Eilen kävimme vähän miehen kanssa ajelulla, Fiskarsissa ja siellä suunnalla. Aivan pienen pienen hetken tavoitin jonkinlaista parempaa mieltä kävellessämme siellä muiden ihmisten seassa ja käydessämme Kirjakahvilassa haukkaamassa pientä välipalaa.
Tiedän, että elämää jatkuu, -sen on jatkuttava. Ei Esikoisenikaan haluaisi minun jäävän sängyn pohjalle suremaan...
Autossa -matkalla kotiinpäin, kesäisiä maisemia katsellessani tuli lohduton ikävä ja itku...
Miksi meidän piti menettää Rakkaamme, miksi, miksi miksi...
Odotan kovin huomista aamua kun pääsen psykiatrian polille. Toki tiedän ettei kukaan toinen voi tuskaani poistaa, ei edes helpottaa, mutta ehkä he osaavat auttaa minut alkuun tässä surussani jota pidän osittain sisälläni, -kun en uskalla ajatella, muistella.
Mieleni ei kuitenkaan vielä ymmärrä, ei halua uskoa, etten koskaan Rakasta Poikaani näe...
Enkä minä tiedä miten jatkaa elämää ilman häntä...
Halaus sinulle!
VastaaPoistaMinua lohduttaa, että hän on perillä odottamassa meitä.
Titti, jaksuja sinulle - aikaa on kulunut niin vähän, että ei ihme ettei se vielä ole muuttunut täysin todellisuudeksi, ennätitte elää yhdessä niin kauan... Pikkuhiljaa se siitä muuttuu, ilonpilkahdukset muuttuvat hetkiksi ja tuska alkaa hävitä - halauks ja rutistus sinulle.
VastaaPoistaLohtumme on jälleennäkemisen toivossa! Voimahaleja sinulle, Titti!
VastaaPoistaOlet rukoksissani!
- jaana
Tänne blogiinhan voit ainakin kirjoittaa ja avautua ajatuksiltasi aina! Jos se auttaisi edes hieman alkuun?! Minulla itselläni kirjoittaminen on yksi pieni "terapiakeino" päästä monista asioista eteenpäin tai ylipäätään purkaa tuntemuksia. Tässä tietenkään en puhu mistään sellaisesta, mitä voisi edes vähääkään verrata Sinun tilanteesi.. Toivon todella että psykologi tms. pystyy auttamaan elämän nostamisessa. Edes pala kerrallaan. Ja itket kun itku tulee. Luulen että ajan myötä olo paranee hieman. Joskus olen lukenut, että ensimmäinen vuosi on pahin menetyksen jälkeen. Sen jälkeen elämä palaa jotenkin raiteilleen, mutta tietysti kaipuu on aina. Anna aikaa tälle siis, toipuminen nyt ei ole viikon tai parin juttu...
VastaaPoistaItsekkin suuren menetyksen kokeneena tiedän, että mikään ei auta noin suureen suruun. Aikaa myöten asian kanssa oppii elämään. Ikävä on kova varmasti aina, ja liian usein tulee ajateltua, että minkäs ikäinen rakas ihminen nyt olisi. Toivottavasti saat purettua sisintäsi tulevissa keskusteluissa psykologin kanssa. *Halaus*
VastaaPoistaMari
Toivon, että saat pian psykologin apua... ja että saisit taivaasta voimia jaksaa... aina pienen askelen kerrallaan raskasta matkaasi. *halaus*
VastaaPoistaPäivä vain ja hetki kerrallaan.
VastaaPoistaMuutakaan ei voi.
Tiedän niin hyvin miltä sinusta ja perheestäsi nyt tuntuu, tiedän miten vaikeaa on ajatella huomista ja elämää tästä eteenpäin.
Itselleni on eniten tuonut voimia ajatus siitä että sain pitää poikani sentään 24 vuotta, kaikki muistoni hänestä ovat hyviä ja kauniita, ja vain jaksamalla eteenpäin pystyn häntä rakkaudella muistamaan.
Martti Linqvist on kirjoittanut surusta hyvän kirjan, ehkä siitäkin löytyisi hieman lohtua.
Anna itsellesi aikaa, jokainen päivä on askel surun tiellä eteenpäin vaikka nyt tuntuukin että haluaisi vain palata eiliseen.
Lämpimät halaukseni ja ajatukseni sinulle.
Voimia ja jaksamista, lämmin halaus. Olet ajatuksissani
VastaaPoistaTitti, ei ole surulla aikaa eikä rajoja tai tapoja, mutta itse monet surutyöt tehneenä tiedän, että kirjoittaminen on hyvää terapiaa surutyössä. Ja ennenkaikkea se että voi puhua siitä loputtomiin ja yhä uudelleen ja uudellen ihmisten ja kohtalotovereiden kanssa ennenkaikkea, jotka justiin tietävät, miltä sinusta tuntuu.
VastaaPoistaOlet ajatuksissani todella usein ja ajatuksin lähetän sinulle voimaa ja jaksamista !
Tänään tunnen itseni niin äärettömän murheelliseksi tasan vuosi sitten veljeni pojan poismenon vuoksi :( Tuntuu että ajatukset ovat vaan yhtä kysymysmerkkiä ja kaikki tapahtunut tuntuu niin epätodelliselta !
Suuret voimahalit sinulle .
Olet ajatuksissani ja olen todella suruissani puolestanne... elämä on epäreilua..
VastaaPoistaVoimia teille kaikille