maanantai 16. helmikuuta 2015

Aurinkoinen armas säteilee...

...lempeästi hymyilee. Iloiseksi käypi mielikin, kun sä loistat armahin.

Tätä laulua laulettiin päiväkodissa silloin kun siellä työskentelin.
Nyt eläkeläisenä lauloin sitä tänään kotona.

Aivan ihana ilma ollut tänään.
Päiväni aloitin taas näillä.




Nautin päivästä vähän siivoillen.
Ja kauppareissulta tietenkin pari kimppua keltaisia tulppaaneja.




Kuten kuvista huomaatte, -minulla on ruokailutilan ikkunassa vielä jouluksi ostamani Marimekon Kuusikossa verho... Se ei nyt niin hirveän jouluinen ole, joten ajattelin että voi olla talven.
Nyt kuitenkin alkaa pikkuhiljaa hiipiä kevättä rintaan (kiitos auringon paisteen), niin että verhojen vaihto on mielessä.
En vain oikein vielä tiedä minkälaiset. 
Niiden täytyisi sopia tuon Marimekon Räsymatto vahakankaan kanssa. 
En yleensä oikein pidä vahakankaista, -käytin niitä poikieni ollessa pieniä ja toimiessani perhepäivähoitajana. Nykyisin onneksi ovat kevyitä ja ohuita, eivät sellaisia jäykkiä kuin joskus!

Tuo ruokailuryhmä on kustavilainen Tähkä, jonka ostimme antiikkiliikkeestä joitakin vuosia sitten. Tykkään hirveästi mutta toisinaan kulumat pöydän pinnassa pistävät silmään (varsinkin nyt aurinko paistaa...). Sen käsittely/maalaus on ollut mielessäni (katsotaan kunhan miniä kokelaani valmistuu...)
Kangasliina minulla on siinä toisinaan, mutta yleensä -ja nyt pitkään on ollut pöytätabletit.
Päädyin pitkästä aikaa vahakankaaseen sen helppohoitoisuudesta johtuen.
Asumme mieheni kanssa kahden, ruokavieraita käy silloin tällöin, -mutta suurin syy on minä itse, -jostakin syystä olen aina ollut sellainen että sotkua ja tahroja tulee ruokaillessa...
Mietin pitkään tuota Marimekon Räsymattoa, mutta kun sen pöydälle laitoin, niin totesin että hyvä valinta. Keltaista tässä kevään kuluessa tulee ilmestymään sisustukseen muutenkin.



Aamupäivällä kun minä aloitin siivousta niin mies lähti käymään kirjanpitäjän luona, ja kun hän tuli kotiin niin toi minulla siivous-juomaa ja kaksi tulilatvaa.


Aamulla oli pihalla paljon timantteja... -kaunista!



   

Vielä muutama kuva (tämä sama olohuoneen lipasto jota olen kuvannut aiemminkin sohvalla istuessani) kun yhtenä päivänä katselin ja kuvasin aina kun aurinko siirtyi...

Kuvissa ystävänpäivä kukkia; vasemmalla siskolta saadut ruusut, keskellä olevat tulppaanit sain ystävältäni Irikseltä (jonka moni varmaankin tuntee/tietää; Josefiinan Aitan ihana emäntä). nähdessämme sattumalta ruokakaupassa. Olin jo kassalla maksamassa ostoksiani kun hän tuli toiselta kassalta, antoi tuon kauniin tulppaanikimpun ja toivotti halaten hyvää ystävänpäivää. 
Kiitos ystävä ihanainen!
Suuri valkoinen ruukkuruusu on mieheltäni!♡













Ystävänpäivän herkkuja vielä... 


Jokos teillä on kodissa kevättä sisustuksessa -tai muuten vain?



Ihanaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!


12 kommenttia:

  1. Ihana pöytäliina! Ja ihanat kukat! Kauniita kuvia taas, ilo katsella niitä <3

    VastaaPoista
  2. Onpas taas ihania kuvia! Pöytäliina on kyllä kaunis!
    Kukat on kyllä ihania ja tuovat oman säväyksen sisustukseen.
    Vielä en ole kevättä laittanut. Meillä on keittiöremppa meneillään, eli joka paikassa laatikoita ja sotkua, kun kaappeja tyhjennän. Kirpparipöytääkin pidän ja sinne kantelen päivittäin lisää ja niitä kirppis kasoja on yhdessä huoneessa. Mutta maaliskuun lopussa on keittiö valmis ja sit on olohuoneen seinien vuoro, joten menee huhtikuulle, ennenkuin kunnolla pääsen kevät juttuja laittamaan. Mutta sitten onkin ihanaa laittaa uuteen värimaailmaan värejä.
    Ihanaa viikkoa!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi!♡
      Voih, sinä onnekas saat uuden keittiön, -minä vain edelleenkin haaveilen siitä... ("suutarin lapsella ei ole kenkiä").
      Olen iloinen puolestasi! Vaikka remontin keskellä ei ole mukava asua, niin kyllä se on sen arvoista kun viimein on valmista ja uutta!

      Poista
  3. Tosi tutut pussukat sinulla ylimmissä kuvissa eli taisin tunnistaa kaikki. Itse käytän niitä smoothieen ja maustamattomaan jugurttiin ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Minä myös käytän jogurtin, rahkan sekä smoothien seassa noita.

      Poista
  4. Ihania kuvia kauniista kodista.Tykkään käydä lukemassa blogiasi,josta huokuu elämä kaikkine iloineen ja murheineen.
    Toivotan sinulle aurinkoista kevään odotusta:)
    Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sanoistasi Merja!♡
      Lämmittävät mieltäni, -on aina mukava kuulla jos blogistani pidetään, vaikkei tämä mikään niin ihmeellinen olekkaan.

      Poista
  5. Taas ihana postaus ja kauniit kuvat.
    Aurinkoisia päiviä kodin touhujen keskelle ja kaikkea hyvää :) kevät keikkuen tulevi.....
    tv. Tuikku

    VastaaPoista
  6. Tuon pöytäliinan haluaisin ehdottomasti pöydälleni. On se niin ihana. Ja verhoista tykkään kanssa, eivätkä mielestäni ole ollenkaan jouluverhot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!♡
      Pitkään mietin ja pähkäilin Marimekossa että otanko tuon räsymatto kuosin, -vielä matkalla kotiin ajattelin että hitto jos se näytäkkään hyvältä, niin tuli vähän turhan kallis investointi. Mutta kun laitoin sen pöydälle niin tykkäsin tosi kovin.

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥