Jokainen niistä koskettaa ja kannattelee taas pienen hetken tässä ikävässä ja tuskassa eteenpäin.
Enhän minä ole vielä päässyt edes alkuun tämän surun ja uudenlaisen elämän kanssa.
Vaikka järjen tasolla tiedän (kuten niin monesti aiemmissakin postauksissa olen maininnut...)
miten asia on, niin en sitä kuitenkaan voi ymmärtää -ja aina edes hyväksyä...
Kaipaus on niin kova ja käsittämätön ettei sille ole sanoja...
Mutta se mitä tunnen tarvitsevani ovat juuri ne lohduttavat ja voimia antavat sanat.
Vaikka tämä kaikki on järkyttävämpää ja kamalampaa kuin vielä itsekkään osaan edes kuvitella, niin en haluaisi kuulla kauhistelua ja voivottelua, se -eikä mikään voi Poikaani takaisin tuoda, mutta uskon että se voivottelu ja kauhistelu ei myöskään vie minua yhtään eteenpäin... Päinvastoin.
Toivon, että joskus kun sen aika on, niin kohtaan ihmisen, -äidin- jota on kohdannut tämä sama ja maailman suurin menetys ja suru. Jonkun jolle asia ei ole ihan niin tuore kuin minulle, mutta ei myöskään monien vuosien takainen... Jonkun joka olisi oppinut jo elämään menetyksensä kanssa niin, että hänellä olisi voimia auttaa minua jaksamaan ja uskomaan, että selviän... Rukoilen, että Taivaan Isä kaiken muun avun lisäksi auttaisi minua joskus kohtaamaan tällaisen ihmisen...
Mies sai viikonloppuna kasvihuoneen koottua ja veimme sinne penkin ja tuolin (en tosin niiden halua sinne jäävän, vaan joskus hankin sellaiset valkoiset rautaiset pitsikalusteet, -joskus sitten...) ja vähän muutakin "rekvisiittaa".
Tänä aamuna katselin ikkunasta kasvihuonettani ja ajattelin, että mitä minä sillä teen, eihän millään kuitenkaan ole enää mitään merkitystä... Mutta toivon, että jonakin päivänä jaksan iloita ja nauttia kasvihuoneestani...
Kaikille teille ihanaa viikkoa, pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne!
Halaus ja rutistus sinulle!
VastaaPoistaHei Titti!
VastaaPoistaTammikuussa eka kerran eksyin tänne blogiisi ja siitä asti olen usein täällä käynyt.En ole koskaan kommentoinut.
Halusin nyt sanoa sen,että olet ajatuksissani ja toivon voimia sinulle ja että joskus voit vielä nauttia siitä kaikesta mistä ennenkin ja saada ilon ja elämäsi takaisin vaikkakin se on muuttunut pysyvästi erilaiseksi.Luja rutistus sinulle!
Elämänilosi palaa, aika auttaa, älä kiirehdi. Taivaanisä kantaa. Lämmöllä ja halauksilla! Katja
VastaaPoistaHalaus ja rutistus täältäkin suunnalta. Anna aikaa tosiaan itsellesi, älä kiirehdi...sure suru pois.
VastaaPoistaEi ole päivää ettet olisi mielessäni ja rukouksissani.
Paljon voimia teille kaikille sinne!
Kuten moni on sen jo sanonut. Aika auttaa ja parantaa. Elämän suuret mullistukset, oli se suru, vakava sairaus tms. vie usein merkityksen "materialta", joka sekin tuo osaltaan iloa elämäämme. Ajan myötä varmasti pystyt nauttimaan kasvihuoneestasi ja kaikesta, mitä se voi sinulle tarjota.
VastaaPoista-Heli
Tuhkasta nousee siemen ajallaan. Ihanaa, että jotain ilon aihetta olet saanut juhannukseesi, kuten nuo rakkaan lapsesi lähimmät ystävät. Yhdessä jaksatte ehkä eteenpäin. Toivon, että vielä joskus jaksat nauttia tuosta kasvihuoneestasi ja pääset elämän syrjästä kiinni. Halaus ja luja rutistus sinulle Titti. Aina välillä käyn täällä kurkkimassa, mutta kohta puolin on loma edessä....jos ei vaan tule kutsua leikkaukseen aivan siinä nurkilla. Toivon pääseväni pian operoitavaksi.
VastaaPoistaKaikkea hyvää kesääsi!
Lämmöllä!
Tarjuska
Löytyisiköhän teidän seurakunnasta vaikka syksyllä ryhmä lapsensa menettäneille omaisille? Ainakin täällä meillä on tällaisia ryhmiä ollut.
VastaaPoistaVoimia taas tälle päivälle ja tuleville! t. Sari
Poikasi kohtalo kosketti minua syvästi.Jokainen äiti tietää että pahin asia mitä maailmassa voi tapahtua, on oman lapsen menettäminen.
VastaaPoistaToivon sinulle ja perheellesi voimia kaiken myllerryksen keskellä.Voi kuinka nämä sanat tuntuvatkaan niin latteilta, mutta ne tulevat suoraan sydämestäni!
-Terveisin Marja Kotkasta-
Lämmin hali minultakin. Voimia!
VastaaPoistaHalaus täältäkin sinulle!Siitä on tovi kun kun viimeksi kävin...ja ihan tuntematonhan tässä muutenkin olen mutta tulin lukemaan kuulumisiasi! ja on varmasti hyvä että äitisi ja siskosi pitävät huolta, se pieni arkinen huomaavaisuus varmasti kantaa pikku hiljaa sinua ja ehkä hieman voimia antaa, muuta on vaikea kirjoittaa kun en edes voi asiaa osaa mitenkään kokonaaan ymmärtää.Vaikka pohtinut olen sinun suruasi äiti kun olen myös.
VastaaPoistaLämmölla huomiseen!
Anu
Hyvä, kun hait ja saat itsellesi myös ulkopuolista ammattiapua. Läheisten tuki ja hoiva on ensiarvoisen tärkeää, mutta tavallaan heidän kanssaan soutaa (ja huopaa) samaa surun venettä, ja heilläkin on oma surutyönsä tehtävänään. Täysin ulkopuolinen, 'vieras', auttaa eri tavalla.
VastaaPoistaPuhu, puhu, puhu, puhu, puhu. Itke, kun itkettää; jokaisen kyyneleen mukana huuhtoutuu ulos murunen tuskaa.
Nauru ja itku ovat loppujen lopuksi hyvin lähellä toisiaan. Joskus läheisensä menettänyt saattaa ruveta nauramaan, vaikka hänen 'kuuluisi' itkeä. Surevalla on lupa tehdä mitä tahansa, mikä vähänkään hetkeksi auttaa, vaikka se tekeminen saattaa joitakin närkästyttää.
Terapeuttini sanoin: -Ystävät ymmärtävät ja hyväksyvät, ja muitten ei ole niin väliäkään. Kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin sanottu ja on auttanut monta kertaa pienen askeleen eteenpäin.
Olet ottanut taas niin kauniita kuvia, kasvihuoneesta tulee varmasti aivan mahtava..
VastaaPoistaPäivä kerrallaan, voimia siihen
Meillä esikoispojan setä menehtyi auto-onnettomuudessa äitienpäivän aattona 3 vuotta sitten. Vaikka ex-miehen perheestä olin "erkaantunut" halusin antaa tukeni ja osanottoni, vaikka se oli vaikeaa. Tuntuu niin lohduttomalta ja se suru on niin suuri, että se tavallaan nielaisee kaiken ympäriltäänkin.
VastaaPoistaSen verran olen tavannut ex-anoppiani, että tiedän hänen jo olevan takaisin jaloillaan Taivaan isän johdatuksen ja läheistensä tuen ansiosta. Äitienpäivää heillä ei vielä ole uudelleen vietetty, sen aika tulee varmasti myöhemmin.
Suunnattoman suuret rutistukset ja voimia jokaiseen aamuun. Onni ja ilo ovat varmasti mutkan takana odottamassa, vaikka niitä et nyt näekään.