Tätä vuoden ensimmäistä päivää on vietetty rauhallisesti vain leväten ja oleillen...
Piti siivota joulu pois, mutta enpä jaksanutkaan...
Kun läheiseni illalla olivat lähteneet syntymäpäiviltäni olin totaalisen väsynyt; -ihana oli heitä kestitä ja mielelläni tein leipomuksia, mutta olin käyttänyt myös voimavarani äärimmilleen... Otin siis sherryä ja istahdin katsomaan telkkua.
Välillä kävin pihalla katselemassa; -raketteja räiskyi siellä täällä, mutta ennenkaikkea ulkona oli kaunista! Pakkasta, paljon lunta ja kuutamo! Yritin vähän kuvailla, mutta eihän sitä kauneutta ja tunnelmaa pysty vangitsemaan...
Ehdotin miehelle, että lämmitetään glögiä termospulloon, puetaan lämpimästi päälle ja mennään katselemaan ilotulitusta.
Naapurit tulivat halaamaan ja toivottamaan hyvää uutta vuotta; -juttelimme pitkään meidän pihallamme. Meillä kuumat glögit jotka olivat jo lopussa joten tarjottavaa ei ollut, naapurit tarjosivat kuohuvaa ja nostimme yhdessä maljoja. Jonkinajan kuluttua mieheni ehdotti sisälle siirtymistä, tarjotakseen naapurin isännälle "savu" wiskyä. Myös meidän kuohuvamme tuli korkattua... Mukava vuoden vaihtuminen ja yö siinä yhdessä jutellessa. =)
