torstai 20. elokuuta 2009

Kukkia ja kakku....

Olipas taas oikein otsikko... :-O
Hiljaiseloa on ollut täällä rintamalla; takki tyhjä, matalapainetta ja pientä kriisiä...
Tämä reilu vuosi mitä Esikoisen poismenosta on aikaa, on ollut meille kaikille äärettömän raskas ja vaikea!!
Ei ole helppoa opetella uutta elämää... Yhtään en tiedä miten elämäämme ja minuun
tulee vaikuttamaan työkokeiluni. Työhön paluu ei oikeastaan jännitä, vaikka siitä on reilusti yli vuosi kun olen ollut. Odotan sitä kovasti, ja ensimmäistä kertaa Esikoisen poismenon jälkeen tuntui, että nyt haluan kokeilla. Uskoisin, että se neljän tunnin päivä sujuu kyllä, mutta entäs kun päivää pidennetään... No, turha sitä on vielä miettiä!

Mitään en siis ole aikaiseksi saanut... Makuuhuone remonttikin on vielä hiukan kesken.
Tässä kuitenkin kuvakollaasi äitini kukista. Minulla oli kolme orkideaa jotka kukin
nan jälkeen meinasin heittää pois. Olivat mielestäni niin rumannäköiset, eikä minulla ole kärsivällisyyttä -eikä taitoa- yrittää uudelleen kukintaa. Päätin kuitenkin antaa ne äidilleni, sillä hänellä on vihreä peukalo. Ja kuinka ollakkaan, -hänellä ei koskaan ole ollut orkideaa-, mutta niin vain sai kaikki kolme minun vanhoja rotiskoitani kukkimaan. =)
Kuvissa myös äidin pasuunakukkia; ovat sellaisia parimetrisiä ja toisesta äitini oli
laskenut 100 nuppua!! Toivottavasti ilmat pysyvät suht lämpiminä ja aurinkoisina niin edes osa avautuisi. Kuvasin myös etupihan pöydällä vanhassa samovaarissa olevaa lobeliaa.



Mainitsin tuolla joskus aiemmin, että mahtaakohan alppiruusuni tehdä toiset kukat tämän kesän aikana. Oli siis jo kerran kukkinut kun sen alkukesällä ostin. Ja näin kävi! Kukkiikohan ensivuonna lainkaan...



Tässä yhtenä päivänä keräsin oman puutarhan kukista tällaisen kimpun Esikoisen haudalle.



Niin ja keräämistäni vadelmista tein tässä päiväänä eräänä ihanaa minttu-suklaa-vadelma kakkua, -välissä siis myös omatekemääni minttuhyytelöä. Ei niin kovin kauniin näköinen, mutta todella hyvää!!

7 kommenttia:

  1. Voimia töiden aloittamiseen! Toivottavasti kaikki lähtee rullaamaan hyvin! Tyynysi ovat muuten jo käytössä huvilalla. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ihania kukkakuvia! Ja liljoista sitomasi kimppu on niin kaunis!! Maistan herkulliselta näyttävän kakkusi melkein kielelläni...Minulta ne puuttuvat leipurin taidot kokonaan. Olisi ihanaa osata leipoa tuollaisia ihanuuksia! Auringonsäteitä ja lämpimiä tuulia töiden aloittamiseen!
    P.S. Meidän molempien äideillä on vihreät peukalot! Äitini kasvattaa myös orkideoja ja enkelinpasuunoita;)

    VastaaPoista
  3. Voi kun kaunis kukkakimppu, jonka veit poikasi haudalle <3 Voimia työhön paluuseen.... uskon, että se tekee sinulle hyvää...ajatukset välillä vaihtuu...

    VastaaPoista
  4. "..Surevalle ojennetaan käsi
    kukkaset
    Sanotaan: otan osaa
    Ei kenenkään suruun
    surusta
    voi ottaa osaa.
    Jokaisen kohdattava
    kannettava
    oma surunsa
    ehjä
    kokonainen
    Juuri niin painavana
    maahanluhistavana
    kuin se kunkin kohdalle tulee.
    Voin pysähtyä rinnallesi
    katsoa kanssasi pimeyttäsi
    syvälle silmiin
    kokea kivunpoltteen kanssasi
    sulkea hetkeksi käteni käteesi,
    pienen pelokkaan
    palelevan linnun
    että jaksaisit taas
    surun viiltävässä yössä
    kunnes on uusi aamu
    yö lopussa
    aurinko nousee
    kuivaa kyyneleet
    kasteen kukkien terälehdiltä.."
    [Maaria Leinonen]

    Voimia Sinun arkeesi!♥
    Jospa joskus kaikki ne kyynelhelmet kävisivät kukkimaan..
    -Mimi-

    VastaaPoista
  5. hei:)
    olenkin ajatellut sinua usein, mukavaa kuulla että aloittelet töitä, ehkä se saa ajatukset välillä muualle ja ikävä unohtuu armollisesti hetkeksi...
    lämmin halaus ystävä sinulle ja voimia jokaiseen päivääsi... halauksin päivi

    VastaaPoista
  6. Hei,

    ihastuin vadelmakakkuusi.

    Saisinko pyytää reseptiä ?

    Ystävällisin terveisin,

    Salaisen puutarhan emäntä

    Jk. Ihania kuvia, joita käyn säännöllisesti ihailemassa:)

    sama

    VastaaPoista
  7. Täällä sama vika...tällä puutarhurila ei mikään menesty sisällä joten olen myös raahannut orkideanraaskut äipälle ja siellähän ne kukkii...
    Tsemppiä töihisi ja kaikkea hyvää sinulle . Minäkin aloitan työt kokopäiväisenä yrittäjänä nyt kun nuorimmainen aloittaa tarhan. 5 vuotta on kulunut kotosalla osa-aika yrittäjänä ja kotiäitinä.
    Mukavaa viikonloppua!
    Minna

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥