Sainpa vihdoinkin jotakin pientä ompelua aikaiseksi, -nämä pussukat ovat olleet valmiiksi leikattuina ja painettuina, nyt sain ne aamupäivällä ommeltua!
HUUTONET:in siis nämäkin.
Kuva suurenee klikkaamalla.

Yritän vielä jotakin jaksaa jatkaa, vaikka kello näyttääkin kohta "päiväuni-aikaa"... ;-)
Laitoin juuri muutaman tyynynpäällisen Huutonettiin.
Eivät ole ompelemiani, vaan sellaisia kauniita wanhoja isoäidinaikaisia joihin olen painanut kuvan.


Ompeluksiani on tulossa jossakin vaiheessa, -sillä nyt on aikaa!
Yllätyksekseni lääkäri pisti minut kahden kuukauden sairauslomalle... Keskivaikea-vaikea masennus, -ja minä kun olen yrittänyt jaksaa työkokeilussa. Helpottavaa, että tämä uusi lääkäri huomasi ja sanoi sen. Nyt minun ei ole pakko jaksaa, vain siksi että oletan sitä minulta odotettavan...
Lisäksi hän totesi minulla olevan alkava nivelrikko molemmissa polvissa...
Ne ovat olleet kipeät jo pitkään, mutta en ole niistä lääkärillä käynyt sillä arvasin sen johtuvan painon noususta. Eikä Esikoisen poismenon jälkeen mikään fyysinen kipu tunnu niin vaikealta kestää, -suurin kipu minulla on sydämessä kun ei Lastani enää ole...
En minä nytkään olisi polvistani mitään puhunut jollei lääkäri olisi kysynyt onko mitään muita vaivoja tai kipua.
Sain siis jumppa ja liikunta ohjeita polvieni kuntouttamiseen, ja kehoituksen pitää nyt itsestäni huolta...
Minut tuntevat ovat varmasti huomanneet muutoksen Esikoisen menehtymisen myötä, -hautajaisten jälkeen en ole parturissa käynyt (aiemmin minulla oli aina melko lyhyet hiukset joita kävin n. kuukauden välein leikkauttamassa). Vaatteet eivät jaksa kiinnostaa ja taitaa olla melkein yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat kun olen meikannut, -ennen Esikoisen poismenoa meikkasin päivittäin.
Tuolaliset(kin) asiat ovat menettäneet merkityksensä, -mutta ehkä joskus, mene ja tiedä...


Yllätyin miten jotkut teistä olivat huomioineet kuvani vaihtumisen, -kiitos siitä!
Ihmettelin itseäni, että mikä sai minut sen laittamaan nyt kun Esikoisen poismenon jälkeen olen lähes täysin jättänyt itsestäni huolehtimisen ja lihonnut äärimmäisiin mittoihin...
No, kuten kaikki elämässäni, -niin myös se miltä näytän ja mitä muut siitä ajattelevat,
ovat menettäneet merkityksensä...
Tästä kauniista taikatalvesta olen kuitenkin yrittänyt nauttia! Eipä tiedä tuleeko minun elinaikanani enää toista tällaista.Olen potenut kipeää selkääni ja haaveillut hiihtoladulle menemisestä.
Tänään Buranan avulla kävin kokeilemassa.Säästän teidät yksityiskohdilta; -voitte vain arvailla mitä se oli, kun "Paksu-Bertta"
4-5 vuoden tauon jälkeen yrittää hiihtää suksilla joissa taisi olla enemmän pitoa kuin luistoa... ;-)
Tunnustan; -jälkeeni jäi pari "kraateria" ja takaisinpäin tullessani kannoin loppumatkan sukset käsissäni... En kuitenkaan aio luovuttaa, -mies saa voidella sukseni ja ensikerralla menen hänen kanssaan, niin on auttamassa minut ylös hangesta... =)
Enpä minä sinne ladulle kuntoilu mielessä mennytkään, olen sellainen "sunnuntai-hiihtäjä" ja katselin sekä kuvasin kauniita maisemia.
Tänään olin ensimmäistä kertaa uudella terapeutillani, -ja tuntuipa ihanalta ihmiseltä.
Käynti oli tietenkin erittäin rankka, sillä hänelle kerroin asioita siitä yöstä jolloin rakas Esikoiseni menehtyi...
En kuitenkaan voisi ajatellakkaan lopettavani käyntejäni, -vaatii varmasti vielä useamman vuoden ennenkuin olen sen verran päässyt eteenpäin, että uskallan ns. "olla omillani."

Ompeluinspiraatiota olen tässä odotellut jo jonkinaikaa, -ideoita olisi, mutta into puuttuu!!
Voikaa hyvin ystävät rakkaat ja nauttikaa tästä taikatalvesta... =)