Itseasiassa pidän kaikista vuodenajoista, -vaikkakin ne loka-marraskuun pimeät loskakelit ei ihan siihen top-kolmoseen ylläkkään.☺
Kevät ja kesä, -erityisesti alkukesä- ovat suosikkini.
Niitä kuitenkin joutuu vielä odottamaan.
Ja talvihan on ehdottomasti tulppaani aikaa, -heti joulun jälkeen niitä on kotona joka viikko.
Eilisestä kauniista talvisäästä nautin rakkaan isosiskoni kanssa, -sain häneltä aamupäivällä viestiä, että tulisinko luokseen kun hänellä oli vapaapäivä, ja lähtisimme kävelylle ja kuvaamaan.
Olin juuri hetkeä aikaisemmin sanonut miehelleni, että nyt on luonto niin kaunis, että pitäisi lähteä kameran kanssa ulos.
Onneksi mies piti eilen työpäivän kotona tehden firman paperitöitä, -pystyi siis viemään minut siskon luokse.
Siskoni asustelee lähes järvenrannalla, -keittiön ja makuuhuoneen ikkunasta näkyy järvi, joka on siis kivenheiton päässä.
Me lähdimme samantien kun pääsin siskoni luo.
Puut olivat kuin jostakin satumetsästä.
Mietimme, kuinka upealta luonto olisikaan näyttänyt jos aurinko olisi edes vähän paistanut.
Kovin kauaa emme olleet ehtineet rannalla kävellä, kun luonto-äiti näytti meille, että älkääs te tytöt aurinkoa vielä odottako, -nythän on talvi...
Lumisade alkoi ensin pikkuhiljaa ja jonkin ajan kuluttua oli hetken aikaa niin sakea, että hyvä kun eteensä näki! Meitä se ei haitannut, -me nautimme!
Jäälle näitä tyttöjä ei helpolla saa, joten tyydyimme kuvaamaan vain rannalta käsin!
Tällä kertaa hän oli pakannut kassiinsa pienet eväät meille.
Sieltä hän kaivoi voipaperiin käärityt kalkkunaleivät. Meidän lapsuudessamme kun kävimme retkillä, oli leivät aina kääritty voipaperiin.☺
Joku tuossa edellisessä pika-postauksessa kyseli, että olenko siirtymässä kokonaan Facebookin puolelle.
Kuten siellä vastasinkin, niin en ole!
Titin Blogi pysyy ihan täällä blogistanian puolella.
Sitä vain yrittää tällainen "vanhemman polven bloggaaja" pysyä vähän ajan hermolla...☺
Blogini facebook sivulla yleensä vain ilmoitan kun täällä on päivitys tehty, -joskus saatan jonkun kuvan laittaa muutenkin.
Palaillaan!
Voikaa hyvin! ♡
tulppaanit <3 ihania kuvia :)
VastaaPoistaKiitos Lystimäen emäntä!♡
PoistaTaas niiiin ihania kuvia, niitä vois katsella vaik kuinka paljon <3
VastaaPoistaKiitos Tiinuli ihanainen!♡
PoistaKauniita kuvia ja niin talvinen päivä :)
VastaaPoistaMukavan päivän saitte siskokset viettää yhdessä ♡
Lämmin kiitos Marika!♡
PoistaLumiset on maisemat ja kauniit, vaikka en itse niin talvesta välitäkkään .
VastaaPoistaNe on kivoi nuo siskos tapaamiset , mutta vaan nykyisin itse ainakin harvemmin tapailen siskoani.
Kiitos Tellupa!♡
PoistaMe olemme lähes päivittäin yhteydessä siskoni kanssa, meillä on todella läheiset välit.
Vietämme usein aikaa yhdessä.
Kauniita kuvia ☆
VastaaPoista-päivi-
Kiitos Päivi ihanainen!♡
PoistaVoi miten kauniita kuvia, Titti! Talvi on kyllä kauneimmillaan, kun on puhtoista vitilunta.
VastaaPoistaLämmin kiitos Päivi!♡
PoistaLuonto näyttää kyllä nyt ihan kuin joltakin satumetsältä.
Taas kerran ihania kuvia ja talvesta... Talvi on minun lempi vuodenaikani , paistoi aurinko tai ei .. pakkaset myös.
VastaaPoistaMukava ettet faseen siirry ,sillä tämä sun blogi on niin hyvä!!! Ei imelä eikä teennäinen, vaan juuri sitä arkea mutta suloisessa muodossa.
Tuikku vakkari lukijasi
Kaunis kiitos ihanista sanoistasi Tuikku!♡
PoistaTodella kauniita kuvia! t. Tita
VastaaPoistaLämmin kiitos Sinulle Tita!♡
Poista