sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Tilda enkeleitä ja Joulusukkia...


Minulla on ollut hiukan matalapainetta... En ole osanut/jaksanut nauttia syksystä juuri lainkaan...
Ulkoilu on jäänyt lähes kokonaan, eikä kotonakaan ole tullut tehtyä oikein mitään... Eipä tämä tosin mitään uutta minulle ole, harmittaa vain kun en saa itsestäni irti lähteä edes ulos, kun kuitenkin tiedän sen hyvää tekevän vaikutuksen...

No, ommellut olen, -onneksi edes sitä jaksanut.

Nämä Tilda enkelit ovat menossa sukulaiselle.





Tilausompelut ei ole minun juttuni, mutta sukulaisille joskus teen.
Välillä surauttelin muutaman joulusukan, -jotka ovat hiukan erilaiset kuin mitä yleensä teen. Toisinaan vaan haluaa keksiä jotakin uutta ja erilaista... Toki jatkan "valitsemmallani tiellä" ja teen myös niitä vaaleita ja pellavaisia joulusukkia...

Näitä sukkia kauppaan nyt HUUTONETISSÄ.
Joulublogissani kuvat parista muustakin.



Vähän olen laittanut pihaamme syksyisiä asetelmia...






Eilen olimme äidin kanssa Jari Sillanpään Nostalgia konsertissa, -olen tykännyt Sillanpäästä siitä asti kun hänet kruunattiin Tango-kuninkaaksi, -ja aina on yhtä ihana.
Mukavaa vaihteluahan se oli lähteä vähän ihmisten ilmoille, mutta omalla tavallaan myös "raskasta" kun on vain ollut kotona itsekseen... ja sitenhän siis toki viihdynkin!

Ihanaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille teille!

15 kommenttia:

  1. Kauniita ovat omepluksesi! Toivon syksyysi iloista mieltä :)

    VastaaPoista
  2. Voih mitä ihania Tilda-enkeleitä! Ja niin kauniit asetelmat ovat ulkona sinulla...
    Mukavaa alkavaa viikkoa ystäväni :)

    VastaaPoista
  3. ihanat enkelit,
    haluaisin niin ommella niitä Tilda juttuja...
    mutta kunnes saan omia tehty niin ihailen sinun :)

    Terkkuja Monica

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihanat Enkelit...kelpaisi kyllä meillekkin...Itse kun en osaa ommella mitään.Ja todella kauniita ovat istutuksesi!! Jaksuja alkavaan viikkon <3

    VastaaPoista
  5. Upeita ihanuuksia!

    Voimia ja aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
  6. Voi noita ihanuuksia <3 ja kauniisti olen vanginnut tunnelman kuvissasi, wau!
    Mukavaa talven odotusta ! Täällä kans yksi , joka ei saa itseään oikein mihinkään muuhun kun neulomaan ja istumaan sisällä 8(
    Kun saisikin itseään niskasta kiinni ja raahattua ulos, mutta kun ei, niin ei.
    Aina ei tarvitse jaksaa, pääasia, että on jotain mitä tykkää tehdä ja saa siitä hyvän mielen, väheksymättä ulkoilun virkistävää vaikutusta.
    -päivi-

    VastaaPoista
  7. Niin kauniita nuo enkelit. Sinä olet niin taitava tekemään ja suunnittelemaan, kaikki yksityiskohdat niin ihania. Voi että, en muuta sano ja ihailen niin paljon, ja arvostan tuota taitoasia.
    Hyvää syksyistä viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Hertsileijaa kun on suloisia enkeleitä!!
    Olen samaa mieltä, Jari on aina yhtä ihana. Mekin kävimme viimetalvena konsertissa ja tykkäsin, samoin tanssilavoilla tullut pyörähdeltyä Jarin tahtiin joskus.

    VastaaPoista
  9. "En ole oikein jaksanut tehdä mitään kotona", laitoin uusia asetelmia pihalle.

    "En ole oikein jaksanut mennä uloskaan", kävin Jari Sillanpään konsertissa.

    Miten paljon Sinun pitäisi tehdä, että se olisi riittävää ?

    VastaaPoista
  10. Kauniita ompeluksia olet tehnyt,
    olet todella taituri!
    Harmaista syysilmoista huolimatta mukavia päiviä sinulle. Varmasti konsertti piristi kun saa vaan lähdettyä. Olen jo laitellut sisälle "joulu"valoja, kun on niin pimeää ja kynttilöitä polttelen..

    VastaaPoista
  11. KIITOS YSTÄVÄT IHANAISET KOMMENTEISTANNE!♥

    ANONYYMILLE;
    HUOMAATKOS ITSE RISTIRIIDAN KIRJOITUKSESSASI...
    SE ETTÄ OLEN JOSKUS LAITTANUT ULOS MUUTAMAN CALLUNAN TMS. EI OLE KOVINKAAN ISO JUTTU SIIHEN VERRATTUNA ETTEN OLE JAKSANUT KOTITÖITÄ...
    JA- ULOS MENOLLA TARKOITIN IHAN ULKOILUA SANAN VARSINAISESSA MERKITYKSESSÄ, -SILLANPÄÄN KONSERTTI EI OLLUT SITÄ!!
    JA KONSERTTIIN MENIN KOSKA SISARENI SAIRASTUI EIKÄ PÄÄSSYT.
    KANNAATTAAKO TUOLLAISIIN ASIOIHIN PUUTTUA... KERRON IHAN OMASTA ELÄMÄSTÄNI OMALLA TAVALLANI!! :)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanat enkelit olet tehnyt! Todella taitavaa käsityötä. Taidan vierailla ensimmäistä kertaa blogissasi :).

    VastaaPoista
  13. Aivan ihanat enkelit <3!!
    Mukavia ompeluhetkiä sinulle :)

    VastaaPoista
  14. Heips kukkuu ystäväin!<3
    Super kauniit ja niin viehättävät enkelit herttaiset kuin rinkelit!:)
    Taidokasta käsityötä ain sinulta.
    Pihasi näyttää kauniilta istuksineen, kuin puuterilunta ois satanut<3

    Halaus lämpimin ajatuksin
    ja Rosalta iloinen hännänheilutus sinulle!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥