torstai 29. maaliskuuta 2018

Ruokia ja kevätsiivousta...


Maaliskuu on lopussa eikä keväästä ole oikein tietoakaan, -ainakaan meidän pihalla.😕
Lunta on paljon ja yöpakkasetkin reiluja.
Tuntuu ettei malttaisi odottaa...
Alkaa se ihana aika vuodesta kun voi pihalta ja metsästä kerätä hortaa lautaselle.
Jos aihe kiinnostaa niin blogistani löytyy useampikin postaus, -oikeassa laidassa kohdassa `tunnisteet` on horta, sitä klikkaamalla pääset lukemaan.

Vaikkei luonnosta vielä saa vihreää, niin onneksi kaupasta.
Muutamia ruokakuvia siis.
Aamut aloitan usein smoothiekulholla (jogurttia tai cashew-/kauramaitoa yms.) tai vihersmoothiella.







Tai ihan vain voileipää ja teetä.


Toisinaan teen myös mehulingolla mehua.






Herneeversoja ja muuta vihreää kasvatan työpöydällä keittiön ikkunan edessä.






Ja kasvisruokaa tietenkin, -omasta päästä ja siitä mitä jääkaapista löytyy.









Myös kalaa.






Ja toisinaan ihan täysin vegeruokaa, -kasvisten päälle kaurafraicea ja vegejuustoa. Sitten uuniin.😋






Meillä molemmat tykkää kokata, -minä teen oikeastaan melkeinpä pelkästään kasvisruokaa.
Meillä mies tykkää myös leipoa. Sämpylöitä ja pullaa, -yhtenä päivänä hän teki gluteenittomasta valmis jauhoseoksesta leipää.






Olin pari viikkoa sitten siskoni luona iltaa istumassa kun oli hänen syntymäpäivänsä.
Oli ihanaa suolaista piirakkaa (jonka sisko oli tilannut äidiltämme koska oli itse töissä) sekä salaattia jossa syötäviä kukkia. Sellaiset oli myös aperitiivin koristeena.



Cittarin heviosastolta siis tämä orvokki jonka kukkia siskoni käytti.
Ostin myöhemmin itsellenikin tuollaisen.


Olen aloitellut kevätsiivousta, -ovien lasiruutuja, astiakaappien lasiovia ja eteisen peilikaapit pesin Kärcherin ikkunapesurilla. Ehdoton lempparini! 
Ikkunoita olen pessyt vasta vain sisäpuolelta.
Toisen wc:n olen siivonnut, kylppäri ja höyrypesuri odottavat vielä minun inspiraatiotani...😊
Saunaa ei tarvitse sen enempi siivota sillä siellä valmistui jokin aika sitten remontti (josta en ole tainnut laittaa kuvaa).







Oman työhuoneeni olen siivonnut, -mutta ei ollut kuin hetki kun levitin pääsiäis askarteluni + ompelukseni ja se oli taas samannäköinen... -onneksi voi laittaa oven kiinni jos kovin häiritsee.
Sormet syyhyää käydä myös miehen työhuoneen kimppuun, -mutta sen mies kielsi minulta...😁😂


Toivotan kaikille teille ihanaa ja rauhallista pääsiäisen aikaa.🐣

Palailen pääsiäis kuvien kera myöhemmin!





6 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia!
    Kevättä odotan itsekin! Viime kesänä aloittelin hortoilua, ja nyt odotan innolla uusia yrityksiä. 😊
    Tulen uudelleen, paremmalla ajalla tutkimaan blogisi horta-juttuja. 😊
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Sumi!♥
      Tervetuloa paremmalla ajalla tutkimaan niitä horta postauksiani.
      Se on ihanaa puuhaa ja vie niin mennessään!

      Poista
  2. ihanan ja herkullisen näköistä! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥