Ajan kulumista, olosuhteiden pakosta...

Yritän olla valittamatta...

Tilanne on tämä mikä on, -ja näillä mennään- kun on pakko.

Vietän aikaani sohvalla 24/7... 

Tiedän, EI ole pakko. Voisin käydä kävelyllä, MUTTA en uskalla.

Pihalla käyskennellessä lähes joka askeleella pelkään etten vain horjahda ja kaadu.

Tasapaino oli huonontunut jo ennen näitä onnettomuuksia, nyt se on vieläkin huonompi.

Oikea käsi kun on kantositeessä kiinni kyljessä...

kuvat suurenevat klikkaamalla

Takapihan pation puutarhakeinussa voisin istuskella, -mutta harmaasiepot hautovat vielä, en millään haluaisi heitä häiritä... Ja aina pitää tukea tuo oikea käsivarsi tyynyillä, muuten kipeytyy entisestään. Tässä sohvalla  tuettuna on aika hyvä. 

Ja onhan tässä muutenkin hyvä olla; läppäri vatsan päällä, pöydällä vieressä juotavaa, lehtiä, lääkkeet, -ja kun mies on kotona niin hän passaa ja tuo syötävääkin. Eikä aina niin terveellistä...

Mikäs tässä on ollessa, katselen välillä telkkua, lukisinkin jos jaksaisin keskittyä; -sisustus-, puutarha- ja käsityökirjat menee kun voi vain katsella kuvia...

Jos väsyttää, niin voi ottaa pienet päikkärit. :)

Ihan hyvin pärjään...

Äiti, sisko ja tämän ex-mies lähtivät Lappiin. Ihanaan vanhaan eräkämppään kauniin järven rannalle, -keskelle ei mitään. Vanhempani ovat vuokranneet tältä samalta opettaja pariskunnalta mökkiä -70 luvulta lähtien, kun me lapset olimme vielä pieniä. Vanhempani ja tämä pariskunta ystävystyivät, pitivät yhteyttä muutenkin kuin vain kesäisin kun taas mökkiä varattiin. Nyt on äitini sekä tämän ko. perheen rouva leskiä... Mutta jatkavat yhteydenpitoa hekin vielä.

Isäni toivoi viimeiseen asti vielä pääsevänsä sinne mökille... Kun hän oli sairaalassa ja huonossa kunnossa, me halusimme puhua, että vielä sinä tulet kuntoon ja menemme Lapin mökille. Kaikki me kuitenkin taisimme tietää ettei niin enää tapahdu...

Nyt siis nuo kolme meidän perheen jäsentä on siellä mökillä. (tai oikeammin siellä on kaksi; vanha ja uudempi mökki). Se on vähän niinkuin "muisto-matka", -isän ja Papan muistoksi...

Ja kun he olivat päässeet mökille, roikkui siellä naulakossa meidän isän takki... ♥

Oli edellis kerralla jäänyt, mutta silloin kukaan ei ollut varma jäikö juuri mökille, veneeseen vai johonkin muualle.

Nyt kyyneleet sumentavat silmäni... Voi kuinka ikävöinkään isää -tai isiä- kuten olen aina sanonut, -viimeisten reilun parinkymmenen vuoden ajan sanoimme Pappa, se jäi tietenkin kun tuli lapsenlapsia.

Eilen en viettänyt koko päivääni sohvalla...

Meille oli tulossa kummityttöni (siskon vanhin tytär) miesystävänsä kanssa. 

Tiedän ettei minun olisi tarvinnut -enkä oikeastaan olisi edes saanut- tehdä mitään, mutta kun olen tällainen kun olen, niin leivoin pieniä marjakakkusia (kaupan valmis pakastetaikinasta ja pakaste marjoista).

Kun en pysty kaulinta(kaan) käyttämään, niin päätin tehdä leivonnaisia ihanilla vanhoilla leivosmuoteilla joita minulla on vino pino. Niistä tuli kauniita ja maistuivat hyviltä vaniljajäätelön kanssa.♥

Mies toi töistä tullessaan suolaista kahvileipää.

Niin, -ja minä myös imuroin... Ei saa kertoa kenellekkään!

Olin pyytänyt edellisiltana miestä ottamaan minulle imurin valmiiksi esille. 

Vasemmalla kädellä hiukan suurimpia villakoiria...

Tänään toimin kuten kunnon toipilas tekee; huilailen. Tai no, kello on vasta n. puoli yhdeksän ja olen kuudesta asti ollut hereillä, -mietin että jos iltapäivällä uskaltaisin kävellä kirpparille ja tulisin miehen kyydissä kotiin kun hän tulee töistä...

Sää on pilvinen, viileähkö ja tuulinen. 

Käyn vähän puutarhassa ja kasvihuoneella käyskentelemässä -varovasti- ja sen jälkeen taidan laittaa kynttilän palamaan, -ehkäpä joku mieto kukkais tuoksukynttilä olisi passeli tähän päivään!

♥ Ihanaa keskellä-viikkoa päivää kaikille teille ihanaisille! ♥