Minun oloni on pitkään ollut vaikea... Päiväpäivältä tämä tuntuu pahemmalta.
En pysty enkä halua ajatella, sillä niin käsittämättömältä ja tuskaisen kipeältä tämä menetys tuntuu. En ole pystynyt kirjoittamaan sähköpostia muutamalle ihanalle ihmiselle, jotka minuun ovat ottaneet yhteyttä (jos täällä vielä vierailette, niin pyydän sydämestäni anteeksi).
Miten kirjoittaa kun en haluaisi edes ajatella...
Yritän kuitenkin jotenkin jatkaa elämää, kun pystyn niin ompelen. Olen huutonetissä kaupannut tekeleitäni, -ja äärimilleen joudun voimani ponnistamaan jaksaakseni huolehtia loppuun asti kaupantekoni. Mutta hyvä kun siihen pystyn itseni pakottamaan...
Olen saanut kehuja ja positiivista palautetta, -se lämmittää mieltäni. Kovasti siellä jotkut odottavat, että kun taas laitan ompeluksiani myyntiin... =)
Paljon muuhun en sitten pystykkään! Olen aina pitänyt siivoamisesta, mutta nyt en saa itsestäni irti aloittaakseni jostakin nurkasta nuohoamisen...
Tilasin Hanniksen Augustin Huvila Puodista mm. Maison Belle toilet siivousainettakin...
Mistähän saisi tilattua voimia, intoa ja inspiraatiota näihin normaaliin kodin askareisiin...
Olin aiemmin tilannut Hannikselta Jul-kirjan, -kiireisen ja huonon paketin avaamisen jäljiltä minulta oli jäänyt huomaamatta kortti jossa kiitokseksi tilauksesta luvattiin seuraava tilaus postikuluitta... Tein siis uuden tilauksen ja maksoin myös postikulut. Hyvitykseksi Hannis laittoi minulle ihanan Maison Bellen joulu-siivousaineen! =)
Hän on kyllä nähnyt vaivaa paketoidessaan tuoteitta, niin nätisti oli laitettu!
Tilasin myös muutaman näitä ihania Jeanne d´Arc Livingin käpykoristeita.
Kuvassa ovat lasikuvun alla, joten niiden kauneus ei ehkä pääse oikeuksiinsa. Myös tuo vasemmassa reunassa näkyvä nostalginen kortti oli Hanniksen paketissa.
Hei Titti!
VastaaPoistaMuista olla armollinen itsellesi. Kaikille tuntemuksille tulee antaa niiden vaatima aikansa ja tilansa. Mihinkään ei ole kiire ja surussa edetään askel kerrallaan ja aina silloin tällöin askeleet vievät taaksekin päin, mutta se on ihan luonnollista. Menetyksesi oli suuri ja siksi surukin on suuri. Teet sen minkä pystyt ja jaksat - ei tarvitse enempää. Luota, että nuo kaksi ystävääsi ymmärtää sinun tilanteen, että nyt et jaksa.
Ihania ostoksia olet jälleen tehnyt.
Hei Titti, varmasti on äärimmäisen vaikeaa, kun suru ja masennus vievät voimat ja suru ja masennus sekoittuvat...
VastaaPoistaKauniita kuvia olet kyllä taas jaksanut laittaa iloksemme.
Mielessäni lähetän sinulle valoa ja voimia, olet usein mielessäni.
t.kaikella on aikansa
Vosiko nyt olla aika vain levätä. Ehkä olet yrittänyt liikaakin touhuta ja olla reipas. Kuuntele itseäsi, anna aikaa itsellesi. Ole reilusti heikko nyt, jos siltä tuntuu!
VastaaPoistaHalaten Jaana
Kiitos Titti!
VastaaPoistaSain tänään ihanan paketin ja ihan varmasti se ilahduttaa ja piristää.
Kaunis pussukka ja sydän ja vielä kynttiläkin. Otin niistä jo kuvan ja laitan sivuilleni kunhan ennätän.
Minä arvostan kovasti itsetehtyjä juttuja ja nämä olivat tosi kivoja ja löytävät varmasti paikkansa kodissamme.
KIITOS!!!!
elina
Nina: Iso ja ihana kiitos Sinulle.
VastaaPoistaTuo: "mihinkään ei ole kiire", -sai minut miettimään, että yritän kyllä kiirehtiä tätä suruani!!
En ole vielä päässyt edes alkuun surutyössäni, -toivoisin vain, että aika kuluisi ja oppisin elämään tämän kanssa... Tiedän kyllä myös, että vaikka kuinka nyt yritän "vältellä" totuuden kohtaamista, -niin edessä se on jokatapauksessa jossakin vaiheessa!!
Kaikella on aikansa: Lämpimästi kiitän myös Sinua! Useimmiten minusta tuntuu, että suru ei vielä ole läsnä... (en pysty itkemään, -koska en halua edes ajatella Esikoisen poismenoa.) Masennusta n.10 vuotta -vaihtelevasti- sairastaneena, tunnistan kyllä "oireet".
Ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua toivotan Sinulle!
Jaana: Tuhannesti kiitän Sinua, kun taas kerran olet jaksanut käydä kommentoimassa!!
Olet kyllä varmasti oikeassa, -MUTTA koska lääkärini (?? pari kertaa olemme tavanneet, -eikä hän oikeasti tiedä minusta /voinnistani mitään...) on päättänyt että töihin on mentävä, -sillä "tällaista tapahtuu". Niin minun on vain pakko jaksaa touhuta ja olla reipas...
Vaikka nykyisessä elämässäni en todellakaan (jaksa) ole reipas enkä jaksa touhuta, -kuten aiemmin...
Luja rutistus Sinulle!
Titti, kirjoitit taas niin tuttuja ajatuksia.
VastaaPoistaItse en vieläkään voi ajatella poikaa kuin pienen hetken ja pienen muiston kerrallaan.
Kirjoittaminen on jotenkin helpompaa, se ikäänkuin etäännyttää ja vähän selkeyttääkin ajatuksia.
Ja aivan sama juttu minulla sähköpostien kanssa, rästissä ovat!
Avaan osoitteen enkä sitten enää löydäkkään sanoja.
Monesti olen miettinyt miten viisaasti surutyö on nimetty työksi, se uuvuttaa ja väsyttää kuin fyysinen työ.
Täytyy vain yrittää edetä päivä kerrallaan, tehdä vain se mitä kulloinkin jaksaa ja mistä vähän iloa tai lohtua löytää.
Reseptejäsi muuten täytyykin kokeilla kun tytär seuraavan kerran tulee käymään, olikin ihan uusia ideoita.
Aurinkoista viikon alkua sinulle!