sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Puutarhaa ja ihania vieraita...


Vaikka Kuopus ei ole kohta kahteen vuoteen asunut kotona, niin hän voi tuoda edelleen ystäviään tänne, esim. jos me olemme pois. Muutenkin tietty!
Aika-ajoin minä kutsun näitä nuoria meille. Eilen oli sellainen ilta.
Kuopus ja hänen (sekä myös Taivaspoikani + minun) ystäviä tuli eilen meille iltaa istumaan. 
Kuopus mukaan luettuna meillä oli 12 nuorta (20-v molemmin puolin) sekä ihana 1½ vuotias pikku-mies.

Mies grillasi ja minä tein salaatteja. 
Nuoret istuivat patiolla ja juttelivat. Omia juoma-eväitähän osalla oli, mutta tein myös boolin johon laitoin sitä aiemmin tekemääni horsma-puna-apilamehua. Olin tehnyt jääpaloja joihin laitoin oman puutarhan pieniä vaaleanpunaisia ruusunkukkia. 

Tikkaa heitettiin myös. :)



Booli.





En siinä ruokia laittaessa ja pöytää kattaessa ehtinyt/muistanut kuvailla, -tämä tekemäni salaatti oli ainoa jonka kuvasin. Tähän tuli vielä sekaan kastike creme fraicesta jonka olin maustanut. 



Nuoret kehuivat ja tykkäsivät niin ruuasta kuin koko illastakin kovin! 
Me miehen kanssa myös.

Tämä pieni ihana pikku-mies on vilahtanut joskus aiemminkin blogissani, -on Taivaspoikani silloisen (-08) tyttöystävän poika. Hän oli meillä eilen pienenä puutarhurina... ♥





Vielä loppuun kuvia puutarhasta jota kuvasin tänään...
Takapihan kärhö;






Etupihan kärhö;


 
Kodinhoitohuoneen terassilta;




 


Toivotaan että aurinkoa riittää niin aukeaisivat nämä auringonkukatkin jotka ovat peruja talvella linnuille syöttämistäni siemenistä.






19 kommenttia:

  1. Voi kun taas niin kauniita kuvia, varmasti ollut mukava ilta teillä :)

    VastaaPoista
  2. Oi oi,mitä kuvia jälleen!!Kaunista on kertakaikkiaan... Kuulostaapa olleen ihana ja makoisa ilta teillä :)Jaksuja ja haleja viikkoon!-Tia

    VastaaPoista
  3. Kaunista! Oli varmasti ihana ilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi, -illan muistoilla jaksaa taas päiviä eteenpäin. :)

      Poista
  4. Ihanaa, kun järjestätte tuollaisia iltoja...nuoret muistavat ne varmasti aina<3

    Kauniit kuvat ja ihanat herkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Kyllä nuoret varmaan muistavat pitkään ja taitavat vähän odottaakkin että koskas se Mikan mutsi taas kutsuu... ;)

      Poista
  5. Kaunista! Voi tuo tikkataulu on kiva vaaleanpunaisena! En ookkaan aikaisemmin nähny ton värisenä! Mä just ostin pojan pyynnöstä uuden, kun vanha ei kauaa kestänyt.

    Sulla olikin söpö pikku-puutarhuri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Tykkään itsekkin tikkataulusta, -ostin aiemmin pinkin Mölkky pelin ja päätin että pinkin tikkataulun ostan kun löydän. Viime kesänä sellaisia jossakin näin.

      Poista
  6. Teillä on ollut ihana ilta. Hauskaa, että nuoret tulevat luoksenne kyläilemään oikein tuollaisella isolla porukalla ja viihtyvät kanssanne. Tuo pikku-puutarhuri on tosi söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Minusta on myös ihanaa kun nuo nuoret tulevat meille. Enemmänkin varmasti olisi tullut, mutta sitten olisi istumapaikat loppuneet... Tiedän että nuoret tykkäävät minusta, -ovat sen sanoneet Pojalleni ja jotkut minullekkin. :) Ja minä tykkään näistä nuorista; ihania, kohteliaita, fiksuja...
      Pikku-Puutarhuri on kyllä ihana...♥

      Poista
  7. Kuulostaapa aivan ihanalta illalta! Kauniita kukkia!

    VastaaPoista
  8. Teillä osataan nauttia ystävien seurasta niin sitä pitää. Kauniita kukkia . Hyvää maanantaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Kirsikka, -olin oikein innoissani kun tiesin nuorten olevan tulossa ja valmistelin ruokia yms. :)

      Poista
  9. Voi miten herkullisen näköinen salaatti ja tuo tikkataulu on niin namu. Itsekkin tuollaista olen monesti pyöritellyt kädessä, ostaisko perinteisen tilalle...
    ja nuo kukat ne niin kauniisti sinulla kukkii

    VastaaPoista
  10. Ihana tuollainen illanvietto nuorison kanssa :) Sulla on ihanan värinen tikkataulu, mä en oo aiemmin nähny missään ! Tuo kärhön väri on todella kaunis ja niinkuin muutkin kukkaset ! Iloisia heinäkuun viime päiviä sinulle ♥

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥