Pikavisiitillä Hangossa...

Lähdimme tänään heti aamusta piipahtamaan Hankoon.

Casinon rannassa oli kirpputori. Ennen sinne menoa kävimme miehen siskon luona.

Sää oli aurinkoinen mutta tuulinen.

Kirppari myyjiä ei ollut kovin montaa, -eikä hinnatkaan -niistä mitä me kyselimme- olleet sieltä edullisimmasta päästä. Ostin kuitenkin eräältä rouvalta kauniit pienikokoiset ruokailuvälineet; puoli tusinaa. Lusikat eivät olleet samaa sarjaa kuin haarukat ja veitset, mutta kauniita yhtä kaikki!

Mietin niiden käyttötarkoitusta, haarukat olivat sellaista leivoshaarukan koko luokkaa, mutta käytetäänkö silloin veistäkin... En muista kuulleeni.

Isäntä ehdotti että juustojen syömiseen olisivat oivat, -haa mikä idea- niinpä meillä onkin tänä iltana juustoja yms. ja viiniä.

Tapasimme kirpputorilla myös mieheni veljen vaimon,-terkkuja Anja!

Istuimme hetken penkillä rupatellen jonka jälkeen me suuntasimme torille.

Toria vastaapäätä olevan talon kulmassa (Tiimarin vieressä) on kaksi ihanaa putiikkia: Sisustus- ja lifestyleliike Villa Hima joka minun lisäkseni on varmaan tuttu myös monelle muulle, -sekä ihana Lelu- ja lahjatavarapuoti Peikko&Prinsessa.  

klikkaa vaaleanpunaisella olevia nimiä niin pääset heidän kotisivuilleen.

Ihanat putiikit ja vielä ihanammat omistajat! Suosittelen piipahtamaan jos Hangossa vierailette.

Valitettavasti kuvani eivät tee oikeutta ihanille putiikeille, -kun en edelleenkään pysty kuin joten kuten pokkarilla kuvaamaan, -oikeaa kättä kun en saa enkä pysty nostamaan.

 

 

 En ostanut mitään tällä kertaa, -käsivarsi oli kipeä ja paheni vain kun olin kuvannut jo jonkin aikaa.

Siltä säryltä ei vain yksinkertaisesti jaksa keskittyä mihinkään...

Ennen kotiin lähtöä poikkesimme vielä torilla vihannes ostoksilla.

Tämä oli tänään vain pikainen visiitti Hankoon...

Parin viikon kuluttua kun miehellä alkaa loma niin siirrymme pariksi viikoksi kesä-hankolaisiksi.

Kuten muutamana kesänä aiemminkin niin saamme asustella mieheni siskon rivitalo-asunnossa kun hän lähtee maalle mökille. Aivan ihanaa! Hän tietää kuinka kovin minä pidän Hangosta ja ajatteli että saan vähän vaihtelua kun nämä käden katkeamiset ovat sitoneet minut kotiin pitkäksi aikaa.

Tuskin maltan odottaa näitä kahta viikkoa...

Toivottavasti käden kunto ja minun vointini on silloin edes hieman parempi, väsyn ja käden särky pahenee kun vähänkin enemmän olen liikenteessä... :(

Voisin hyvin muuttaa Hankoon; -siihen minulla olisi ollut mahdollisuus 10 vuotta sitten kun olin tavannut nykyisen avopuolisoni. Hänellä oli siellä kaunis omakotitalo, vain "kiven heiton" päässä meren rannasta.

Mutta poikani olivat silloin nuoria, koulu ja kaverit olivat täällä, minulla työ ja oma koti. En olisi voinut jättää kaikkea sitä ja muuttaa Hankoon. Nyt kun elämäntilanne on muuttunut, niin voisin hyvin muuttaa sinne, -noh, ehkä eläkepäivikisi... ;)

Rattoisaa lauanatai-iltaa kaikille. Meillä aletaan nauttia juustoista kera tykötarpeiden.

Niin pimeäksi vetää, että näinköhän kohta tulee sade, -sytyttelen siis muutaman kynttilän.

Ajan kulumista, olosuhteiden pakosta...

Yritän olla valittamatta...

Tilanne on tämä mikä on, -ja näillä mennään- kun on pakko.

Vietän aikaani sohvalla 24/7... 

Tiedän, EI ole pakko. Voisin käydä kävelyllä, MUTTA en uskalla.

Pihalla käyskennellessä lähes joka askeleella pelkään etten vain horjahda ja kaadu.

Tasapaino oli huonontunut jo ennen näitä onnettomuuksia, nyt se on vieläkin huonompi.

Oikea käsi kun on kantositeessä kiinni kyljessä...

kuvat suurenevat klikkaamalla

Takapihan pation puutarhakeinussa voisin istuskella, -mutta harmaasiepot hautovat vielä, en millään haluaisi heitä häiritä... Ja aina pitää tukea tuo oikea käsivarsi tyynyillä, muuten kipeytyy entisestään. Tässä sohvalla  tuettuna on aika hyvä. 

Ja onhan tässä muutenkin hyvä olla; läppäri vatsan päällä, pöydällä vieressä juotavaa, lehtiä, lääkkeet, -ja kun mies on kotona niin hän passaa ja tuo syötävääkin. Eikä aina niin terveellistä...

Mikäs tässä on ollessa, katselen välillä telkkua, lukisinkin jos jaksaisin keskittyä; -sisustus-, puutarha- ja käsityökirjat menee kun voi vain katsella kuvia...

Jos väsyttää, niin voi ottaa pienet päikkärit. :)

Ihan hyvin pärjään...

Äiti, sisko ja tämän ex-mies lähtivät Lappiin. Ihanaan vanhaan eräkämppään kauniin järven rannalle, -keskelle ei mitään. Vanhempani ovat vuokranneet tältä samalta opettaja pariskunnalta mökkiä -70 luvulta lähtien, kun me lapset olimme vielä pieniä. Vanhempani ja tämä pariskunta ystävystyivät, pitivät yhteyttä muutenkin kuin vain kesäisin kun taas mökkiä varattiin. Nyt on äitini sekä tämän ko. perheen rouva leskiä... Mutta jatkavat yhteydenpitoa hekin vielä.

Isäni toivoi viimeiseen asti vielä pääsevänsä sinne mökille... Kun hän oli sairaalassa ja huonossa kunnossa, me halusimme puhua, että vielä sinä tulet kuntoon ja menemme Lapin mökille. Kaikki me kuitenkin taisimme tietää ettei niin enää tapahdu...

Nyt siis nuo kolme meidän perheen jäsentä on siellä mökillä. (tai oikeammin siellä on kaksi; vanha ja uudempi mökki). Se on vähän niinkuin "muisto-matka", -isän ja Papan muistoksi...

Ja kun he olivat päässeet mökille, roikkui siellä naulakossa meidän isän takki... ♥

Oli edellis kerralla jäänyt, mutta silloin kukaan ei ollut varma jäikö juuri mökille, veneeseen vai johonkin muualle.

Nyt kyyneleet sumentavat silmäni... Voi kuinka ikävöinkään isää -tai isiä- kuten olen aina sanonut, -viimeisten reilun parinkymmenen vuoden ajan sanoimme Pappa, se jäi tietenkin kun tuli lapsenlapsia.

Eilen en viettänyt koko päivääni sohvalla...

Meille oli tulossa kummityttöni (siskon vanhin tytär) miesystävänsä kanssa. 

Tiedän ettei minun olisi tarvinnut -enkä oikeastaan olisi edes saanut- tehdä mitään, mutta kun olen tällainen kun olen, niin leivoin pieniä marjakakkusia (kaupan valmis pakastetaikinasta ja pakaste marjoista).

Kun en pysty kaulinta(kaan) käyttämään, niin päätin tehdä leivonnaisia ihanilla vanhoilla leivosmuoteilla joita minulla on vino pino. Niistä tuli kauniita ja maistuivat hyviltä vaniljajäätelön kanssa.♥

Mies toi töistä tullessaan suolaista kahvileipää.

Niin, -ja minä myös imuroin... Ei saa kertoa kenellekkään!

Olin pyytänyt edellisiltana miestä ottamaan minulle imurin valmiiksi esille. 

Vasemmalla kädellä hiukan suurimpia villakoiria...

Tänään toimin kuten kunnon toipilas tekee; huilailen. Tai no, kello on vasta n. puoli yhdeksän ja olen kuudesta asti ollut hereillä, -mietin että jos iltapäivällä uskaltaisin kävellä kirpparille ja tulisin miehen kyydissä kotiin kun hän tulee töistä...

Sää on pilvinen, viileähkö ja tuulinen. 

Käyn vähän puutarhassa ja kasvihuoneella käyskentelemässä -varovasti- ja sen jälkeen taidan laittaa kynttilän palamaan, -ehkäpä joku mieto kukkais tuoksukynttilä olisi passeli tähän päivään!

♥ Ihanaa keskellä-viikkoa päivää kaikille teille ihanaisille! ♥

Huutonet päättyy...

Ystävät armaat kippuravarpaat...

Tulin ilmoittelemaan että HUUTONET kohteeni ovat päättymässä! klikkaa HUUTONET sanaa niin pääset kohteisiini.
Osa on jo päättynyt, loput päättyvät päivän parin sisällä.
Vielä ehtii shoppailemaan...    

Kukkia ja löytöjä...

Lämpimät kiitokset kommenteista... -niin mieheni kuin itsenikin puolesta!

Kyllä te ihmiset olette sitten NIIN ihania...♥
Kaikki kommentoivat niin kannustavasti, -ja niillä on suuri apu tässä jaksamisessani.
En vain lakkaa ihmettelemästä sitä, että blogillani on niin paljon lukijoita!!

Olen bloggaillut vuodesta 2006 (Taivaspoikani silloin aikoinaan minulle blogin teki) ja sen jälkeen on blogeja tullut kuin sieniä sateella. Toinen toistaan kauniimpia!

Ihana huomata että tämä tätikin vain vielä porskuttaa mukana, -vaikkei ole glamouria tai muutenkaan mitään ihmeellistä tarjolla...

Minulle sopii tämä virtuuali elämä mitä parhaimmin, -en ole koskaan ollut kovin sosiaalinen, ja Esikoisen menehtymisen jälkeen olen sitä vielä vähemmän...

Minulle blogini pitäminen ja te ihanat blogi-ystäväni olette kultaakin kalliimpia! Varsinkin kun työelämään palaaminen ei ole onnistunut...

Yritän pitää edelleenkin tämän sävyn suht positiivisena, mutta koska oikeita ystäviä on vähän, eikä läheisiään halua jatkuvasti vaivata ongelmillaan, -niin tämä on minulle hyvä paikka välillä purata pahaa oloani...

Kuten nyt esim. tätä mikä on nyt kun takana on kaksi onnettomuutta ja kaksi leikkausta.

Kun oikea käsi on taas paketoituna koukussa kylkeen ja vatsan päälle, -ei voi eikä saa käyttää neljään viikkoon... Kun kipu on jatkuva, kun nukkuu -olosuhteiden pakosta- yönsä huonosti sohvalla(Ekotorp on kyllä oikein ihana nukkumapaikka kun ottaa selkänojan tyynyt pois) kun on avuton ja lähes kokonaan toisten armoilla, kun viettää päivänsä yksin  kokoajan sohvalla, kun tasapaino on huono käden takia, kun joka askeleella melkein pelkää ettei vain taas kaadu...

Listaa voisi jatkaa, mutta tuossa päällimäisiä tuntojani.

Mutta näillä mennään, -kolmen viikon kuluttua saan jo ottaa pois tämän tukisiteen...

omasta puutarhasta keräilin kukkia.

Valokuvaamisesta... 

Harmittaa kun ei pysty järkkärillä kuvaamaan (yritin kyllä, mutta ei onnistu). 

Oli siis kaivettava vanha Olympus pokkari käyttöön, -hankalaa on kuvaaminen silläkin, mutta onneksi on kevyt! Valokuvien taso on siis nyt jonkin aikaa heikohko... Mutta kun en pysty olemaan kuvaamatta!!

Eilen lähdin ensimmäistä kertaa sairaalasta tulon jälkeen hiukan liikenteeseen, pois kotoa.

Kävimme äidin kanssa Taivaspojan ja isän haudoilla sekä torilla -äiti otti minun kauppakorini toiseen käteen ja minut kainalo-kynkkää toiseen käteen. ♥

Sen jälkeen haimme siskon ja piipahdimme vielä Kierrätyskeskuksessa.

Nämä sieltä.

Meillä on Kierrätyksessä aivan tolkuttomat hinnat... En ymmärrä heidän hinnoittelu käytäntöään... Kaupastakin saa joskus halvemmalla!! No, minunhan ei onneksi tarvitse ostaa niitä älyttömillä hinnoilla varustettuja tuotteita... Ihmetellä toki voin, -lahjoituksina saavat ja tolkuttomia hintoja pyytävät!!

Torilta...

Meillä torilla on eräs vanhempi mies joka myy edullisia ja kauniita kukkia... Vai mitä sanotte tästä Karjalanneidosta, -10.00€...

Olen häneltä muutaman kerran ostanut ja todella tyytyväinen olen!!

Arvatkaapas mikä näkyy yllä olevan kuvan oikeassa yläreunassa...;)  Minun jo toukokuussa tilaamani seinäkasvihuoneen yksi kontti... -tai lava, paketti- miksi sitä nyt sanoisi. 

Nyt vain toivon että isäntä mahdollisimman pian jaksaa sen koota! :)

Ihan kohta tulee rakas isosiskoni, -auttamaan vähän minua erilaisissa pikku askareissa. 

Ja ennenkaikkea saan seuraa!!

Sain laitettua pesukoneen päälle, niin sisko laittaa pyykit kuivumaan!

Puutarhassa saamme vielä hetken nauttia pionien kukinnasta, -osa on jo kukkinut!

♥ OIKEIN IHANAA JA AURINKOISTA VIIKONLOPPUA KAIKILLE! ♥

Sydämeni pohjasta kiitän...

Pääsin eilen kotiin sairaalasta!

Minulla ei ole sanoja joilla kiittää teitä kymmeniä ihanaisia jotka elitte mukana tuon viikko sitten tapahtuneen tapaturman jälkeen!! Aivan käsittämätöntä...♥♥

Minulla oli läppäri sairaalassa, -kaapissa! En jaksanut/pystynyt sitä käyttämään!

Kännykällä kävin välillä FB:sa päivittämässä ja blogini kommentteja lukemassa. Voi miten ne antoivatkaan voimaa!!  ♥

Ette voi arvata kuinka hyvältä sananne tuntuivat, -kuinka hyvältä tuntui saada tietää että on monia lukijoita jotka saavat voimia blogistani...

Hämilläni ja erittäin kiitollisena kyynelehdin täällä taas!

Yhteen kommenttiin haluan nyt kuitenkin tarttua...

Tiedän, että tällaisten pitää "antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos", -mutta koska kyse on minun blogistani ja minua koskevasta asiasta, niin onhan minulla oikeus myös vähän puolustautua...

Tuulikki, en tiedä kuinka tosissasi tuon kommentin kirjoitit, mutta haluan sanoa taas (kuten monesti ennenkin) että ihan kaikkea kirjoittamaani ei kannata niin kirjaimellisesti ottaa!!

En minä nyt oikeasti ajattele että olisin saanut päälleni "kirouksen" -en usko edes mihinkään kirouksiin! Tuo lause oli vähän niinkuin minun huumoriani, -hoitajillekkin sairaalassa sanoin, että siksi minä kaaduin uudestaan että pääsen heidän hyvään hoitoonsa! ;)
Tiedän monella ihmisellä olevan paljon pahempiakin asioita kuin minulla, mutta tämä blogi kertoo minun elämästäni ja asioistani.
Joskus minäkin ajattelin että kaikella on jokin tarkoitus, -mutta kun menetin Esikoispoikani niin se(kin) ajatukseni muuttui...
Luulenpa että on turha monelle läheisensä menettäneelle sanoa (esim. nyt monien perhesurmien omaisille), että sillä on jokin tarkoitus, tai jos lapsi joutuu väkivallan uhriksi, niin ajatella että sillä olisi jokin tarkoitus... Esim. seksuaalisen väkivallan uhriksi joutunut lapsi kärsii siitä koko ikänsä, -sillä EI OLE mitään tarkoitusta.
Minä pyysin 19 vuotta enkeleitä, suojelusta ja varjelusta Esikoiselleni, -oliko apua... EI!!
Hän menehtyi yksin pimeässä metsässä pahoin romuttuneeseen autoon -ja varmasti lopun ikääni minä mietin kauanko hän oli tajuissaan, miten hän kärsi, mitä hän ajatteli... Minulle on turha tulla sanomaan että kaikella on tarkoituksensa... 
Ihan sama on nyt tämän minun toisen tapaturmani kanssa, -se on KÄSITTÄMÄTÖNTÄ, mutta mitään tarkoitusta en sillä usko olevan... Hiton huonoa tuuria pikemminkin!!
Ja tämä lause: "Ja nyt varmasti osaat kulkea jo varoen ja itseäsi kunnioittaen ja pysyt pystyssä."

Ehkä minulle näiden vastoinkäymisten ja kipujen keskellä suodaan anteeksi että provosoidun tällaisesta... Joskus vain tulee tunne että on saatava selittää ja kertoa oma näkemyksensä...

Minä olen elänyt melko suojattua, ja varovaista elämää. Olen aina ollut arka enkä koskaan ota mitään riskejä, -en uskalla tehdä oikein mitään, -esim. ajokortti on tästä syystä jäänyt hankkimatta...
Paljon on sattunut ikäviä vaikeita asioita, mutta -kuten täälläkin monet ventovieraat- ihmiset ovat olleet sitä mieltä että olen kuitenkin onnistunut säilyttämään aika positiivisen elämänasenteen! 
Ja tiedättekös, -olen täysin samaa mieltä! :)
En usko että kaatumiseni johtuisi siitä ettenkö osaisi kulkea varoen tai en pysy pystyssä jos en kunnioita itseäni...
Tämä on minun elämäni ja nämä asiat joita kirjoitan sattuvat minulle. Jokaisella meillä on vastoinkäymisemme, toisilla pienemmät toisilla suuremmat, -ja niiden kanssa on vain elettävä, -opittava elämään. Minäkin koen varmasti vielä monia vastoinkäymisiä. Minä toivun näistä ikävistä tapaturmista ajan kanssa. MUTTA, on yksi asia josta en koskaan toivu, ja se on Esikoispoikani kuolema. Sen kanssa minä opettelen elämään...

Tämä asia jätettäköön nyt tähän, en halua loukata ko. Tuulikkia tai ketään muutakaan. Blogini on julkinen ja jokaisella niin haluavalla on oikeus kommenttinsa jättää, -mutta myös minulla on oikeus joihinkin kommentteihin tarttua ja selittää jos siihen tunnen tarvetta.
Kirjoitanhan täällä siis omista kokemuksista, näkemyksistä ja mielipiteistäni...
En tahdo blogistani mitään yleistä keskustelupalstaa eriävistä mielipiteistä. Jos joku kirjoitukseni koetaan sellaisena että haluaa tuoda oman -ehkä täysin erilaisen- mielipiteensä julki, niin rohkeasti vain laittamaan sähköpostia minulle. Silloin välttyy siltä että sitä omaa mielipidettä saatetaan täällä "julkisesti" repostella.

Hiukan palaan vielä viime viikon tapahtumiin; leikkausta jouduin katkenneen olkavarren kanssa odottamaan taas monta (5) päivää... 
Sairaalassa ei ollut niin pitkää rautalevyä kuin tarvis olisi. Leikkaus Töölössä oli ensin edessä, -siellä niitä oikean mittaisia levyjä oli, mutta siellä oli ruuhkaa niin että odottamaan olisin siltikin joutunut.
Levy siis tilattiin ja joka päivä pettymys oli suuri kun oli "valmistauduttu" leikkaukseen pitämällä minut ravinnotta ja sitten tulee ilmoitus ettei "varaosa" tullut vieläkään...
Henkilökunta oli kyllä aivan ihanaa, -ja sen heille sanoinkin.
Ja tämä "alkuasukas" lääkäri (josta aiemmassa postauksessa kirjoitin) joka oli minut vain muutamaa päivää aiemmin poliklinikalla tutkinut edellisen leikkauksen jäljiltä, osoittautui -vähäpuheisuudestaan huolimatta- jotenkin niin sympaattisen oloiseksi... Kuulin, että on henkilökunnan keskuudessa erittäin pidetty. 
Hän minut leikkasi ja kun aloin heräillä ja palata jonkinlaiseen tajuntaan niin tuli luokseni. Kiitin häntä kovasti,  ja lääkäri totesi: "ei saa enää kaatua..."
Osastolla tapasimme vielä muutamia kertoja ja minulle jäi kuva sympaattisesta ihmisestä.
Kotiinlähdön kanssa tuli hiukan ongelmia...
Olin menettänyt paljon verta (sain leikkauksen päätyttyä kaksi pussia verta) ja muuten niin hyvä hemoglobiinini laski laskemistaan. Kaksi noinkin suurta leikkausta pienen ajan sisällä läpikäyneenä olin todella kipeä. Puhumattakaan henkisestä puolesta kun taas koin samanlaisen ikävän tapaturman...
Sunnuntai-iltana nousi lämpö ja taas oli seuraavan päivän kotiinlähtö vaakalaudalla. Lämpö kuitenkin laski, mutta alhaisen hemoglobiinin vuoksi piti antaa vielä kaksi pussia verta ennenkuin pääsisin kotiin.
Nyt olen kotona, ja uskon että pikkuhiljaa voi toipuminen alkaa...
Enhän ollut toipunut vielä edellisestäkään tapaturmasta ja leikkauksesta, nyt siis vähän niinkuin alusta, -ja entistä kipeämpänä. Edellinen haavakaan ei ollut ehtinyt parantua kun se jouduttiin avaamaan uudestaan ja vielä jatkamaan pidemmäksi.
Kyynärtaipeesta olkapäälle ulottuva arpi on n. 35 cm pitkä.

Ei ompelua, ei askartelua. Ei ruuan laittoa, ei leipomista. 
Ei puutarhatöitä, ei siivoamista, sisätöitä. Ei rakastamaani valokuvausta. 
Ei mustikoiden ja vadelmien keräämistä metsästä, tuskin sienestämistäkään!
EI yksinkertaisesti yhtään mitään! 
Vain pitkää pinnaa ja rauhallista mieltä!

Mies oli siivonnut sairaalassa ollessani, kun tulin kotiin oli ruokailutilan pöydällä liinat (löytänyt silittämättömät jostakin...) ja muutama ruusunoksa pihalta. ♥ 

Kuvat mieheni ottamia.

Kotiin päästyä kurkin heti ikkunoista takapihalle ja mies veikin minut sitten käsikynkkää puutarhaan ja kasvihuoneelle katsomaan. :)
Pionit olivatkin lähes kaikki jo auenneet ja vaikka mies olikin niitä tukenut, niin suurien kukkien koosta johtuen ne eivät suorana pysy.

Tämäkin kuva miehen ottama.

Muutama pioni piti saada sisällekkin. 

Ja itsekkin yritin kuvata... MUTTA EI ONNISTU...

Sairaalaan saamiani kukkia en kuvannut.

Veljeni ei yrittäjänä päässyt minua sairaalaan katsomaan, -vaimonsa kävi ja toi niin ihanan kimpun. 

Eilisiltana töistä päästyään veli soitti että saisivatko vielä pikaisesti tulla minua katsomaan, -ja toi näin kauniin kimpun.

Näitä kahta viimeistä kuvaa katsoessani ja miettissäni kuinka nyt rakas valokuvaus harrastukseni on katkolla, jäin miettimään, että jokohan viimeinkin saisin hankituksi sen jalustan... Sen avulla vamaankin vähän pystyisin kuvaamaan.

Mutta tällä kertaa tällaisia kuulumisia...

Blogin päivitys saattaa olla vähissä, -sillä aiheet ja kuvatkin on vähissä... Mutta yritän kuitenkin jotakin käydä raapustelemassa. 

Käyhän se näin vasemmallakin kädellä etusormi tekniikalla... ;)

Ehkäpä omakin mieleni pysyy vähän parempana kun kirjoittelen täällä ja tiedän nyt kuinka paljon ihania ihmisiä siellä ruutujen toisella puolella on... 

Voi miten mukava olisikaan teitä joitakin tavata ihan oikeasti... Onhan minulla ollut onni joitakin saada tavatakkin, mutta kun mietin nyt esim. niitä "anonyymejä" jotka kertoivat lukeneensa blogiani pitkään ja nyt ovat kommentoineet ja kertoneet kuinka blogini antaa heille voimaa ja hyvää mieltä!

Kunhan pääsen kunnolla alkuun toipumisessa, niin järjestän arpajaiset. Sillätavalla voin osoittaa kiitollisuuttani. 

Kaikille en voi lahjaa/palkintoa antaa, vaikka haluaisinkin, mutta mahdollisuuden sen saamiseen voin suoda.

Ilmoittelen kunhan arpajais ajankohta lähenee... Nyt tarvitsen voimiani toipumiseen...

Osoittaakseni "ruotuun palaamiseni" muistutan HUUTONET kohteistani jotka ovat avoinna vielä muutaman päivän! ;)

Tarkoitukseni oli laittaa lisää ja ommella lisää (penspiraatioita kun olisi ollut...) 

mutta sekin jää nyt!!

~~~~~~~~ ♥   ♥  ♥ ~~~~~~~~

AURINKOISTA ALKANUTTA VIIKKOA KAIKILLE, -OLETTE IHANIA SIELLÄ, -JOKAINEN OMALLA PAIKALLANNE!

SAIRAALASSA...

Nyt ei kohta kestä enää pää eikä mieli...

Olen taas sairaalassa.

Eilen kun kävin hakemassa postin, niin kompastuin jotenkin rappuralliin.

Kaaduin betoniportaille ja taas on käsi poikki.

Epäilin että se aiempi levy/ruuvit ovat irronneet, mutta röngtenissä selvisi, että luu oli mennyt poikki sen levyn yläpuolelta...

Leikkaus ajasta ei ole vielä varmaa tietoa. Kivut on todella kovat.

Palaan jossakin vaiheessa...

Nyt vain mietin miten tämä voikin olla mahdollista, -näin vanhaksi olen saanut elää ilman suurempia haavereita ja nyt pienen ajan sisällä olkavarsi on mennyt poikki kaksi kertaa...

Onkohan joku asettanut päälleni jonkin kirouksen...