maanantai 6. heinäkuuta 2015

Viininlehtikääryleet omista lehdistä...

Perjantaina harvensin toisessa kasvihuoneessa olevaa viiniköynnöstäni.
Sain kasvihuoneen (+ viiniköynnöksen veljeni perheeltä) seitsemän vuotta sitten poikani menehtymisen jälkeen.

Köynnös kasvaa joka vuosi hyvin ja rypäleitä teki muistaakseni viisi vuotta sitten ensimmäisen kerran.
Nytkin on taas rypäleitä tulossa ja koska pihamme on melko varjoisa niin harvensin köynnöstä että rypäleet saavat vähän paremmin valoa.

Osasta lehtiä tein kääryleitä.
Annan tässä samalla vähän ohjetta, -mutta kuten aiemminkin niin noita määriä en osaa antaa.
Jokainen tekee sen mukaan mikä tuntuu sopivalta.
Laitoin nyt basmati riisiä kun oli sopivasti vajaa laatikko.



OMAT VIININLEHTIKÄÄRYLEET  

viininlehtiä
riisiä (basmati) (voi olla myös kuskusia, amaranttia, hirssiä tms.)
sipulia (valkosipulia)
valkosipulinvartta
ruohosipulia (myös kukintoa)
timjamia
rosmariinia
persiljaa
sieniä (leppä-, haapa- ja karvarousku ryöpätty pakasteesta)
sitruunamehua
kasvisfondia

Lisäksi liemi kypsennykseen, sekoita nämä:
2-3 dl kiehuvaa vettä
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu

Huuhtele lehdet ja keitä niitä n. 5-10 minuuttia runsaassa suolalla maustetussa vedessä.
Käännä levy pois päältä ja anna lehtien vähän jäähtyä keitinvedessään.
Kaada vesi pois.
Valuta lehtiä hetki lävikössä.

Keitä riisi ohjeen mukaan.
Silppua sipuli, lisää pannulle ja kuullota miedolla lämmöllä (myös valkosipuli)
Pilko sienet pieniksi ja lisää sekaan.
Paista 5-10 minuuttia.
Lisää joukkoon (kypsä) riisi ja yrtit.
Tarvittaessa lisää hiukan vettä ja sen jälkeen kasvisfondi sekä sitruunamehu.
Sekoittele hyvin.
Anna hiljalleen kiehua pannulla 10-15 minuuttia.

Levitä viininlehti esim. pyyhkeen päälle alapuoli ylöspäin ja lisää täyte.
Itse laitoin reilun ruokalusikallisen, riippuen vähän lehden koosta.
Käännä ensi lehden sivuosat täytteen päälle ja sen jälkeen rullaa lehteä täytteen ympärille.

Laita valmiit viininlehtikääryleet uunivuokaan vieriviereen.

Sivelin kääryleitä oliiviöljyllä ja sen jälkeen lisäsin liemen.

Peitä viininlehdillä ja laita vielä folio päälle.

Kypsennä 175 asteessa 1-1 1/2 tuntia (itse pidin tuon puolitoista tuntia)

Syö huoneenlämpöisenä tai kylmänä.

















Näistä tuli ihan hävyttömän hyviä, -nyt odotan että köynnös teksisi lisää lehtiä.

Jos on kysyttävää tai ohjeessa on joku painovirhe paholainen niin jättäkää kommentti-boxiin viestiä

Myös esim. mustaherukan lehdistä voi tehdä kääryleitä, ja ovat jotkut tehneet leskenlehden ja vaahteran lehdistäkin.


Perjantaina meillä avattiin mansikka kesä.



Kertokaa jos kokeilette tai olette kokeilleet kääryleiden tekoa.



 

 

14 kommenttia:

  1. Näyttää todella herkulliselle!

    VastaaPoista
  2. Oi, täytyykin kokeilla tehdä kääryleitä. Meillä nimittäin noita lehtiä riittää. Keväällä laskettiin koko köynnös alas (kun oli vuosien saatossa vallannu puolet navetan seinästä) ja tehtiin uudet tuet seinälle, nyt työntää uutta kasvustoa taas "yli omien tarpeiden".

    -KAS-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KAS, -suosittelen kokeilemaan viininlehtikääryleitä.
      Täytteenhän voi tehdä oman mielen mukaan.
      Päihittää kyllä kaupan säilykekääryleet minun mielestäni!

      Poista
  3. Viininlehtikääryleet näyttivät tosi hyviltä ja tuo mansikka-juoma aivan uskomattomalta!
    Olen ollut kaksi viikkoa kuumeessa ja kaikki elämä tuntuu olevan ihan hunningolla sen johdosta. Mitään ei ole jaksanut ja vieläkin vähän puhetta ja sen seurauksena paljon yskää. Ei kiva!
    Eilen vietiin sitten toinenkin kaksosen armeijan vihreisiin ja opetellaan hiljaiseen kotiin. Onneksi esikoinen on kotona lomilla ja miehelläkin on heinäkuu lomaa.
    Hyvää kesän jatkoa! Toivottavasti aurinko taas paistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Juoma on mansikka margarita!
      Toivon että toivut pian flunssasta, -kesäflunssa voi joskus kestää tosi pitkään.
      Vai on teillä nyt molemmat armeijassa, -saatte viettää laatuaikaa ihan kahden.
      Toivotan teille sinne oikein ihania kesäpäiviä!♡

      Poista
  4. Kiitos vinkistä, olenkin unohtanut kokonaan tämän ruokalajin olemassaolon. Ovat maukkaita, ja tuo sinun ohjeesi näytti kokeilemisen arvoiselta.

    Toivottavasti aurinko paistaa sinne teidänkin osoitteeseen!

    Sini K. Viherpihan Kasvihormoni-blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini!
      Kannattaa ehdottomasti kokeilla!
      Ei ole pahemin auringon paistetta näkynyt... -elän toivossa, että elokuu olisi aurinkoinen ja lämmin!☺

      Poista
  5. Ihanaa, omasta kasvihuoneesta rypäleitä. Voi nam! Nuo kääryleet olisi varmasti hyviä. Vielä en ole kesän ekoja margaritoja tehnyt, odottelen että saan omasta maasta mansikoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista J!
      Hih, minä jos jäisin odottelemaan oman pihan mansikoita niin jäisi margaritat juomatta...☺
      Varjoisa piha kun on niin mansikat kypsyvät hitaasti ja aina joku/jotkut ehtvät käydä maistelemassa ensin.
      Luultavasti hiiret, etanat tai/ja rastaat.

      Poista
  6. Selkeä ohje ja hyvät kuvat! Olen tehnyt melkein samalla tavalla. En käyttänyt sieniä. Ensi kerralla kokeilen niitä. Pelkällä maustetulla riisilläkin tulee oikei hyviä kääryleitä. Ehkä kanajauhelihakin riisin kanssa voisi olla aika hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!
      Minä kun syön pääsääntöisesti kasvisruokaa, niin mietin jopa jo soijarouhetta riisin sekaan.☺
      Hirssistä, amarantista tai kvinoasta olen myös miettinyt kokeilla.

      Poista
  7. Hei,kiitos ohjeesta. Minä kaipaan viininlehtien suolaukseen ohjetta. Mikä mahtaa olla suolan määrä että säilyvät. Pakastin on täpötäynnä. Lisäksi niitä on purkissa mukavaa antaa lahjaksi, vaikka jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos sinulle, kiva jos ohjeestani on iloa.♡
      Minulla ei valitettavasti ole tietoa/kokemusta viininlehtien suolauksesta.
      Löytyisiköhän googlettamalla.
      Kauniita syyspäiviä sinulle!♡

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥