Kesälesken turinoita...

Olen keskiviikosta asti ollut `kesäleski`.
Mieheni lähti kotipaikalleen itä-suomeen, mutta tällä kertaa minä jäin kotin.
Siellä hän teki muutaman muun sukulaisen kanssa remonttihommia ja ajattelin ettei minusta ole siellä mitään apua. Minulla on täällä omalla pihalla niin paljon tekemistä...
Olen niihin tällä hetkellä aika väsynyt, mutta teen minkä jaksan. Melko iso tontti, niin kyllähän siinä puuhaa rittää!
Ei ollut helppo jäädä tuolta reissulta pois, sillä samalla jäi muutaman sukulaisen ja ystäväni Tiinan tapaaminen.
Viimeisin mikä vaikutti siihen että jäin kotiin, oli se että sain ihanan, rakkaan ystävättäreni pikaiselle vierailulle.
Emme ole olleet noin seitsemään vuoteen yhteydessä, -minulle yhteydenpito oli vaikeaa Esikoisen menehtymisen jälkeen. Edellisestä tapaamisesta oli ehkä 8-9 vuotta...
Nyt viimein pikkuhiljaa olen pystynyt ottamaan yhteyttä ja ystäväni, vaikka keski-suomessa asuukin, päätti tulla luokseni, vaikkei vonut jäädä kuin yhdeksi yöksi. Voi miten onnellinen olinkaan, -me olemme kyllä sellaiset sielunsiskot ettei ole tosikaan.
Minulla ei ole koskaan ollut, eikä varmaan koskaan tule olemaan sellaista ystävyyttä kuin mitä tämä on. Olemme kyllä niin samalla aaltopituudella ja pystymme puhumaan aivan kaikesta!

Mieheni lähti siis keskiviikkona ja minä jäin tekemään pihahommia.
Monta tuntia asennushiekan kärräämistä ja levitystä (kasvimaalle, kasvulaatikoiden ympärille) lämpimässä säässä... Saunaa en jaksanut lämmittää (johan olin pihalla hikoillut...) mutta suihkun jälkeen istuin patiolla ja nautin olostani ja punaviinistä.

Oli niin hyvä olo kun tiesin ystäväni tulevan seuraavana iltana.

Aamulla heräsin hyvillä mielin ja malttamattomana, miettien miten saan aikani kulumaan, sillä odottavan aika on pitkä.
Mukavasti se päivä kutenkin meni koti- ja puutarhatöitä tehden.
Leivoin suolaisen piirakan meille iltaa varten, -parsakaali/feta.

Puoli kymmenen maissa illalla ystävättäreni viimein tuli... Voi sitä tunnekuohun valtaa ja määrää, lujaa halausta ja itkua...
Juhlistimme tapaamistamme kuohuvalla.

Meillä riitti juteltavaa niin että jossakin vaiheessa ihmettelimme miksi yhtäkkiä on valoisampaa kuin jokin aika sitten... Hain kännykän ja katsoin kelloa, -se oli viisi!!

Seuraavana päivänä illansuussa hän lähti, -äitini käytti meitä Taivaspoikani haudalla ennen sitä.
Ystäväni on aina tykännyt minun pojistani kovin, erityisesti Esikoisesta joka jollakin tavalla muistutti hänen omaa poikaansa.

Iso ikävä jäi, mutta nyt olemme taas useammin yhteydessä, kuten ennen poikani menehtymistä.

Olin tehnyt meille ruuaksi porkkana-bataatti-linssikeittoa ja seuraavana päivänä kun olin taas itsekseni lisäsin keittoon mm. härkäpapurouhetta, psylliumia ja spelttijauhoja ja paistoin itselleni siitä pihvejä.
Olin käynyt aamupäivällä metsässä (yli kaksi ja puol tuntia) ja löytänyt vähän kantarelleja -ja mustikoitakin keräsin.
Pihvien päällä maistui kantarellikastike niin hyvältä!

Pation teko on edelleen kesken, mutta eiköhän mieheni sen loppukesän aikana valmiiksi saa.

Kuopus poikani on ollut silloin tällöin auttamassa miestäni.
Eräänä lämpimänä päivänä vein heille evästä pihalle.

Pioneista on enää muisto jäljellä (ja kuvia). Sade on hakannut ne niin ikävän näköiseksi.
Jokin aika sitten keräsin niitä sisälle maljakkoon että sain nauttia vähän pidempään siitä kauneudesta ja tuoksusta.

Tänään en jaksanutkaan lähteä metsään vaikka olisin halunnut.
Tein eilen keräämistäni mustikoista pannukakkua johon laitoin mm. Alpron suklaa-soijajuomaa, speltti- ja tummaa täysjyväriisijauhoja.

Mieheltä tuli jokin aika sitten viesti että on lähtenyt ajelemaan kotia kohti, joskus illalla on vasta perillä.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Titti