Olen laittanut uusia ompeluksia HUUTONET myyntiini.
Samalla katsonut telkkua meidän nuorenparin kanssa. ♥
Jouluompeluksista ja Huutonet kohteistani enemmän JOULUISESSA BLOGISSANI!
Eilen menin evakkoon isosiskoni luokse... (isäntä lähti viikonlopuksi sukulaisiinsa remontti apuun)
Kuopukseni halusi siis eilis iltana järjestää tyttöystävälleen yllätyksen,
-romanttisen kynttilä-illallisen. ♥
Olin vähän aikaa hänen apunaan ja henkisenä tukena...
Jonka jälkeen hän vei minut siskoni luokse.
Voi miten ylpeä olenkaan Rakkaasta ainokaisastani!!! ♥
Oli salaatti, pääruoka sekä jälkiruoka -pannacotta, jota minkäkään en ole koskaan tehnyt!!
Näiden lisäksi kauniisti katettu pöytä, ja kynttilät niin sisällä kuin ulkonakin...♥
Olisikohan poika vähän tullut äitiinsä... Meillä siskon kanssa myös oli mukava ilta. Sisko vastaanotti minut shampanjalla.
Sen jälkeen alkuruokana salaatti, sitten lämmin ruoka ja lopuksi jälkkäri! ♥
Syötyämme latasin siskon koneelle Picasan ja neuvoin häntä kuvankäsittelyssä.
Sen jälkeen siskoni näytti internetistä löytämiään kuvia meidän lapsuuden kodin maisemista (ennen v.-69 valmistunutta nykyistä lapsuudenkotiamme)
Voi miten mukavaa olikaan yhdessä muistella niitä lapsuuden maisemia.
Siskoni yllättyi kuinka hyvin muistin...
Siinä piirrettiin paperille karttaa ja muisteltiin missä aikoinaan oli mitäkin... ♥
Tänään aamupäivällä auringon paistaessa lähdimme kävelylle siskoni kodin vieressä oleviin ihaniin maisemiin!!
Kollaasissa kuvia siitä, ja toisessa kollaasissa pieniä kohteita siskoni kauniista kodista... Kuvissa näkyvä joulutähden näköinen kukka on hänelle viemäni syyskukka, Prinzessa.
Samanlaisen, mutta vaaleamman ostin itselleni!
Itselleni ostin siis tämän vaaleanpunaisen...
Ja liljoja ostan aina kun mahdollista...
Meidän nuoripari on mennyt untenmaille jo jokin aika sitten, -minä teen samoin!
Voi, teillä onkin ollut ihana ilta siskosi kanssa -ja varmasti myös pojallasi :)
VastaaPoistaOmpas tosiaan joulutähden näköinen kukka, todella kaunis!
Mukavaa sunnuntaita sinulle Titti!
Ihanalta illalta kuulostaa!
VastaaPoistaHyvää sunnuntaita!
Kuulostaapa ihanalle. Kiva, että sinullakin oli mukava ilta siskosi kanssa <3
VastaaPoistaLiljat ovat todella kauniita kukkia.
Mukavaa sunnuntaita<3
Kauniita kuvia ja kaunista kaikki. Ihan piti pysähtyä miettimään, että miten ihanaa, että on joku jonka kanssa voi näin viettää aikaa. Kun nyt katson ikkunasta ulos tätä syksyn harmautta niin tuo kaikki mitä kuvissasi näin ja mitä kerrot, niin tuntuu ihan epätodelliselta.
VastaaPoista