lauantai 20. syyskuuta 2008

Taas muutama kirpputori ostos...

Olin jo pitkään katsellut kirpparilla tällaista kelkkaa ja mietin otanko vai en.
Päädyin siis viimein sille kannalle, että kelkka lähti mukaani.
Uskoisin tämän näyttävän ihan mukavalta asetelmineen, kun/jos saamme valkoisen talven.


Toinen mukava löytö oli tällaiset ihanat vanhat puukehykset, jotka nyt ovat eteisen lipaston päällä. Näissähän voi tuota "taulua" vaihdella mielensä mukaan. ;-)



Olin koittanut kirpputorilta sekä antiikkiliikkeestä katsella näihin aiemmin kirppikseltä hankkimiini lampetteihin varjostimia. (Lampetit joista myöhemmin selvisi, että olin ostanut ne Riikan kirppispöydästä ...) Olivat kuitenkin kaikki jo niin huonokuntoisia, että päätin lopettaa etsimisen, ja kävin ostamassa sähkö- ja valaisin liikkeestä uudet. Minusta näistä tuli nätit, -ja mieskin yllätti minut laittamalla ne eteisen seinään sillä aikaa kun olin itse pois. ;-)
Näitä on siis kaksi.

10 kommenttia:

  1. Ompas ihana kelkka !!!! Toivon myös itse löytäväni jokun vastaavanlaisen, mutta täällä meillä päin tuntuu tuo kirppisvalikoima olevan etupäässä vaatetta ja ihan romua. Tai olisiko kuitenkin vika täällä löytäjän päässä.
    Myös tuo lampetti on kaunis, mutta varjostin näyttää hitusen suurelta siihen vai ohkohan kuvakulma sellainen.

    syysterveisin Elisa

    VastaaPoista
  2. Hei.Löysin vihdoin tänään pitkän etsinnän jälkeen oikealle kirpparille.Ihana pöytä sinulla,matkaan lähti sydämiä ja kynttilänippuja.Taitava olet.Olen jo kauan lukenut blogiasi ja ajattelen usein sinua ja vointiasi.Voimia sinulle alkaneeseen syksyyn.

    VastaaPoista
  3. hei titti ja kiitos vierailuistasi<3
    ihania löytöjä olet taas tehnyt, erityisesti nuo lampetit sai sydämen tykyttämääm tiheämmin:)
    ne kyllä niin kauniit ja ihana mies sinullakin<3
    mukavaa sunnuntaita sinne kauas, lämpimin aatoksin , ystävyydellä päivi

    VastaaPoista
  4. Kelkka on tosi kaunis, näyttää varmasti upealta pakkasessa ja lumessa!
    Minulta on kirpparikierrokset jääneet harvinaisiksi. Täälläpäin harvoin löytyy kivaa ostettavaa....

    VastaaPoista
  5. Elisa: Kiitos kommentistasi! Voi olla että varjostin on hiukan suuri, sillä lampetti on aika matala, -mutta ei minua haittaa... ;-) Leppoisaa sunnuntaita sinulle!

    Anonyymi: Kiitos kovasti kommentistasi, kehuista sekä ostoksista kirpparipöydästäni. Pudotin siellä hiukan hintojakin, kun mietin etten vain liian kalliiksi laittanut... Äitini kyllä sanoi, että ihminen joka niistä pitää ja osaa arvostaa kädentyötä, on valmis myös maksamaan. =)
    Lämpimiä ajatuksia lähetän sinulle!

    Päivi: Lämpimästi kiitän Sinua Ystävä armas ja toivotan aurinkoista sunnuntai päivää. Halit!

    Jaanalle myös ISO kiitos ja lämmin rutistus!

    VastaaPoista
  6. Pakko minunkin kysyä, että missä kirpparilla sulla on pöytä? Ite oon huono kirppis-ihminen, koskaan en löydä mitään, taidan vaan väärillä kirppiksillä käyddä :) voimia sinulle syksyyn!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania kirpparilöytöjä sinulla.
    Ihailen tapaasi kirjoittaa.Osaat tuoda kaikki asiat,-ilon,tuskan,surun- niin selkeästi,käsinkosketeltavaksi.
    Olet usein ajatuksissani.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi 1.: Kiitos Sinulle kovasti kommentistasi! Lohjalla, aseman keskuskirpputorilla on pöytäni, -vielä muutaman päivän. Aurinkoisia syyspäiviä Sinulle toivottelen!

    Anonyymi 2.: Lämmin kiitos myös Sinulle kauniista sanoistasi ja kuulaan-kirpeitä syyspäiviä toivottelen!

    VastaaPoista
  9. Kiitos vieraillustasi, minä myös saan täältä voimaa päivääni, katselemalla kauniita kuviasi. Hyvä kun päätit ostaa kelkan, siihenhän saat kauniita asetelmia. Tuo taulu ideasi tai kenen liekään, mutta kaunis on taitavasti olet sen sommitellut, minä sanonkin usein ystävilleni, kun he epäröivät jotain,että kuuntele sydämesi ääntä sieltä saat oikean vastauksen. Näin olen tehnyt aina itsekkin...hyvä Titti olet ajatuksissani tänäänkin ja jaksakaamme kuitenkin nähdä kaunista.

    VastaaPoista
  10. Sirkka: Lujasti kiitän!
    Eipä taida tuo taulu-ajatus ihan omaa alkuperääni olla... Muistelisin joskus jossakin nähneeni vastaavanlaisia ja se on jäänyt tuonne mieleni sopukoihin! ;-)
    Voi hyvin Ystäväiseni!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥