sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Huh hellettä...

Aurinko on hellinyt oikein urakalla... On ollut mukava tehdä puutarhatöitä sekä juhlia myös ylioppilas juhlia! Eilen sai siskoni nuorimmainen tytär valkolakin!
Juhlat olivat mukavat ja tyttö kaunis kuin mikä.
Olin etukäteen jännittänyt miten tuosta päivästä selviän... Tämä juhlimamme neitokainen on samanikäinen kuin Esikoiseni oli, vain kaksi viikkoa oli ikäeroa. Muistan kun yhdessä siskon kanssa vauvojamme odotimme; -minä ensimmäistäni ja hän kolmattaan! Nämä serkukset "kasvoivat yhdessä", sillä vietimme paljon aikaa yhdessä.

Hyvä että siskoni tyttö venytti opiskeluaan neljään vuoteen, -muuten meillä olisi ollut viime keväänä sekä hautajaiset että lakkiaiset...
Vuosi sitten 31.5 saatoimme Esikoiseni hautaan, sen muisteleminen sai oloni entistä surullisemmaksi...
Sain todella taistella itkua vastaan eilisissä juhlissa, -kaipasin niin kipeästi Esikoistani.
Välillä poistuin tyhjään huoneeseen kun tunneryöppy kävi ylivoimaiseksi; -varmasti minua olisi ymmärretty, mutta en missään nimessä halunut pilata siskon tyttöni tai kenenkään muunkaan juhlatunnelmaa...

Alla kuvakollaasi jossa näkyy tekemäni kortti sekä antamamme lahja (juhlittu ylioppilas kun kerää mm. turkoosia Teemaa). Kuvissa näkyvä suloistakin suloisempi hauva-herra on siskoni keskimmäisen tyttären vähän aikaa sitten hankkima chihuahua, Otto! Juhlatamineissaan hänkin! =) Äärettömän hankala kuvattava, kun ei paikallaan malta pysyä millään. Onneksi mies sai kuvan kun tämä pieni juhlija nukahti...


Perjantaina saapui tilaamani ihanuus Wanilla Rosen Riitalta! Olin niin suunnitellut että viikonloppuna lepäilen puutarhakeinussa ja selailen tätä: uusin JDL-lehti!


Se odotti minua keinussa, mutta enpä vain malttanut jäädä makoilemaan...
Lauantaina istuttelin kesäkukkiani.


Tänään olemme miehen kanssa olleet muutaman tunnin -vähän hunningolle jääneen- kasvimaani kimpussa... Siitä kuvia myöhemmin. Tämä helle ei ehkä ollut paras mahdollinen sää huhkimiselle lapion varressa, mutta kun sain mieheni (viimeinkin) innostumaan niin enpä viitsinyt hanttiin pistää!
Ulkolaiset mansikat ovat suuria ja makeita, -niillä olemme herkutelleet.


Lämpimästi kiitän taas teitä kaikkia kommenteistanne, -ne ovat minulle kultaakin kalliimpia! <3>

12 kommenttia:

  1. Sunnuntai tervevehdys sinulle helteisestä Vaaralasta. Mukavia kuvia..ja ihananinen pikku chihu siellä kuvassa...
    Onneksi viikolla viilenee..tänään oli ihan liian kuuma..ainakin minulle.

    VastaaPoista
  2. Mekin saimme viettää sunnuntain todellisessa helteessä, mielettömäksi yltynyt tuuli viilensi illansuussa ilman jo melko kylmäksi.
    Makoisan näköisiä mansikoita alimmissa kuvissa :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia jälleen! Otto-herra näyttää suloiselle... Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. hei titti<3
    ihania kuvia sinulla taasen:)
    päivä oli täälläkin tuulesta huolimatta helteinen ja kuuma, onneksi huomiseksi meillä viilenee:)
    ihanaa ja lämpöistä kesäkuun alkua sinulle ystäväni,
    lämmin halaus,
    päivi

    VastaaPoista
  5. Kaunis postaus.
    Ihania kuvia.
    Hienosti jaksoit ylioppilasjuhlat ja ihanan lahjan kortteineen ojensit sankarille.

    Suloinen on pikku Otto.

    Nautitaan näistä lämpimistä päivistä!:)

    VastaaPoista
  6. Hei Titti,
    kiva kun olet jaksanut olla juhlissa mukana.
    Kylläpä alkoi tekemään mieli mansikoita... ;)

    VastaaPoista
  7. Makoisia mansikoita, nam. ja kauniit kumpparit.

    Hyvää kesänalkua sinulle, Titti.

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia jälleen! Että on söpö Otto:)

    VastaaPoista
  9. Koiravauva sai minut aivan heikoksi.Voi kuinka pitää olla suloinen.
    Hyvää alkanutta kesää.

    VastaaPoista
  10. Ihana auringon paiste on hellinyt, toivottavasti jatkuu.Se tekee hyvää mielelle ja varrelle.

    VastaaPoista
  11. Onnittelut siskosi tyttärelle valkolakin johdosta!

    ja mikä herkut tuossa alimmaisena...ovat samikset!!

    VastaaPoista
  12. Meillä oli myös siskon tytön lakkiaiset lauantaina ja hänkin kerää teemaa, mutta valkoisena. Tosi söpöläinen tuo koira.

    Jaksamisia sinulle!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥