MITEN VOISIN TIETÄÄ,
MIKÄ ON SURUN MITTA,
KUN EN OSAA EDES SELITTÄÄ,
MINKÄ VÄRINEN SE ON.
MITEN VOISIN TIETÄÄ,
MIKÄ ON SURUN AIKA,
KUN EN OSAA EDES SELITTÄÄ,
MINKÄ MUOTOINEN SE ON.
MITEN VOISIN TIETÄÄ,
MIKÄ ON SURUN SUUNTA,
KUN EN EDES YMMÄRRÄ,
ETTÄ MAAILMA PYÖRII YHÄ.
Hanna Ekolan kaunis kirja "Surulla on aikansa" Muistojeni kirja, on käsissäni.
Itkien luen sen kauniita runoja. Tähän saisi kirjoittaa omia tuntojaan, kerätä muistoja ja kuvia... Pystynköhän siihen.
En, en nyt. Ehkä vuoden kuluttua, ehkä viiden vuoden, -ehkä en koskaan.
Niin kipeää tekee. Yritän olla ajatelematta asiaa, ja bloginikin pitää vain pintapuolisena raapaisuna joistakin asioista elämästäni. Mutta tulee hetkiä jolloin ei siihenkään pysty, -kun aamulla herää tähän todellisuuteen, -kuinka vaikeaa on ymmärtää, ettei Rakasta Esikoistani enää ole.
Vaikka tapahtumasta on yli kahdeksan kuukautta, tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilen.
Mihin nämä kuukaudet ovat menneet... Tieto siitä, että tämän kanssa minun on opittava elämään ja loppuelämäni sen kanssa elettävä, musertaa alleen...
SIITÄ HETKESTÄ LÄHTIEN
SURU KULKI VARJONA MUKANA.
SE OLI LÄSNÄ
JOKAISESSA AAMUSSA
JOKAISESSA ONNEN HETKESSÄ.
SE SÄVELSI MOLLEJA DUUREIHIN,
SE VÄRJÄSI VAALEAN TUMMAKSI,
TOI KYSYMYSMERKIT
VASTAUSTEN TILALLE.
JA HILJAISUUDEN,
JONKA LÄPI OLI KULJETTAVA HITAASTI,
PIENIN ASKELIN,
MUTTA ETEENPÄIN.
SIITÄ ALKOI
UUSI AJANLASKU:
AIKA ENNEN LÄHTÖÄSI JA
AIKA LÄHTÖSI JÄLKEEN.
Runot Hanna Ekola.
Suru helpottaa aikanaan, ikävä ei koskaan. Hali <3
VastaaPoistaKauniita Hanna Ekolan runot. Kuulin niistä jonkun kun radio Deistä kun se oli viikon kirjana.
Syvät osanottoni suuressa surussasi :(. Käsityöt ovat kyllä hyvää terapiaa, konkreettista tekemistä ja saa luotua uutta kaunista. Ja kaunista olet saanutkin aikaan! Ihania nuo työsi joissa on vanhoja kuvia! Vastaavia olen ajatellut itsekin kokeilla, mutta vielä pitää testailla parhaat keinot kuvan painamiseen.
VastaaPoistaVoimia ja haleja! -Sanna-
VastaaPoistaTitti, hitaasti, pienen pienin askelin.
VastaaPoistaKauniita sanoja Hanna Ekolalta ja varmasti lohduttavia.
Surussasi myötäeläen toivotan voimia.
toivon että surusi vähenee aikanaan, muistot pysyvät ja pikkuhiljaa elämän halusi palaa ja suuri ikävä helpottaa...
VastaaPoistakauniit ompeluksesi ovat hyvä tapa purkaa surua ja antaa ajatuksille uusi suunta... lämpimästi ystäväni sinua ajattelen, halauksin päivi
Hei Titti, suru on jokaisella erilainen.Aikaa myöten se vähän helpottaa, mutta se tieto ei ehkä nyt auta. Tee nyt sitä mikä auttaa ja lohduttaa tässä hetkessä.Mitään mallia surulle ei ole, ja senhän tuo Hanna Ekolan runokin hyvin ilmaisee. Olet taas tehnyt niin paljon kauniita käsitöitä ja asetelmia. Itsekin taidan joka päivä jonkunlaisen asetelman tehdä eli järjestelen esim. vähän tavaroita uudeksi kokoinaisuudeksi pöydälle, ym. Piristää usein!:)Siunausta toivottaa Lotta
VastaaPoistaKauniita runoja..ja jaksamista
VastaaPoistasamalla toivotan sinulle hyvää viikonloppua...
Koskettavia nuo Hanna Ekolan ajatukset. Runoista voi myös saada lohtua ja voimaa. Tuli mieleeni tuosta Hannan ajatuksesta, että aika lähtöäsi ennen ja aika sen jälkeen. Juuri eilen kirjoitin blogiini oman ajatukseni: Aika ennen elinsiirtoa ja aika sen jälkeen. Suru vie oman aikansa, mutta toivon että se helpottaa ajan kanssa, sitten jää kaipaus jäljelle. Hyvä, että jaksat myös tehdä kauniita kättentöitä, sekin on terapiaa ja vie aina hetkeksi ajatukset muualle.
VastaaPoistaEdelleen toivon sinulle voimia! Lämpimin ajatuksin olen luonasi!
Voi miten riipaisevan kaunis tuo runo onkaan. Ja näinhän se on, että ajanlasku alkaa alusta, eikä mikään ole niinkuin ennen.
VastaaPoistaJaksamista sinulle, halauksin Merja
LÄMMIN HALAUS!!!!!
VastaaPoistaVoimia ja jaksamista!
VastaaPoistaHalaten Jaana
Voi Titti, olen niin suruinen puolestasi, lohduttavia sanoja ei ole nyt...
VastaaPoistaLämmin halaus sinulle
Kauniita kuvia olet postannut ystäväiseni. Vaikka en voi rinnastaa surua tai ei sitä edes voi rinnastaa niin pystyn jotenkin kuvittelemaan miltä sinusta tuntuu, olen itse menettänyt niin rakkaita ja läheisiä ihmisiä vähänajan sisällä, että tuntuu että ei pysty tai edes kykene kerralla itkeä...itku ja lohduttomuus tulee välillä pieninä annoksina, kipuna ja hetkinä kun koskettaa jotain valokuvaa, muistoa, välillä häpeän kun hymyilen ja silloin ajattelen mitähän rakkaat sanoisi tässä asiassa, he sanoisivat hymyile vain, jatka elämääsi, kaikki on hyvin, pian tapamme. Näillä asioilla lohdutan itseäni, on toivo ja usko jälleennäkemisestä. Halaus sinulle, voimia tähän hetkeen, sekunttiin, tuntiin, päivään.
VastaaPoistalämmöllä Mimmuli
Niin kauniita runoja. En varmasti osaa edes kuvitella kuinka vaikeaa on menettää oma lapsi.
VastaaPoistaToivon sinulle vain voimia ja jaksamisia suuressa surussasi.
Vuokko
Niinpä, Titti, kaikella on tosiaan aikansa.
VastaaPoistaOlet usein ajatuksissani ja lähettelen sinulle voimia päiviisi, kun on aika surra.
Kaunista sunnuntaita,
t.kaikella...:)
Kunpa voisin jotenkin auttaa sinun lohdutonta oloasi... voin vain lähettää enkeleitä ajatuksissani!
VastaaPoistaSunnuntaiterveisin Lennu.
Tuntuu niin pahalta minustakin..jos tämä runo lohduttaa
VastaaPoista"Älä tee pesää surun siiven alle,
älä anna sen lentää pois, sitä
silmiin katso ja yhteisen matkanne
jälkeen SINÄ vahvempi sitä olet"
Ensivisiitti blogissasi
Kristiina
Olen kokenut saman kuin sinä ja tiedän että ensimmäinen vuosi on pahin. Sen jälkeen alkaa pala palalta helpottaa. Sinun täytyy vain iloita kaikesta siitä ajasta minkä saitte viettää yhdessä. Itse en saanut kovin paljon aikaa poikani kanssa.
VastaaPoistaVoimia Sinulle! -Outi
Voi Titti... halaus ja rutistus täältä.
VastaaPoista<3 tiina.
Sanoja ei löydy, ja uskon sinun tietävän miksi.
VastaaPoistaHalaus minulta!
Hei taas pitkästä aikaa. Minullakin on yhä suuri suru isäni kaksi vuotta sitten tapahtuneen poismenon takia. Viime yönäkin hän oli taas unissani ja joskus suunnaton kaipuun ja surun tunne laukaisee valtavan itkukohtauksen. Siitä on usein kuitenkin apua. Silti voin uskoa, että suru helpottaa kuitenkin aikanaa, mutta todellakin ikävä pysyy silti aina sydämessä. Kauniita nuo Hanna Ekolan runot. Päätin piristää sinua, käy sivuillani, niin näet:)
VastaaPoistaOlen käynyt monesti ja turhaan etsinyt lohdun sanoja.
VastaaPoistaMiten totta onkaan tuo että oli aika ennen ja on aika jälkeen.
Itse ajattelen että koska ajanlasku alkoi tavallaan alusta ja kaikki täytyy rakentaa elämässä uudelleen ei voikkaan olettaa että mitään tapahtuu nopeasti.
Jokainen päivä vie kuitenkin elämää eteenpäin.
Se on lohdullista mutta samalla hieman pelottavaa.
Ajattelee että näinkö elämä menikin ja menee, näinkö raskasta ja tyhjää se tulee olemaan.
Ei suru koskaan kokonaan katoa mutta sen kanssa oppii elämään.
"Kauniit muistot eivät koskaan kuole eivätkä milloinkaan jätä yksin."
Muistot ovat kauniita vaikka niin kipeitä ja koskettavia.
Voimia päiviisi!
Hei
VastaaPoistaItsekin äitinä tiedän ettei ole olemassa mitään niin rakasta, mitään niin tärkeää kuin omat lapset.
Minulla ei ole sanoja, joilla voisin lohduttaa... voimia toivotan täydestä sydämestä. Kiitos rohkeudestasi, kun jaat kipusi.
Saman kokeneena voin vain hiljaa olla läsnä surussasi! Iso halaus sinulle! Ei paljoa taida helpottaa mutta suru väistyy vähitellen, ensimmäinen vuosi on pahin, sekä kaikki merkkipäivät ja joulu. Itselläni esikoiseni kuolemasta on kahdeksan vuotta ja muistan vieläkin kaiken kuin eilisen...
VastaaPoistaOsanottoni ja lämmin halaus sinulle!
VastaaPoista