maanantai 29. heinäkuuta 2013

Täytetyt spelttiletut...


Kaunis kiitos edellisen postauksen kommenteista!

Olin suunnitellut meneväni keräämään vadelmia tuonne takametsään, mutta kun aamulla kävin hakemassa satoa omasta puutarhasta ja huomasin, että päivä oli tosi kuuma, niin päätin siirtää toiseen ajankohtaan.

Keräsin mm. vaha- ja taitepapuja, ja päätin tehdä täytettyjä lettuja -omasta päästä- kuten aina. ;)



Taikinaan laitoin kaurajuomaa, spelttijauhoja, täysjyväriisijauhoja, luomu munia, vuorisuolaa ja ripauksen intiaanisokeria.



Täytteeseen soijarouhetta, sipulia, omia punajuuria sekä tattarisuurimoita.



Näiden lisäksi erilaisia kasviksia.




Tuon yllä näkyvän kasvisraasteen kuullotin öljyssä. Sitten soijarouheen/punajuuren/tattarin sekaan ja lisäsin hiukan mozzarella juustoa ja keittelin `kasaan`, -mozzarella sulaessaan sitoi mukavasti tuon täytteen.

Näyttää vähän raa`alta jauhelihalta... ;)


Hiukan raastoin sekaan inkivääriä.



Omia papuja höyrytettynä -ja voisulaa.



Lauantaina nuorille tekemääni kukkakaalisalaattia oli jäänyt vähän joten sitä myös.



Lettujen päälle juustoraastetta... Uunista ulos. :)



Oli hyvää ja täyttävää, -yhdet jaksoimme syödä.
Kuopus piipahti töiden jälkeen ja annoin hänelle pari lettua mukaan. Sain viestiä että hyviä olivat olleet! :)



Sen tarkempaa ohjetta ei minulla ole antaa, -minä kun siis tykkään kokata "omasta päästäni." ;)




6 kommenttia:

  1. Voi hyvä jestas että näyttää herkulliselle, tuli nälkä ;)

    VastaaPoista
  2. NAmmm...nälkähän tässä ihan tuli...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, kun jonkun blogissa luet/näet kuvia ruuasta niin nälkähän siinä iskee... ;)

      Poista
  3. Näyttipä todella hyviltä. Tässä pitää kohta lähteä syömään....

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥