tiistai 3. huhtikuuta 2012

Takatalvi....

Voi itku, -lunta on tullut lisää monen monta senttiä!! Takatalveksihan moni tätä sanoo, mutta minun mittarissani se ei ihan sitä ollut, -sillä meidän pihalla oli lunta vielä paljon!! Ja nyt sitä on vielä enemmän! Liekö sulannut juhannuksenakaan... ;-)

Juuri eilen Kuopukselleni sanoin, että yksi hyvä puoli tässä on: KEVÄT ON VIELÄ EDESSÄPÄIN!!

Eli positiivisesti osaan ajatella....  Josta aasinsiltana seuraavaan asiaan....

Olen saanut muutaman kommentin että blogiani on kurja ja masentavaa lukea kun minulle sattuu kaikkea kamalaa.... MISSÄÄN NIMESSÄ EI OLE OLLUT TARKOITUKSENANI VALITTAA EIKÄ KETÄÄN MASENTAA!!
Minä itse en pidä ollenkaan kamalana esim. näitä vaivojani. Kun olen Lapseni joutunut menettämään niin siinä esim. kivut ja säryt ovat aivan toisarvoisia. 
Ja kuten olen aiemminkin maininnut niin tämä blogini on kuitenkin vain pintaa elämästäni...
Kaiken tämän lisäksi elämässäni on asioita joista en täällä mainitse. Ihan esimerkkinä voin ottaa sellaisen että Kuopukseni on juuri saanut tietää ettei työsopimustaan enää jatketa...
Ja kuten lähes jokainen varmaan tietää niin parisuhteissa on aika-ajoin ongelmia itsekullakin.
Tarkoitukseni on ollut pitää blogini mahdollisimman positiivisena, enkä halua ihan henkilökohtaisia asioita kirjoittaa.
Tiedän kuitenkin että on ihmisiä joita kuulumiseni kiinnostaa, -varsinkin nyt kun työkokeilu alkoi. Ihan siksi noita kerroin, mutta en pidä niitä mitenkään niin vakavina ja pahoina asioina.

Menen päivä kerrallaan ja useasti mietin, että vaikka olen todella ikäviä asioita elämässäni kokenut (jo ennen Esikoisen menehtymistä) niin aika positiivisesti olen elämään jaksanut suhtautua. :)
Ne jotka minut tuntevat ja tietävät asioista joita on ollut, niin ovat luultavasti samaa mieltä!

Se että täällä mainitsin noista vaivoistani yms.  saattoi johtua siitä etten ole aikoihin päässyt juttelemaan terapiassa. (Niin, -olen käynyt siellä kohta neljä vuotta Esikoisen menehtymisen jälkeen...). Hoitajani joutui perumaan aikani joka olisi ollut tuossa edellisen kuun lopulla. 
Työkokeilun aloittaminen kun kuitenkin on ollut melko suuri muutos elämässäni.

Mutta hei, minä yritän mahdollisimman pian "palata ruotuun." ;-)
Vähemmän kirjoitusta ja enemmän kuvia. 

Mitä jos kukaan ei lohduttaisi,
eikä kenellekään suruista kertoa saisi?
Mitä jos kukaan ei kutittaisi
tai muuten vain joskus naurattaisi?
     - Pia Perkiö  -  




16 kommenttia:

  1. Onnea ja iloa kevään odottamiseen! Voimia työkokeiluun ja kuopukselle uusien ovein avautumista! Ei sinun blogisi ole yhtään masentava, pikemminkin elämänmakuinen, aito ja rehellinen ja sellaista lukee mielellään.

    Minua välillä ärsyttää blogit, jotka ovat pelkkää pintaa ja tyhjänpäiväistä löpinää, anteeksi nyt vaan, mutta sinulle EI ole sellainen. Olet <3

    VastaaPoista
  2. Hei Titti <3

    Pidä oma blogisi omanlaisenasi... kyllä me saadaan puhua ihan mitä tahdomme omassa blogissamme.

    Ja uskon, että kun sen pahan olon saa kirjoitettua tänne - se jollainlailla helpottaa...

    Täällä kotona ihaillaan sinun tekemiäsi pääsiäismuniasi...onko jo 3. pääsiäinen - taitaapa olla. Ja tykkään niistä ihan satasella.

    VastaaPoista
  3. Titti hei, kyllä minäkin ajattelen, että me jokainen saamme blogissamme purkaa sydäntämme juuri niin paljon kuin tahdomme. Kenenkään elämä ei ole pelkkää päivänpaistetta. Tykkään blogistasi ja erityisesti kauniista kuvistasi. Haleja ja aurinkoa täältä toivottelee mammeli <3

    VastaaPoista
  4. Täälläkin on lunta vielä todella paljon.

    Pidä vain blogisi ennallaan:-)

    Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
  5. Haluaisin tuoda oman näkemykseni näihin blogikeitoksiin.

    Itse en pidä koko bloggailua kovinkaan eheyttävänä ja hyvänä ajatuksena. Kun "avaa" itsensä, se tarkoittaa myös sitä, että avaat itsesi myös kritiikille, eihän myöskään vastakommentit voi olla aina pelkästään myönteisiä.

    Esimerkkinä nettipuotia pitävät bloggarit. Olettavat aina 100 %, että heidän blogiaan ja kauppatoimintaansa pitää kehua, vaikka olisi saanut ala-arvoista palvelua ja tästä heille ilmoittaa, niin eipäs kommenttia julkaistakaan, siksi nimitän näitä blogeja "säälipleijareiksi", "peilittömäksi tekomaailmaksi", jossa huomioidaan vain ja ainoastaan positiiviset, itseäänruokkivat kommentit. Kritiikillä ja "ei-samaa" mieltä olemisella on myös ihmistä kasvattava vaikutus.

    Näiden ajatusten myötä,
    Rauhallista Pääsiäista!

    VastaaPoista
  6. Mie olen juuri löytänyt tämän blogin ja mielenkiinnolla luin yhden illan juttuja..tunsin suurta myötätuntoa ja iloa siitä että joku osaa niin kauniisti kertoa asioista. Itse suuria asioita läpikäyneenä tunsin myös lohtua etten ole ainoa ihminen jota koetellaan tässä elämässä. Itse olen opetellut nauttimaan ihan pienistä asioista ja menen vain päivän kerrrallaan eteenpäin.Mukavaa pääsiäistä! Iiris.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista kaikki ihanaiset!♥

    En halua enkä ole halunutkaan tästä kommenttiboxista mitään taistelu-tannerta blogien mielekkyydestä tai tarkoituksesta!
    Blogini on julkinen ja tiedän että kuka vain voi kommentoida mitä vain! Kestän kriitikin ja negatiivisen palautteen kun se on asiallista!

    Nuo kommentit joista postauksessani mainitsin eivät mielestäni olleet kritisoivia, -he vain kertoivat masentuvansa ja pahoittavansa mielensä lukiessaan blogiani, kun minulla on vaikeaa!
    Minä taas toin julki sen, etten missään nimessä halua kenellekkään pahaa mieltä kirjoituksillani.
    En kirjoita asioitani valittaakseni, -joskus vain tulee kirjoitettua vähän henkilökohtaisempiakin. Ja kuten mainitsin niin tiedän että blogillani on lukijoita jotka oikeasti haluavat tietää mitä minulle kuuluu!

    Ja sinä anonyymi joka mainitsit bloggarit jotka pitävät esim. nettipuotia... Miten ja miksi se asia kuuluu minun blogini kommentti-boxiin..?? Sinulla on toki oikeus tuohon mielipiteeseesi, mutten ymmärrä miksi sen täällä toit esille!?!

    Minä en hae sääliä tai kalasta positiivisia kommentteja (enkä usko sitä kenenkään tekevän). Tässä maailmassa on negatiivisia asioita ilman blogejakin, eikä niistä varmaan kukaan pidä!

    Itse en koe tarvetta enkä halua arvostella toisia tai heidän blogejaan. Jokainen kirjoittaa tyylillään, -ja siitä mistä ei pidä, sitä ei kannata lukea. Blogeja on kymmeniätuhansia, -varmasti jokaiselle löytyy se mieleinen.

    Minulla ei ole käytössä kommenttien valvontaa, vaan kaikki mitä kirjoitetaan tulee näkyviin kaikille.

    Mielestäni niin meillä bloggaajilla kuin teillä kommentoijilla on täysi oikeus tuoda julki ajatuksia ja mielipiteitä! Mielellään asiallisia sellaisia!

    Täällä sitä voi edelleenkin tehdä, mutta anonyymien, -mahdollisen kritiikin tai muun negatiivisen palautteen jättäjän, pitää myös kestää se, jos otan jonkin asian täällä esille!

    Rauhaisaa pääsiäisen aikaa kaikille! Voikaa hyvin!♥

    VastaaPoista
  8. Hei Sinulle. Olen jo kauan lukenut blogiasi ja pidän siitä juuri tälläisena. Kirjoitat tuntemuksesi aidosti ja kuvasi ovat kauniita samoin käsityösi.Jatka samaan malliin. Oikein hyvää pääsiäisen aikaa sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  9. Titti hyvä<3
    Sinä saat kirjoittaa aivan mitä ikinä sinun sielusi syvyyksistä tahdot ammentaa tämä on sinun kaunis blogisi<3
    Ihmettelen suuresti kuinka joku tai jotkut kirjoittelevat moisia kommentteja eihän heidän tarvitse, kuin kääntää sivua ja poistua takavasemmalle, kyllä toki mielipiteensä saa ilmaista, mutta voi sen kertoa sivistyneestikin toisia loukkaamatta.
    Niinkuin tiedät meitä on moneksi...mutta tiedän että moiset lauseet eivät ole mielekästä luettavaa ja koivuniemenherraa heille voisi näyttää ja sanoa sossos:)
    Toivon todella, että kuopuksesi saa pian uuden työpaikan ja varmasti saakin, koska nykyisinhän nuoret ovat aina etu sijalla ja se on hyvä se!<3

    Voi kuinka halajan näitä kuviasi ja kauniit pääsiäismunasi...
    niin kauniit<3
    Lämmin halaus ystäväiseni<3

    VastaaPoista
  10. Jäin miettimään tuota jaksamista.

    Mitäs jos miettisit liikunnan aloittamista jonkun henkilökohtaisen ohjaajan kanssa. Lääkäri kartoittaisi ensin ongelmat ja liikunta suunniteltaisiin sen mukaan.

    Saisit uutta puhtia elämään ja olo parantuisi lisääntyvän jaksamisen myötä varmasti. Samalla voisi muutama kilokin karista :) Ja kaikenhan voisi tehdä rauhassa, omaan tahtiin. Ja eihän kokeilemisesta ainakaan olisi haittaa :)

    Mukavaa Pääsiäista ja aurinkoista kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kauniista sanoistasi Eija!

    Sirkka, -kyllähän täällä monenlaista saa osakseen, -ja kuten sanotaan "vastuu siirtyy kuulijalle" -pitää tässä tapauksessa paikkansa. Kommentin jättäjä ei välttämättä aina tarkoita sanojaan pahalla, mutta blogin pitäjä saattaa ne siten ymmärtää. Siksi olisikin fiksua miettiä parikin kertaa mitä kirjoittaa. Kirjoitetun tekstin kun helposti voi ymmärtää väärin.

    Maisa, ideasi on oikein mainio, -personal trainerit vain maksavat, eikä lähipiirissä ole ketään jonka voisin tuohon valjastaa.
    Olenhan minä aikoinani ollut hyvinkin aktiivinen liikkuja; kävin lenkillä, salilla, uimassa.
    Mutta nyt on elämäntilanne ihan toinen...
    Itsestä se täytyy lähteä liikkumisenkin into!

    VastaaPoista
  12. Kuuleppas ystäväiseni, jatka ihan samaan tapaan. Mehän emme toisiamme tunne emmekä ole koskaan nähneet, mutta kyllä Sinusta on tullut yksi osa mun elämään, sillälailla, että mielessäni olet usein ja ajattelen että mitä Sinulle kuuluu, no täältä saan sen tietää. Kiitos Sinulle siitä ja tästä blogista, jossa on niin ihania kuvia, ne tuovat iloa minunkin elämään.
    Aurinkoista pääsiäistä, täällä paistaa aurinko tällä erää, vaikka lunta on tullut koko aamun.
    ♥leena♥

    VastaaPoista
  13. Ihmettelen noita kommentoijia - kummallakohan lopulta on vaikeampaa ja raskaampaa, sillä joka asioista lukee, vai sillä joka ne totena joutuu kokemaan?

    Äläkä välitä, jokainen tosiaan kirjoittaa blogissaan mitä haluaa.
    Itsekin käsittelen arkoja ja vaikeitakin aiheita, eli avaan itseäni.
    Mutta jos se minun oloani helpottaa ja lohduttaa niin kai se kuitenkin tärkeintä on.

    Ja kuten tosiaan kirjoitit, blogissa avataan vain tiettyä osaa elämästä, on paljon mistä ei halua eikä voi toisten takia kirjoittaakaan.
    Ei meidän ikäluokkamme tosiaankaan elä "Tosi-Tv aikaa", jolloin koko elämä, sen kaikki 24h, paljastettaisiin.

    Oikein mukavaa pääsiäistä sinulle!

    Niin ja toivotaan että poikasi löytää uuden työpaikan.

    VastaaPoista
  14. Minun mielestä blogisi on hyvin realistinen. Itse menetin tyttöni liikenneonnettomuudessa 3 kk. sitten. Haen vertaistukea ja toivoa tässä raskaassa elämäntilanteessa. On mukavaa lukea miten sinä olet pärjännyt. Olen myös laitosapulainen joten sekin kiinnostaa miten pärjäät työelämässä. jatka samaan tahtiin. minäkin eheydyn joskus mutta kokonaista minusta ei saa.-H

    VastaaPoista
  15. Leena, -kaunis kiitos sanoistasi!
    Minulla on joitakin blogi-ystäviä jotka ovat tässä vuosien varrella tulleet myöskin kuin osaksi elämää, vaikkei koskaan ole tavattu!
    Olen jakanut teidän kanssanne monia asioita... Ja jotenkin minulle sopii hyvin te "virtuaali-ystävät", kun en kuitenkaan niin kovin sosiaalinen ole.

    Mk; -kiitos ihanainen, niin oikeassa olet! Kyllähän ne negatiiviset ja kritisoivat kommentit kertoat aika paljon niiden kirjoittajasta itsestään...
    Eivätkä ne kirjoitukset minua niinkään haittaa, -mutta otan aina välillä esille niitä. Täytyyhän kommentoijan se kestää.

    Anonyymi H, -voih olen todella pahoillani puolestasi. Voin sanoa että tiedän mitä käyt läpi. Ihana kuulla että pidät blogistani ja saat täältä hiukan vertaistukea.
    Hetki kerralaan sinun on vain mentävä, muuta et voi,eikä tarvitsekkaan. Meillä Lapsensa menettäneillä on kuin kaksi elämää ja aikaa: Elämä ja aika ennen Lapsen kuolemaa sekä elämä ja aika sen jälkeen, -ja ne ovat täysin erilaiset.Voimia sinulle!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥