perjantai 30. maaliskuuta 2012

Kukkia....

Hei taas ihanaiset!
Olen niin hyvilläni siitä että blogissani käy vierailijoita ja jaksatte vielä jättää kommentteja mieltäni piristämään -vaikka itse olen ollut huono vierailemaan muiden luona... 
Työkokeilu ei ole mennyt ihan niinkuin Strömsössä... ;-)
Oli siis se noidannuoli sekä kova flunssa. Nyt vanha vaiva tenniskyynärpää on vaivannut jo jonkin aikaa, ja kipu heijastuu jo olkapäähän ja niskaan. 
Puhumattakaan kipeytyvästä selästä, polvista, jalkapohjista... <- kahdesta jälkimmäisestä voin syyttää vain ylipainoa ja sitä etten ole juurikaan liikkunut Esikoisen menehtymisen jälkeen). 
Töiden jälkeen olen niin väsynyt etten jaksa kotona juuri mitään, -vaikka aikaa olisi!!
Uniongelmia minulla on ollut jo ihan kouluiästä asti. Kun olen ollut tässä kotona nelisen vuotta, niin ne eivät ole kauheasti haitanneet, kun ei seuraavana päivänä ole pakko jaksaa töissä. 
Nyt tilanne on toinen, -vaikka olen sanonut etten Esikoisen menehtymisen jälkeen stressaa enkä ota turhia paineita mistään, niin on kuitenkin todettava että työ on sellainen josta näköjään paineita otan... Olen aika tunnollinen työssäni ja haluan hoitaa sen mahdollisimman hyvin. 
Aamulla kun pitää viiden jälkeen nousta ylös niin illalla mietin sitä ja seuraavan päivän jaksamistani niin, ettei uni meinaakkaan tulla. Tämä on otettu huomioon jo ennen työkokeilun aloittamista ja otankin iltaisin melatoniinia, mutta kun sekään ei aina tunnu auttavan...
Työ kyllä tuntuu ihan mukavalta, -tykkään kun saan omissa oloissani siivoskella ja samalla toisessa korvassa on radiokuuloke.
Ja kuten jo aiemmin mainitsinkin niin työkaverit ovat tosi mukavia! Ja kirjasto on kiva paikka olla töissä!

Jotenkin ei halua mennä lääkärille valittamaan tuota tenniskyynärpäätä; -lääkärini kyllä tietää siitä ja sanoikin kerran että tulee olemaan ikuinen vaiva minulla. 
Nolottaa olla pois töistä, vaikka tiedän että työkokeilun tarkoitus on katsoa sitä kykenenkö, ja mihin työhön. No, kyllä minun varmaan täytyy varata aika että saan kortisonipiikin, -vaikkei auttanut viimeksikään. 
Pian alkaisi kevät-puuhat pihalla... Viime keväänä/kesänä oli rakas isosiskoni minua auttamassa, sillä kyynärpää vaivasi silloinkin pahasti.  
No, ei nyt kuitenkaan todellakaan ole tarkoitus tässä valittaa, -kunhan kerroin kuulumisia! 
Näillä mennään päivä kerrallaan ja katsotaan...
Jos ei muuta, niin sitä että onko siellä saunan takana tilaa... ;-)

~~~~~~~~~~~~~~~  ♥  ~~~~~~~~~~~~~~~

Olen saanut kahdelta ihanalta blogi-ystävältä Hyvän mielen-haasteen. Kiitos Hanne ja Nina!
Koitan pikimmiten palata tuohon, -hetken joudun miettimään mitkä ovat niitä asioita jotka minulle hyvää mieltä tuottavat...

Ai niin, sen verran vielä, -täällä joku kyseli niistä koristemunista...
Niitä jäi jokunen yli kun tein parille rouvalle FB:n kautta, -mutta nythän taitaa olla jotakuinkin myöhäistä...
Olen pahoillani etten vastannut, -kysyjällä ei ollut blogia joten en voinut viestiä lähettää.
Jatkossa jos joku on kiinnostunut jostakin tekeleestäni, niin laittakaa ihmeessä sähköpostia. Silloin minun tulee vastattua. 
Tosin ihan 100% varmaa ei sekään ole. Ihan siksi että työkokeilusta johtuva väsymys saa minut unohtamaan monia asioita... :(

Loppuun vielä kukkia, -kävimme jokin aika sitten Plantagenissa ja tietenkin sieltä jotakin tarttui mukaan... ;-)

Hempeän vaaleanpunaisia ruusuja, -jotka valitettavasti kuvan otto hetkellä olivat jo hiukan ruskistuneet.


 Valkoisia orvokkeja


Englanninpelargonia, -jonka kukat ovat kuin orvokin.
 

Freesiat ja ruusut ovat Prismasta.


Ulos ruukkuihin olen laittanut jo mm. valkoisia krookuksia.

Perunanarsisseja.
 
 Keltaisia narsisseja.


 Ja vähän sinisiä helmilijoja.

 

 Toivotan kaikille teille oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!
Säätiedotus tosin ei taida ihan samaa toivottaa... ;-)
 
 ~~~~~~~~ ♥  ~~~~~~~~  

20 kommenttia:

  1. Kyllä se siitä rupeaa menemään oikeaa rataa, tsemppiä vaan kovasti. Sairauksille tosin ei voi mitään, pitää mennä vain päivä kerrallaan.
    Kauniita kukkia olet ostellut, ne ovat mukavia päivän piristyshetkiä kun niitä katselee:) Muutenkin kotisi on niin kaunis,
    terkuin minä<3

    VastaaPoista
  2. Kylläpä sinulla on ihania kukka-asetelmia! Paljon voimia ja terveyttä
    sinulle ja rentoa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  3. Voimia ja lämmin halaus sinulle ystäväni<3
    krempoista huolimatta pidä mieli iloisena,
    kesäkin on täällä pian!

    lämmin ajatukseni sinulle
    Päivi

    VastaaPoista
  4. Ihania kukkasia, tuo englanninpelargonia erityisesti...
    Ota ystäväinen tuo työkokeilu mahdollisimman rennosti, oma kunto ja terveys on tärkeämpi. Ja käy lääkärissä, ettei kyynärpää mene hurjan pahaksi.. Oikein ihanaa viikonloppua ja toivotaan pikkuhiljaa jo lämpimämpiä kevätkelejä.

    VastaaPoista
  5. Hyvää viikonloppua ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  6. Hyvää viikonloppua ja toivotaan, että vaivasi hellittää.

    Minä olen myös sitä mieltä, että käy vaan näyttämässä lääkärille kättäsi. Sama vaiva on joskus ollut ja eipä se mene ohi noin vaan.

    <3

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka kauniita kukkaistutuksia olet taas loihtinut, sinulla on kyllä taito hyppysissä :) Et ole ajatellut uraa kukkakaupassa ;) Tsemppiä työkokeiluun ja toivottavasti alkaisi vaivat vähän helpottamaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Mielestäni tämä on hyvä paikka kirjoittaa jos jotakin on mielessä, hyvää tai pahaa... pistää miettimään tämä postauksesi... Vaatii sisua jatkaa vaikka elämä ei aina ole niin helppoa! Ja taas kerran minulle tulee tunne siitä että olet hyvin lämminhenkinen ihminen. Höhh saako joku tästä nyt mitään tolkkua ;)
    Iso hali sinulle ja oikein hyvää viikonloppua!!

    VastaaPoista
  9. Kauniita kukkia ja niin harkitusti ja kauniisti laitettu esille ja sen myötä kuvat niin herkullisen ihania.
    Se on tuo tunnollisen työntekijän vaiva, että stressaa ylösnousulla ja muilla asioilla. Sama oli mullakin, kauhee stressi ylösnousemisesta, aikoinaan.
    Sinä sopisit työharjoitteluun johonkin esim. vanhainkotiin, vanhuksien kanssa väkertämään ja näpertämään kaikenlaista ihanaa. Olisi vanhuksillekkin jotain uutta ja ihanaa, kun sinun kanssa saisivat puuhastella.
    Aurinkoista viikonloppua toivottelee Leena

    VastaaPoista
  10. Hei Titti!
    Viime vai perätikö toissa vuonna tekemäsi kauniit pääsiäismunat ovat koristamassa vähitellen juhlaan valmistautuvaa kotiamme. Jotain kukkasia minäkin jo olen hankkinut ja pajunkissoja kerännyt. Sinun kukka-asetelmat ovat tosi kauniita.
    Työkokeilu on varmaan mielekästä, mutta terveys on kuitenkin meille jokaiselle tärkeintä, joten jos ei onnistu, on lupa luovuttaa.
    Oikein aurinkoista kevättä ja rauhallista pääsiäistä!
    T. Arja

    VastaaPoista
  11. Täältä hipsuen tulevi ihanaisen Titin luokse kuulumisia kuunnellen ja onnitellen sinua Hyvän mielen haasteiden saannistasi!

    Kauniita kukkia olet viehkeästi laittanut esille ja "Garden Flowers"
    samis<3:)

    Lämpimin halauksin ja ajatuksin<3
    Hyvää illanjatkoa!

    VastaaPoista
  12. Ihania kukkia, enkelipelarkoonia on yksi suosikkikukkiani :)
    Voimia ja jaksuja sinulle työkokeiluun <3

    VastaaPoista
  13. Voimia ja jaksamista sinulle toivon! Kevääseen heräävä luonto ja sen kauneus sekä lisääntyvä valo piristävät ja vahvistavat oloa, toivon osallesi niiden lempeää kosketusta!
    Kipujen kanssa eläminen on kiurjaa, tiedän omasta kokemuksestani. Muistan sinua huokaistessani tuonne Auttajamme puoleen♥

    Aurinkoista palmusunnuntaita! Itse ihastelen kaunista sunnuntaita ikkunan läpi, sillä sitkeä flunssa viipyy vieraanani.

    VastaaPoista
  14. Mukavaa Palmusunnuntaita ja Pääsiäisen aikaa :)

    VastaaPoista
  15. Kyllä olen ihastellut taas kerran kuviasi, kerrassaan upeita. Kiva, että jaksat ilahduttaa niillä meitä naisia. Varmaan sinäkin voimia saat kaikesta kauniista, olethan tosi visuaalinen.
    Pääsiäismunia minäkin kaipailin myyntiin, jospa ensivuonna toteutuisi toiveeni.
    Voimia paljon sinulle työelämään ja aurinkoista Pääsiäisen aikaa.
    Voi hyvin
    tervehtien -Ritva-

    VastaaPoista
  16. Ei kipeänä tarvi olla töissä. Aina voi kokeilla toista työtä, ehkä kevyempää :) Itse nautin eläkkeellä olosta ja en kyllä töihin pystyisikkään, vaikka välillä mielessä käykin ajatus töistä. Oikein ihanaa tulevaa pääsiäistä <3 <3 <3

    VastaaPoista
  17. Voi hirvitys kun sulle aina sattu kaikkee kamalaa, on itseasiassa kauheaa ja masentavaa lukea tällaista blogia. Elämä ei hymyile kaikille tasapuolisesti.

    Kevään iloa!
    Pikku Myy

    VastaaPoista
  18. Hei!

    Tosi kivaa kun jaksoit kirjoitella kuulumisiasi!
    Siivoustyö on varmasti rankkaa, enkä yhtään ihmettele kroppasi kipeytymistä! Liian tiukille ei kannata itseään laittaa. Ihmisarvomme ei ole työstä kiinni.
    Minustakin sinä olisit niin sopiva askarteluohjaajaksi, kun olet tosi taitava!!

    Paranemisia ja auringon säteitä Sinulle!
    Blogisi on tosi tärkeä minulle,
    kirjoitat niin aidosti suoraan sydämestä.
    Kevätterkuin Liisa

    VastaaPoista
  19. Minuakin ihan masentaa,kun aina kaikkea kamalaa vaan:(Koeta jaksaa!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥