Juttelimme hänen kanssaan, kuinka voi silmä "harjaantua" sienien etsimisessä.
Minä kun en löytänyt ensimmäistäkään. Äitini joka on vuosikymmeniä sienestänyt näissä metsissä tiesi paikat, -ja löysi koko ajan. Kai hän huomasi tyttärensä surullisen ilmeen, sillä hän aina vähän väliä huuteli minulle, että täällä on. ;-)
Siskolleni nauroinkin, että olipa kiva käydä sienessä, kun äiti löysi ne minulle... Hänellä oli samanlaisia kokemuksia!
Äidilleni sanoin, että eihän tämä ole reilua, että hänen löytämänsä sienet päätyvät minun koriini. Äiti totesi, että hän on jo aiemmin sieltä keränyt ja voi vaikka joka päivä tulla uudestaan.
Hyvillä mielin sain siis sienet kerätä. ;-) (jonkinajan kuluttua löysin jo itsekkin) Suppilovahveroa suurin osa, muutama mustatorvisieni sekä kanttarelli.
Eilisiltana tein niistä ihanan piirakan!
Eilen ahertelin myös hiukan pihalla; -laitoin vähän syksyisempää ilmettä portin pieleen.
Tänään tuli neljä kuukautta Esikoisen poismenosta...
Kävimme äidin ja siskon kanssa viemässä haudalle kukkia ja kynttilät.
Juttelimme tästä kaikesta, -vähän- sillä totesimme, että niin vaikea ja tuskainen asia tämä meille on, ettei siitä pysty edes puhumaan.
Äiti ja sisko ovat molemmat sanoneet, etteivät osaa edes kuvitella miltä minusta tuntuu, -kun heistäkin tuntuu niin pahalta...
Vaikka minä täällä blogiani ylläpidän ja esittelen tekemisiäni tai ostoksiani, -niin toivon ettei kukaan ajattele minun jotenkin "selvinneen"... Ei, -sitä ei todellakaan ole tapahtunut!!
Minä vain yritän olla ajattelematta (Rakasta Esikoistani ajattelen kyllä joka hetki) koko tapahtumaa, sillä en vieläkään pysty ymmärtämään tätä. Ja jokainen ajatus tekee niin kipeää, että mieluummin "siirrän" sitä...
Toki haluaisin itkeä ja surra, -sillä jos patoan tämän kaiken sisälleni, niin se saattaa "kostautua" myöhemmin. Mutta kun en vain pysty uskomaan, ettei Rakasta Poikaani enää todellakaan ole...
Hyvä Titti,
VastaaPoistaSienessä...ne ovat suurinta herkkuani, mutta täytyy myöntää ise en ole asiantuntija..ei en ollenkaan, innoissani kyllä olen kun erotan kärpässienen:)
Voi minun täytyy sanoa että kuvasi ovat taas niin kauniita, jotenkin vaikka sanonkin niin ne ovat juuri sitä mistä minä pidän hyvin paljon ja voisivat olla täältä meiltä.
Minä pidän kasvihuoneeni ovea pikkasen raollaan, en ainakaan vielä ole huomannut siellä hometta, toivottavasti ei tulekkaan. Kiitos sinulle kun piipahdit.
Lopuksi vielä hyvin kauniit ovat nuo sinun syysistutukset, minä niin haluaisin jo niitäkin laittaa, mutta jotenkin en vielä kun kukkivat vielä kauniisti.
Kauniita ajatuksia sinulle.
Voi Titti, kaikki tiedämme, että et ole toipunut - ei se niin nopeasti tapahdu vaikka kuinka toivoisimme. Olemme iloisia puolestasi siitä, että jaksat puuhata jotain, joka edes ajoittain sinua ilahduttaa. Todella kauniita kuvia kauniista jutuista olet taas laittanut. Se minkä järki tietää kohtaa joskus myös sydämen - ajan myötä tuska helpottaa, mutta vielä ei ole sen aika, pienin askelin, päivä kerrallaan.
VastaaPoistaOlen iloinen, että pääset joka päivä sängystä ylös, että sinulla on läheisiä, joihin voit tukeutua ja joiden kanssa voit rauhassa olla heikko ja haavoittunut, jotka auttavat sinua tämän tuskaisimman alkutaipaleen läpi. Ole iloinen jokaisesta hyvästä hetkestä ihan hyvällä omalla tunnolla, tarvitset kaiken niiden hetkien tuoman voiman. Jaksuja sinulle!
Sirkka ystäväiseni, Iso kiitos ja lämmin rutistus Sinulle!
VastaaPoistaSieni-tuntemukseni olen oppinut äidiltäni. Sitä ennen kanttarelli ja punainen kärpässieni olivat ne jotka tunnistin...
Et arvakkaan kuinka iloiseksi tulin kehuistasi! Kun itse pidän Sinun kuviasi kuin suoraan jostakin sisustuslehdestä, -ja monesti niitä kehunut siskolleni sekä äidilleni!
Ja sinun kuvasi (muutamien muiden, -myös Sinulle tuttujen- blogien lisäksi) ovat niin kauniita, ettei voi kuin ihailla, huokailla -ja tuntea pienen rauhan tulvivan mieleensä...
Äärettömän iloinen olen, että kaiken tuskani keskellä saan/pystyn nauttimaan näistä kauniista kuvista!
Lämpimin ajatuksin olen pienen hetken kanssasi siellä -kauniissa kodissasi...
Inkivääri: En edes tiedä kuinka kiittää Sinua niin kauniista sanoistasi... <3
VastaaPoistaOlisipa tuollainen ymmärrys -mitä Sinulla on- monella muullakin...
Lämpimästi Sinua rutistan!
Itse olen aivan surkea sienien tunnistaja. Lähdenkin aina sienimetsälle hyvän ystäväni kanssa :)
VastaaPoistaNeljä kuukautta on lyhyt aika, eikä elämäsi ole enää koskaan entisellään. Kiva kuitenkin kuulla, että jaksat jotakin puuhastella surusi keskellä. Hissunkissun hiljakseen omaan tahtiisi käsittelet menetystäsi. Ja itse tiedät ja tunnet, miten asian kanssa etenet.
Voimia ja jaksamista! Halauksin Merja
Voi Titti-hyvä! Älä vain kanna syyllisyyttä jos jossain vaiheessa huomaatkin olleesi iloinen ja unohtaneesi poikasi kuoleman hetkeksi. Sinulla on oikeus iloita ja riemuita, se ei vähennä surusi "arvoa" mitenkään!!!Jokainen meistä blogisi lukijoista iloitsee kanssasi pienistäkin onnenmurusista joita löydät - ja jokainen meistä tietää, että ilo syrjäyttää surusi vain ohikiitäväksi hetkeksi. Neljä kuukautta on vielä äärettömän lyhyt aika surutyössä.
VastaaPoistaVoimia sinulle ja ilon askeleita joka päivälle!
Jaana
Merja; Iso ja ihanainen kiitos Sinulle. Täällä silmät sikkuralla,
VastaaPoista-ennnen nukkumaan menoa tulin vielä käymään blogissani...
Onnexi, -sillä kommentisi valoi minuun taas hitusen voimaa...
Lujasti Sinua rutistan!!
Jaana, -Sinä ihanainen...
Sinullakin on taito ja kyky ymmärtää!
Ja siitä Sinua lämpimästi kiitän!!
Hei taas,
VastaaPoistatässä olen pitkään istunut ja miettinyt...selviääkö oman lapsen menettämisestä koskaan...elämä jatkuu, mutta menetys kulkee mukana...
Onneksi kuitenkin näet kaunetta ympärilläsi ja jaksat jakaa sitä meillekin aina niin kauniiden kuviesi välityksellä.
Sienipiirakkaa, nam!
Voimia ja rakkautta sinulle elämän jatkumisessa...
t."kaikella on aikansa"
Olen samaa mieltä. Surutyölle ei voi asettaa aikarajoja, ei varsinkaan kukaan ulkopuolinen (ei edes psykiatri vaikka hän omassa vallantunnossaan näytti taannoin niin kuvittelevan). Suru etenee niinkuin etnee, välillä eteenpäin, välillä takapakkia. Ja kaikki lähtee vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi, sinun voimistasi, siitä miten sinä asioita jaksat ja haluat. Toivoisin että jokainen ymmärtäisi armahtaa sinut kaikista ylimääräisistä paineista ja velvotteista. Sinä SAAT ottaa oman aikasi surra.
VastaaPoistaEikä surutyön loppuminen tule tarkoittamaan sitä, että asia on jotenkin loppuunkäsitelty, unohdettu. Esikoinen on aina perheenne jäsen, kaikki kalliit, ihanat muistot hänestä jäävät. Niiden muodossa hän on aina luonanne. Tätä ei keltään teistä voi ottaa pois.
Anna itsellesi aikaa. Elimistösi on viisas ja suojaa näemmä sinua vielä liialta kivulta; vielä ei kaiketi ole aika 'käsitellä' mitään vaan kerätä tärkeimpiä voimia takaisin. Tiedät itse parhaiten kuinka edetä. Sitä ei tiedä kukaan muu äläkä anna pois oikeuttasi itse tietää.
Lämmöllä!
Voi kuinka kauniita sanoa oletkin saanut täällä..itse yhdyn edellisiin kirjoittajiin, kun en osaa omia ajatuksiani kirjoittaa..
VastaaPoistaIhania kuvia olet taas ottanut ja kiitos ihanasta paketista jonka sinulta sain..
Voi Titti, miten kaunista oletkaan laittanut , vaaleaa ja hempeää nuokin kanervat, kuten kaikki sinun esille laittamat esineet ja tuo kynttilälyhty, kaunis !
VastaaPoistaEn tiedä, mutta minulla vierii kyyneleet joka kerta kun luen kirjoituksiasi. Tulee aina semmoinen tunne, osan haluan surustasi minäkin kantaa ja näin varmaan jokainen kommentoija täällä ajattelee, että sinulla olisi edes hiukan helpompaa ja jaksaisit paremmin, sitähän me jokainen toivotaan !
Niin äärettömän iloinen olen siitä että sinulla vierelläsi on siellä hyvät tukijat, oma äitisi ja muut läheisesi.
Hyvää sunnuntain jatkoa sinulle Titti ja uudet voimat myös uudelle alkavalle viikolle !
LÄmmin halaus !
"Kaikella on aikansa": Kiitos Sinulle ihanasta kommentistasi. =)
VastaaPoistaEn usko että lapsen menettämisestä koskaan selviää,-lopun elämääni minä Poikani haudalla käyn, enkä voi sitä ymmärtää. Toivon vain, että joskus tämän kanssa oppisi jotenkin elämään.
Lämmin halaus Sinulle!
Marja Kristiina: KIITOS! Tekstistäsi huokuu niin suuri lämpö ja ymmärrys... Olen äärettömän kiitollinen, että sitä minulle jaat! <3
Sarppa: Kaunis kiitos Sinulle vierailustasi. Joillakin ihmisillä vain on taito löytää sanat... Tiedän, että Sinä, kuten varmasti moni muukin on ajatuksissaan minua tukenut, -vaikkei koskaan olisi täällä kommentoinut.
Lämpimiä ajatuksia lähetän Sinulle!
Hellumarja: ISO kiitos Sinullekkin koskettavista sanoistasi. Kyllä jokainen täällä blogissani jätetty sana, ajatus, rukous ja huokauskin ovat varmasti minua osaltaan kannatelleet hiukan matkaa eteenpäin.
Sydänlämpöisiä ajatuksia lähetän Sinulle!
Kirjoituksesi nostatti vedet silmiini. Suru ottaa aikansa, eikä koskaan täysin katoa - vaikka muotoaan muuttaakin. Nuo pienet askeleet ovat tärkeitä, ei kukaan ikinä kuvittele, että se kertoisi unohduksesta.
VastaaPoistaOlet ollut usein ajatuksissani, toivon sinulle sydämestäni voimia.
Ensi kertaa Titin blogissa vierailulla.. ensiksi haluan esittää lämpimän osanottoni suuressa surussasi! Ei pitäisi vanhemman lastaan joutua saattaman tuonpuoleiseen, se järkytys on varmasti pohjaton =(
VastaaPoistaSieniretkestäsi kommentoin, on niin ihania nuo vanhemmat kun aikuisia lapsiaankin opastavat ja antavat ne saaliit, ihan sama kokemus minullakin ollut :)
Ihania kuvia ja tarinoita Sinulla, varmasti tulen uudelleenkin!
terv.
anne iltatähdestä
Lapsen menetys on asia, josta tuskin koskaan "selviää". Silti elämä voi ja sen tuleekin jatkua. Ikäviäkin asioita osana elämänkokemusta voi oppia hyväksymään, vaikka ei hyväksyisikään itse vääryyttä. Se, että hyväksyy ikävät asiat osana elämää ei tarkoita, että olisi tunteeton tai ummistaisi silmänsä ikäviltä asioilta. Ihmisellä on ihmeellinen kyky "vaalia" iloja ja suruja rintarinnan.
VastaaPoistaSinulla on oikeus elää elämääsi ja tehdä asioita, jotka tuottavat sinulle iloa. Se ei vähennä esikoisesi merkitystä ja hänen menetykseensä liittyvää vääryyttä.
Voimia ja kauneutta päiviisi!
Villa Vaalea: Iso ja ihana kiitos Sinulle sanoistasi.
VastaaPoistaMinulle on uskomaton onni "omistaa" täällä virtuaalimaailmassa tällaisia ihmisiä jotka ymmärtävät, tukevat omilla kauniilla sanoillaan.
Lämmin halaus syksyiseen päivääsi!
Anne: Sinua myös lämpimästi kiitän kommentistasi. Mukavaa kun löysit tänne ja viihdyit. Tervetuloa vaan uudelleen. Sinun blogisi olikin minulle entuudestaan tuttu, -kommentointi vain on tainnut jäädä... Mutta ihastelemassa olen käynyt. =)
Junika: Kyyneleet silmissä luen kauniita sanojasi, KIITOS!
Nämäkin sanat talletan sydämeeni!
Halaus!
Voi miten ihanaa, että olet jaksanut käydä sienestämässä. Meistä varmasti kukaan ei ajattele sinun "selvinneen", mutta ehkä meitä kaikkia lohduttaa, että jaksat välillä laittaa kauniita asioita kotiisi ja ulkoilla jne. Olemme varmasti kaikki niin täysillä mukana surussasi, että meitäkin helpottaa, kun sinulla välillä on parempi hetki. Itsekin poikien äitinä ymmärrän hyvin, ettei siitä voi selvitä. Minulle selviäminen isän kuolemasta vei pari vuotta eikä sitä voi edes verrata lapsen menetykseen. Voimia edelleen!
VastaaPoistaSari: Lämmin kiitos Sinulle kun taas jaksoit vierailla ja kommentoida! =)
VastaaPoistaLämpimiä ajatuksia lähetän täältä Sinulle!
Mitä näin kauniisiin kommentteihin enää voisi lisätä?
VastaaPoistaEhkä kuitenkin psykiatrisi suosittelemalla töihinpaluuta vain tukeutuu nykykäsitykseen ja tutkimuksiin, on kai todettu että monesti töihin paluu on pitkän sairausloman jälkeen entistä vaikeampaa.
Se oli todella raskasta, mutta samalla myös auttoi paljon.
Jollei muuta niin väsyneenä ainakin sai nukuttua.
Haluaisin sanoa niin paljon mutta osaan vain tämän; ota vastaan jokainen kevyempi ja tyynempi hetki sillä suru kulkee kuin aallokko, välillä hetkeksi vetäytyen vain palatakseen kohta takaisin.
Jaksat kohdata taas uuden aallon, ja yllättäen yhtenä päivänä huomaat että se kastelee enää varpaasi.
Jokainen meistä varmasti ymmärtää että siihen päivään on vielä matkaa, samalla kun iloitsee kaikista pienistäkin hyvistä hetkistäsi.
Aurinkoa syyspäiviisi!
MK: Lämmin kiitos myös Sinulle ihanista sanoistasi!
VastaaPoistaKyllä minä töihin haluan palata, -mutta sen lisäksi, että se monin tavoin tuntuu todella vaikealta,
niin tässä on myös se, kun en jaksa itsestänikään huolehtia, niin mietin, miten pystyn huolehtimaan työstäni...
Uskon kyllä, että töihin paluu on varmasti hyvä, ja olen äärettömän iloinen, että voin aloittaa vähän kerrallaan.
Sydänlämpöisiä ajatuksia Sinulle!
Lämpimät Terveiset sinulle, oli miellyttävä yllätys löytää blogisi ystäväni Riikan blogin kautta!
VastaaPoistaOlen lähetellyt sinulle jaksamisterveisiä tuolta yläkerran kautta.
Teillä on juuri niin kaunis koti kun arvata saattaa sinut tuntien.
T. Sari
Sari: Olipa mukava yllätys minullekkin, että näin täällä blogistaniassa "törmäämme". =)
VastaaPoistaKävinkin luonasi visiitillä ja jättämässä muutaman sanasen.