sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kasvihuoneeni ja keittiöpuutarhani + videopostaus...

 Varoitus; postaus sisältää paljon kuvia ja vielä videonkin...

Kuten olen täällä usein maininnut niin olen puutarhuri jonka peukalo ei ihan hirveästi viherrä...
Enemmän on intoa kuin taitoa.
Jotkut kasvit kuitenkin menestyvät ja kasvavat hyvin (kuten nuo edellisessä postauksessa olevat pionit).

Kasvimaalla sato on pientä, -meillä on varjoisa piha joka tietenkin vaikuttaa!
Etanat ja kotilot viihtyvät hyvin... -ikävä kyllä- ja niille maistuu lähes kaikki mitä yritän kasvattaa!
Kasvihuoneissakaan ei sato ole suurta, -tänä kesänä siitä on kärsinyt myös aurinkoisemman puutarhan omistavat. On ollut niin surkeat säät!


Kasvulaatikot ovat vanhoja, vähän lahojakin jo -ja se näkyy...
Haaveilen että jos ensi keväänä saisin uudet.



Nämä salaatit ovat kaupan ruukkusalaatteja jotka olen laittanut ulos kun ne oli syöty loppuun.
Takana näkyy vähän herneitäkin




Nämä ovat Lidlistä keväällä ostetussa kasvulaatikossa.

Lehtimangoldi

Lehtikaali

Lehtipinaatti


Kasvimaan kasvulaatikoista









Siskoni "vuokrasi" minulta alkukesästä kasvulaatikon ja tältä hänellä näyttää.






"Äidin kasvimaalla raparperin alla, sammakolla koti oli kultainen..."
Raparperin annan kasvaa sillä tarkoitus olisi parin muun ladyn voimin viettää vielä betoni-talkoot.



Minulla on kaksi kasvihuonetta, ensimmäisen sain silloin vuonna 2008 Esikoiseni menehtymisen jälkeen. Silloin sain myös veljeni perheeltä sinne viiniköynnöksen, joka on menestynyt hyvin.
Sen lisäksi kasvatan siellä kukkia ja kurkkua ja lehtikaaliakin kasvaa ruukussa.
On siellä tänä vuonna myös mm. siemenestä kasvattamani munakoiso (vain yksi jäi henkiin) sekä vahapapu jonka kavereilla sama kohtalo...
Kaikista kylvämistäni pavuista vain yksi vahapapu selvisi, mutta tuntuu ihan hyvin viihtyvän kasvihuoneessa, -kietoutunut jo viiniköynnökseenkin. Tai oikeammin viiniköynnös taitaa olla kietoutunut vahapapuun.











Minulla kasvaa myös vadelmia ja karhunvatukoita. Jälkimmäisten sadon valmistumista jännitän... Yleensä marjat eivät ehdi kypsyä, mutta nyt kun olen siirtänyt sitä myös paikkaan johon vähän enemmän paistaa aurinko niin elän toivossa että elo- ja syyskuu olisivat vielä aurinkoisia niin saisin myös karhunvatukoita.
Puutarhastani löytyy myös pari omenapuuta ja yksi mustaherukka.
Hävitimme (veimme äidilleni) jokunen vuosi sitten herukat ja karviaiset että sain enemmän kasvimaa tilaa, mutta yksi mustaherukka aloitti uuden kasvun liiterin takana.
Kahdessa kasvulaatikossa kasvaa mansikkaa joka rönsyilee myös maahan ja kasvaa siellä väleissäkin.
Myös pari pensasmustikkaa minulta löytyy, toisessa on yksi terttu mustikoita, vielä vihreänä.






Avomaankurkkua ja kesäkurpitsaa yritän myös kasvattaa, mutta taitaa etanat ja kotilot syödä sen vähäisen sadon...
Pari jättikurpitsan taimea on myös kasvamassa, en koskaan ole kokeillut, mutta kun kerran puutarhassa osui silmiini niin ajattelin että kokeillaanpa näitä.



Piha ei meillä ole sellainen kuin haluaisin, -laittelen pikkuhiljaa voimieni ja rahatilanteeni mukaan, -meillä mies ei ole oikein innostunut (hoitaa kyllä ruohon leikkuun).
Rikkaruohot, muurahaiset ja ne etanat + kotilot meillä tuntuu kaiken valtaavan!!
Vuosia yritin niitä vastaan taistella ja nyt olenkin todennut että on vain yritettävä tulla niiden kanssa toimeen ja kestettävä että nekin tykkäävät puutarhastani.
Olen hävinnyt taistelun enkä tule niille pärjäämään, -en vain jaksa enää!

Toinen kasvihuoneeni on seinäkasvihuone ja siellä yritän kasvattaa tomaatteja (paino sanalla yritän...)
Nyt siellä on myös yrttejä, kaupasta ostettu munakoiso jonka kuva näkyikin tässä postauksessa.
Paprikaa siellä kasvaa myös, niin itse siemenstä kasvattamaani kuin yksi puutarhalta ostettu, -joista vain jälkimmäisessä on kukkia ja hedelmää (pieniä tosin nekin).
Viinisuolaheinä kasvaa myös siellä ruukussa, mansikkamintun vieressä.



















Viiniköynnöstä olen taas harventanut ja tein tietenkin viininlehtikääryleitä.
Edelliset, sekä ohje löytyvät tästä postauksesta. 
Tällä kertaa laitoin keräämiäni kantarelleja sekä jasmiiniriisiä.






Niistä tuli taas niin hyviä!


Ja nyt elämäni ensimmäinen videopostaus...
Sain sellaisen ex-tempore idean, kun yhtäkkiä muistin että kännykästä löytyy videomahdollisuuskin.
Minä kun olen kaiket päivät yksikseni eikä juttuseuraa ole, niin juttelenpa tässä sitten teille.
Kuva heiluu ja laatu on huono, -huomasin etten osaa keskittyä sekä kuvaamiseen että puhumiseen...☺ Vaatinee harjoitusta!
En saanutkaan lisättyä tuota suoraan mutta toivottavasti tämä Youtuben kautta onnistuu...






 


6 kommenttia:

  1. Nyt kyllä olen vihreä kateudesta, teillähän on kaikki terveelliset herkut omasta takaa! Menestyyköhän viiniköynnös näin pohjoisessakin, olisi hauska kokeilla jahka nyt sen kasvihuoneen ensin saisi?
    Videopostaus oli kiva, oli mukava kuulla äänesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!
      En osaa sanoa viiniköynnöksestä millä kasvuvyöhykkeellä menestyisi, mutta kannattaahan sitä yrittää.
      Netistä varmaan löytyy tietoa ja keskusteluja jos jollakin pohjoisessa on viiniköynnös menestynyt.☺

      Poista
  2. Mihin itse käytät eniten lehtikaalia? Minulla on eka vuotta kasvamassa violetinpunaista lehtikaalia.

    Minua kävi kovasti kiehtomaan tuo laatikkokasvatus. Ehkä postaat uusista laatikoistasi ensi vuonna, niin voisin saada vinkkejä.
    Piri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piri vinkistä, jos vain saan uudet kasvulaatikot ensi keväänä niin teen niistä postauksen!☺
      Minä käytän lehtikaalia monella tavalla, mm. salaateissa (pienet ja pehmeät lehdet), voileivän päällä, smoothieissa, keitoissa, muhennoksissa, wokeissa... -olen tehnyt myös lehtikaalisipsejä (herkkua).
      Sitä voi käyttää kyllä melkein missä vain. Nyt olen miettinyt kuivattaa viherjauheeksi talven varalle.

      Poista
  3. Hei sielun siskoni! Vihdoin löysin tämän kommentinjättöpaikan:). Ihanan vehreää ja niiiin herkullisen näköistä syötävää!
    Ihanaista loppukesää & paljon paljon lämpimiä ajatuksia!
    t. uudelleen sinut löytänyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystävä rakas!♡
      Kuten totesimme, -vaikka oli väliä seitsemän vuotta ja monenlaista tapahtunut, niin ystävyytemme on muuttumaton.
      Tai no,ehkä se on jopa syventynyt...

      Poista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥