sunnuntai 30. elokuuta 2009

Syksyn satoa...

Kiitos kaikille pikaisen paranemisen toivotuksista!
Nuhaa ja yskää vielä on, mutta peiton alla ei ole enää tarvinnut torkkua!
Liekö miehen perjantaina tuoma "lääke" auttanut... ;-)



Eilen mies tyhjensi Esikoiseni huoneen kaappeja...
Minä en siihen ole pystynyt, -kaikki on nyt pakattu laatikoihin ja ne laitetaan varastoon. Ehkä joskus vuosien kuluttua pystyn niitä läpi käymään, -ehkä en!
En halunut katsoa kun hän kaappeja tyhjensi, vaan touhuilin omiani keittiössä.
Paljon sainkin aikaan; ennen kahdeksaa -siis eilis aamuna- olin jo marjapensaissa
karviaisia keräämässä ja mintunlehtiä kasvimaan reunasta.
Niistä sitten keittelin hilloa ja hyytelöä. Hilloni on "köyhän lakkahilloa", -karviaisia ja porkkanaa. ;-) Olisin halunut laittaa vain vihreitä karviaisia ja porkkanaa, -mutta en saanut pensaasta kuin hiukan vajaan litran marjoja. Punaisia karviaisia on niin että oksat notkuvat, -niitä siis laitoin lisäksi tuohon hilloon.



Tein eilen myös kaalikääryleitä, niin normi- kuin soijarouhe-kasvis täytteelläkin.
Hyviä olivat, -ei vain tule kovin usein tehtyä, kun ovat melko suuritöisiä.
Tänään kävin aamupäivällä tuolla "takametsässä" katsomassa josko löytyisi kanttarelleja.
Sieltä on talvella kaadettu ja viety puita, ja koska oksia ja pienempiä puita ei ollut siivottu kasaan, niin eihän siellä ryteikössä mikään kasva!!
Sen verran sain kuitenkin, että kanttarellin makuun pääsimme. Pannulla paistaen,
vain sipulia ja vähän suolaa...
Tänään tein ruuaksi canneloneja.

Kuopukseni kun on sellainen pasta-mies. Olen naureskellut häntä kun on sanonut kyllästyneensä perunaan kun on syönyt sitä niin paljon, että itse olen
syönyt reilusti yli 40 vuotta enkä vain kyllästy! ;-)

8 kommenttia:

  1. Minua vääntää vieläkin vatsasta, kun muistelen keväistä lapseni asunnon tyhjentämistä. Se tehtiin heti hautajaisten jälkeen eli sumussa.

    On viisasta olla arjessa kiinni, kun muuta ei voi.

    Jaksuja!

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköisiä hilloja, nam :) Kyllä konjakki varmasti auttaa lentsuun...
    Jaksamista sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Ihania hilloja ja hyytelöitä olet tehnyt. Minäpäs taidankin kokeilla tehdä minttuhyytelöä omassa pihassa kasvavasta värimintusta, jota en olekaan koskaan kokeillut. Vihreää värijauhetta kyllä kaapista löytyy.

    Kanttarelleja olen poiminut meidän takametsästä parin pannullisen verran ja kyllä ne ovat sitten hyviä.

    Pikaista paranemista!:)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, että voit jo paremmin!!
    Hillosi ovat varmasti namia!;)
    Lähetän nyt arkeesi ISON voimahalin!!:)

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköisiä hilloja! Voisin itsekin karviaisista jotain vastaavaa tehdä, vaikka lapset varmaan syövät ne kaikki oikein mielellään. Hyvä kun olet parantunut ja voimia elämääsi! :)

    VastaaPoista
  6. Onpa herkullisen näköisiä hilloja ja kauniita syksyisiä kuvia!
    kaikkea hyvää sinne :)

    VastaaPoista
  7. Minä tarvitsisin samaa lääkettä ;). Flunssainen olo täälläkin ruotsin matkan jälkeen.
    Ihania hilloja olet tehnyt. Täällä löytyisi kyllä vihreitäkin karviaismarjoja, jos vain ehtisin tekisin hilloa, niin herkulliselta näyttää!
    Minä en tykännytkään perunoista kun olin teiniikäinen, nyt niitä tulee syötyä melkein joka päivä, vaikka 5-v haluasi pastaa ;).
    Hyvä, että miehesi tyhjensi esikoisen huone, saat sitten tutkia niitä kaikessa rauhassa joskus myöhemmin kun jaksat.

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥