani keitin teetä ja istahdin hetkeksi selailemaan joulukirjoja.

Mietin tässä, että ommella vaiko siivota... Esikoisen huoneen remontti on valmistunut, mutta minä en ole vielä jaksanut siirtää läheskään kaikkia askartelu- ja omelutarvikkeitani kaappeihin. Ovat siis kodinhoitohuoneen kaapeissa.
Huoneesta tuli kaunis ja vaalea, täällä minä nyt istun koneen ääressä ja ajattelen ettei Poikaani enää ole... Mutta uskon, että hänkin olisi toivonut tästä tulevan minulle työhuone.
Ompelukseni ovat kuitenkin tällä hetkellä vielä ruokailutilamme pöydällä "suloisessa sekamelskassa" ;-) Jospa koitankin mennä hetkeksi ompelemaan.
Loppuun vielä punaista...

