torstai 29. huhtikuuta 2010

Ei mitään uutta auringon alla...

En ole muutamaan päivään jaksanut täällä blogi-maailmassa käydä.
Nyt pikaisesti selailin teidän blogejanne ja ajattelin päivittää omaani.
Samalla mainostan taas HUUTONET myyntiäni, joka loppuu nyt perjantaina.


Tässä eräänä päivänä kun oli aurinkoista, niin ajattelin että jotakin pitä
isi tehdä ennen sohvalle menoa... Koitinpa siis taas vähän testailla kameraani. Käytin kuvissa myös niitä Huutonetissä olevia kauniita pitsi kauluksia sekä nenäliinoja.



Yhdet pitsikaulukset jätin vielä itselleni, samoin kuin parit kauniit käsineet.



En harrasta, -en edes osaa- taulujen maalausta tms. vaikka minulla öljyvärejä onkin, -ja taulukin on vuosia sitten kirpparilta ostamani vesivärityö, -mielestäni kaunis sellainen.



Jospa vielä laittaisin "ruoka-postauksen." ;-)
Viime sunnuntaina aloittelimme pihapuuhia, ja sain kevään ensi-herkut omalta pihalta; maa-artisokkaa, nokkosta, vuohenputken lehtiä.


Niistä tein hyvää ruokaa, amarantin kaurakerman sekä ihanan juuston kanssa.
Aamuisin silloin tällöin jaksan nähdä vähän enemmän vaivaa aamiaiseni eteen.
Voileivillä; sallaattia, mozzarellaa, tomaattia, persiljaa sekä itse kasvattamaani herneenversoa ja vihanneskrassia.



Haluan toivottaa kaikille oikiein mukavaa (ja toivottavasti jossakin päin myös aurinkoista) vappua! Meillä vappu vietetään kotona ihan normaalin viikonlopun tapaan.

Kuva on Ritva Laijoen ihanasta säilöntä-kirjasta; "Vaaleanpunaisia sokeripuolukoita ja muita sukuni säilöntäaarteita."






9 kommenttia:

  1. Ihania asetelma kuvia olet jälleen ottanut ja nuo sinun kasvisruoat ovat varmasti herkullisia.Oletko kokonaan vegetaristi? Itse olen vuosia ajatellut ryhtyväni kasvissyöjäksi, minulla on aiheesta lukuisia kirjojakin, mutta valitettavana teoreetikkona toteutus on vielä kesken. Nykyään kun lapsetkin on pois kotoa ja mieheni ja minä syömme työpaikalla, ruokailu kotona tapahtuu vain vapaapäivinä.
    Kauniita nuo sinun tekeleesi huutonetissä. Toivottavasti kaikki menee kaupaksi!

    VastaaPoista
  2. Nämä kuvasi ovat kuin suoraan ajatuksiani....siis pidän niistä kaikista ja katsoin niitä näääin pitkään joten olen vasta nyt täällä.

    Kerroit ettet ole ollut täällä kahteen päivään, minä en ole ollut kahteen viikkoon...ainoastaan vastakiittämässä..

    Herkulliset ruoka kuvat saavat kohta pistämään pääni jääpaappiin, toivottavasti ei jää oven väliin.

    Oletko tuossa kuvassa...kaunis!

    Nyt Titille valoisaa ja lämmintä vappua, kaksin käsin halaan ja kiitän!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia ja nuo herkut nami,nami.Omalta pihalta olet jo saanut noin paljon?
    Iloista ja aurinkoista vappua Titti
    (kävin huutonetissä "huutamassa")

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia taas olet ottanut :) Lämmin vapputervehdys täältä Kivimäestä <3

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköinen leipä!
    Taitaa harva kattaa aamuisin pöytäänsä noin terveellistä syötävää.

    Mukavaa vappua sinullekkin!

    VastaaPoista
  6. Hei,

    mistä olet löytänyt tuon sinetti leimasimen?

    Aurinkoista kevättä Sinulle!

    Terv. Ritva Nurmijärveltä

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia! Mukavaa vappua sinullekin Titti <3<3

    VastaaPoista
  8. Kaunista vapun aikaa sinulle titti.

    Ja voimia tulevaisuuteen, uskon että kaikki kääntyy parhainpäin.

    VastaaPoista
  9. Sinun taivaspoikasi istuu pilvenreunalla ja katselee sieltä maailman menoa. Ja aivan varmasti toivoo, että voisit jo paremmin ja pystyisit jatkamaan elämääsi hieman onnellisempana. Aivan varmasti :)

    Niin väärin kuin kaikki onkin, hän voi nyt hyvin. Hänellä ei ole enää mitään hätää.

    Aurinkoista kevään jatkoa!

    Toivon todella sinulle kaikkea hyvää!

    -Maisa-

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥