Ensin pidän syyskuussa kesälomani ja sen jälkeen kai sitten osa-aikaisena töihin.
Kyse ei ollut siitä ettenkö HALUAISI töihin, mutta kun lääkäri ei ollut lainkaan kiinnostunut voinnistani... Ei siinä auttanut yhtään yrittää selittää, että kun en jaksa edes itsestäni ja kodistani huolehtia niin miten jaksan suoriutua työstäni.
Minua loukkasi äärettömästi se, että tämä ihminen kehtaa sanoa, että kun hän aikoinaan asui Amerikassa, niin hänen ystäviensä lapsia menehtyi sodassa!! Siinä itkien yritin sopertaa, että minun lapseni ei kuollut sodassa...
Itkin niin, etten edes pystynyt keskittymään enää lääkärin sanoihin. Eikä minua enää sen jälkeen edes kiinnostanut mitä hän sanoisi, kun huomasin, ettei hän minua kuuntele eikä ymmärrä!!
Olisin vain halunut rynnätä ovesta ulos.
Eräs lause kuitenkin tuli jostakin tajuntaani; -ihan sanatarkasti en muista, mutta tyyliin: "tällaista tapahtuu, ei näille mitään voi..." Pystyin vain sanomaan lääkärille: "Niin, sehän on ihan tavallista, että äidiltä kuolee lapsi......"
Ymmärrän hyvin sen, että varmasti työhön palaaminen olisi hyvä ajatus, mutta kun lääkäri ei edes kysy miltä MINUSTA tuntuu... Hoitajani oli mukana ja hän siinä yritti kysellä minun mieltäni. Oli itse sitä mieltä ettei työhön palaaminen myöhemmin ole yhtään helpompaa kuin nytkään. Ei varmasti olekkaan, mutta olisin toivonut tuntevani edes hiukan paremmaksi oloni kun työhön palaan.
Tuntuu niin pahalta, ettei minua edes kuunneltu ja menetystäni verrataan sodassa kuolleisiin tuttavien lapsiin tai todetaan että tällaista vain sattuu...
Tunsin itseni niin nujerretuksi kun äitini minua itkevänä talutti pois...
Huomenna on hoitajalla käynti vielä. Ensin ajattelin, että jätän kyllä väliin, mutta kai se on parempi mennä. Hän osaa ehkä neuvoa miten nyt tästä eteenpäin. Sen olin ymmärtävinäni, että työterveyslääkäri hoitaa tätä osa-aikatyö asiaa. Mikä sekin on minusta outoa, -siellähän saattaa olla lääkäri joka ei koskaan ole edes tavannut minua!!
En minä hakenut sieltä apua Poikani menehtymiseen, -tiedän että suru on surtava, mutta kun masennus oli jo ennen tätä suurta menetystä, -eikä oloni ole siitä parempaan päin mennyt, -päinvastoin, niin olisin toivonut että minua olisi edes kuunneltu!
Kyllä minusta on ihan mukava jos pystyn työhön palaamaan. Aiemmin masennuksien jälkeen kun olen työhön palanut, se on aina lähtenyt minusta itsestäni; olen todella halunut palata, tuntenut olevani jo siinä kunnossa. Nyt vain suurennettiin lääkeannosta ja todettiin, että tällaista sattuu...
Nyt oloni on kuin kuiviin puristetulla likaisella tiskirätillä... Päätä särkee ja mitään en pysty tekemään. Siirryn sohvalle ja toivon, että uni armahtaa pieneksi hetkeksi.
Kunpa osaisin sanoa jotain, joka voisi auttaa. Olen pahoillani puolestasi etta joudut tuollaisia laakareita kohtaamaan. Lampimia ajatuksia ja voimahali!
VastaaPoistaVoi Titti hyvä !
VastaaPoistaTiedätkö kun luin tuota kertomusta lääkärissä käynnistäsi, oikien kiukku ja syvä ärtymys nousi sitä ihmistä kohtaan ! ;( Mistä hän tietää, mitä on menettää oma lapsi ! Lapsi jota on yhdeksän kuukautta kantanut sydämensä alla, synnyttänyt ja kaikella rakkaudella häntä hoitanut vauvasta lähes aikuiseksi ja sitten menettää niin traagisesti, niinkuin sinä Titti poikasi :( MInulla oikein vuotaa kyynelet tuskasta ja kiukusta samalla kertaa. Kuinka ikinä hän kehtaa verrata sitä muihin menetyksiin, kun sinusta itsestäsi ja sinun surustasi ja menetyksestä piti olla kyse ja ennenkaikkea siitä miten sinä Titti voit tänään !!
Toivottavasti nyt se henkilö joka hoitaa sen osaaikaistyön sinulle, olisi inhimillisempi ja ymmärtäväisempi sinua kohtaan. Ja kun syyskuu on mennyt ja töihin menosi lähestyy, kyllä sinun kannattaa silloinkin tehdä sen mukaan , miltä sinusta itsestäsi silloin tuntuu !!!
Lähetän sinulle Titti lämpimät, suuret voimahalit ja voi miten aina ajatuksissani sinä oletkaan !!!
Hei!!! Jotenkin tuntuu hassulta että yksi ihminen voi päättää toisen töihinpaluusta ja kunnosta tehdä töitä, kun tämä asiantuntija on vielä näin yksipuolinen ja ei yhtään omaa sosiaalisia kykyjä. Eikö tilanteessa voisi käydä muulla lääkärillä, ei se yhden sana ole oikea, yksityisellä tms. Älä liikaa ajattele tämän ihmisen sanomia, jätä ns.omaan arvoonsa, säälihän se että hänellä tämmöisiä heikkouksia vaikka on lääkäri...:.)
VastaaPoistaTerveisiä sinulle ja perheellesi!!!
Ikävää, että kohdallesi on osunut noin huonot sosiaaliset taidot omaava lääkäri :( Kaikista tärkeintähän on kuitenkin tunne siitä, että tulee kuulluksi ja huomioiduksi. Jos sinusta tuntuu siltä, ettet jaksa, hakeudu toiselle lääkärille. Löytyy niitä kuuntelevia ja useammalta kantilta asiat näkeviä lääkäreitäkin.
VastaaPoistaHei Titti ystäväiseni, kannattaisiko sinun hakeutua jonkun toisen lääkärin puheille. Ei kai yksi lääkäri voi sanella ehtoja potilaalle, varsinkin kun häntä ei kiinnosta potilaan ajatukset lainkaan. Aivan käsittämätöntä, en ole koskaan törmännyt moiseen käytökseen.
VastaaPoistaJos jaksat niin selvitä, kuka vastaa ko. putiikissa ja ole yhteydessä häneen. Vaatii tietenkin voimia, mutta jotenkin tuntuu, että ei noin voi kohdella potilasta..
Voimahalauksia!
Olen niin pahoillani...
VastaaPoistaMissä on tuon lääkärin empaattisuus??
Voimia toivon sulle ja toivon että jos vaan jaksat löydät itsellesi asiallisen lääkärin.
*halaus*
Voi Titti :( Olen niin pahoillani että lääkärisi oli tuollainen. En voi muuta kuin toivottaa ja rukoilla sinulle voimia.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kuin Merja. Nyt joku muu lääkäri. Jos ihminen on niin väsynyt, ettei jaksa kotiaan hoitaa, tuskin se työssä olokaan onnistuu. Tietenkin ymmärtäähän lääkärinkin mielipiteen, sillä mitä kauemmin olet poissa töistä, sen korkeammaksi nousee kynnys palata töihin. Silti olisi pitänyt kuunnella miltä sinusta tuntuu. Se ei ole lääkäriltä pois, vaikka sairaslomasi jatkuisi. Puhu huomenna hoitajalle vaihtoehdosta saada tavata toinen lääkäri. Ja yksityisiä vastaanottoja on aina olemassa. Jälleen kerran halauksia sinulle Titti!
VastaaPoistaVoi surkeus, mikä lääkäri! Itsekin olen törmännyt samanlaiseen ääliöön - ja vaikka kyseessä oli "vain" keskenmeno, lääkärin ymmärtämättömyys ja epäasialliset kommentit satuttivat.
VastaaPoistaMinulla on läheisiä ollut masennuksen takia sairauslomalla eikä heidän "syytään" masennukseen ole arvioitu. Kun on masentunut, on masentunut! Ei ole lääkärin asia vähätellä sattunutta tyyliin "näitähän sattuu" (varsinkaan näin järkyttävässä tapauksessa kuin sinun!) Aina ei edes ole mitään selkeää jäävuoren huippua, joka olisi aiheuttanut uupumuksen/masennuksen.
Jos vain suinkin jaksat, mene toiselle lääkärille (yksityiselle) ja pyydä sieltä todistus siitä, ettet pärjää vielä työelämässä - jos vähänkään siltä tuntuu! Ihmisen PITÄÄ saada toipua masennuksestaan - lääkkeet eivät ole kestävä ratkaisu. Ota taas äitisi/läheisesi mukaan - hänkin voisi kertoa sinun tilanteestasi (näkemänsä pohjalta), että arki ei vielä suju kotonakaan. Kuinka pystyisit huolehtimaan vastuullisesta työstäsi, jos et vielä jaksa huolehtia itsestäsi ja kodistasikaan.
Toivottavasti ymmärrät, että tarkoitan kommentillani pelkkää hyvää.
Enkelin siipien suojaa sinulle, ja päivä päivältä enemmän uskoa tulevaisuuteen. Olet tärkeä! Haluan sydämestäni, että parannut.
Minunkin neuvoni sinulle on: etsi uusi lääkäri!!!
VastaaPoistaYksityinen psykiatri olisi varmaankin nyt paras, tai onko paikkakunnallasi psykiatrian päivystävää poliklinikkaa?
Älä tyydy tuohon vastaukseen - sitäpaitsi lapsen kuoleman vähättely on mielestäni jo huomautuksen arvoinen virkavirhe! Millaista potilaan kohtelua!!!!
(((((Voimahaleja))))))!!!!
Jaana
No olipas typerä lääkäri, ei kenenkään mentyksiä voi verrata. Voih aarg...suututtaa sun puolesta todella..
VastaaPoistaHeippa Titti!
VastaaPoistaKävin viime syksynä maseennuksen takia samaisella lääkärillä ja mirri,joka oli kaulassa aiva pystyssä.. ja vielä pinkki. Se totesi että en mukamas ole maseentunut. Ensimmäisellä käynnillä. Olin odottanut kutsua kuukauden ja kerennyt syömään lääkkeitäkin.. ja patisti minutkin töihin samantien. Nyt olen vuoden rämpinyt.. ja sinne psykologille en mene. Petyin tosissaan. Koita jaksella... Haleja sinulle!!
No johan oli lääkäri!
VastaaPoistaOnneksi sinulla on vielä syyskuu lomaa.
Ehkä nyt riittää että selviät päivän kerrallaan, ehkä voisit ajatella että teet päätöksen töihin paluusta vasta kun sen aika on lähempänä.
Toivoisin jokaiseen päivääsi edes pienen pilkahduksen toivoa, lohtua ja ilonhippusen.
Voi Titti, olit mielessäni varsinkin eilen, kun muistin, että sinulla on lääkärissäkäynti, mutta enpä osannut arvata, millaista kohtelua sait. Itsekin masennusta sairastaneena tiedän, että mikään ei voi satuttaa enemmän kuin oman tuskan vähättely. Varsinkin kun se tulee "ammatti-ihmiseltä". Toki tiedät, että ihmisiä kuolee sodassa ja senkin, että "tälläistä tapahtuu". Jokaisen suru on äärettömän henkilökohtainen asia ja jokainen suodattaa suruaan omien tuntemustensa ja kokemustensa kautta.Ja masentunutta ei juuri enempää voi loukata kun saada neuvo: "yritä ryhdistäytyä".
VastaaPoistaVoi kunpa voisin jotenkin auttaa sinua!! Olet usein mielessäni ja toivon sinulle voimia ja taas voimia särkyneen sydämesi tueksi.
Voi Titti! Olen niin pahoillani puolestasi ja niin vihainen typerälle lääkärille, että menin aivan sanattomaksi. Tilaa aika sinne työterveyslääkärille ja selitä tilanne hänelle. Saat varmasti lisää lomaa. Tilanteessasi ei mielestäni kyse ole enää yksinomaan surusta vaan sinut vallanneesta masennuksesta, joka tarvitsee aikaa parempaan suuntaan mennäkseen eikä tuollaisen typerän lääkärin typeriä kommentteja. Miten hän voikin olla psykiatri??? Ellei auta työpaikkalääkäri niin etsi sitten apua yksityispuolelta. Kaikki eivät voi olla työhönpaluun kannalla. Voimia taisteluun, jota tilanteessasi ei kuuluisi taistella!
VastaaPoistaSurullista.
VastaaPoistaJollain lailla ajateltuna se töihin meno saattaa silti olla ihan hyväksikin.
Omat lapseni menetettyäni auto-onnettomuudessa (14v. ja 9v.) palasin työelämään "melko pian". Suru ja surunauha kuristusotteena kaulan ympärillä oli ja pysyi, enkä ihan täysillä työtä pystynyt tekemään. Silti, se, että oli kaiken sen surun ja tuskan keskellä "jotain muuta" kuin siellä surun pohjamudissa rämpiminen, oli jollain lailla puhdistavaakin.
Jokainen on kuitenkin yksilö ja yksilöllisesti selviytyykin. Hetki kerrallaan.
Lämpöä ja voimia Sinulle! Tee niinkuin sydän sanoo.
Jokainen ihminen on erilainen suruineen ja iloineen...Minusta lääkäri jonka luona olit, niin hän tarvitsee pikaisesti apua itselleen, hän ei mielestäni kykene enää päivääkään olemaan virkavallassaan, ei totisesti. Tietääköhän toiset golleegat kuinka hän kohtelee ihmisiä... entä hänen kuuntelutaidostaan mitään, entäs hänen esimiehensä, minusta asia kannattaisi viedä heti eteenpäin, että se tulisi tietoon.Lääkärit yleensäkin ovat niin kiireisiä,etteivät malta kuunnella loppuun mitä toisella on sanottavaa, saati edes välittää yhtään toisten tunteista, ovatkohan turtuneet , tätä mietin. Tosin on toki poikkeuksiakin ja tätä sydämestäni Titti toivon sinulle , että kohtaan lääkärin , joka on vain sinua varten ja saat parhainta apua häneltä. Itse olen kohdannut paljon surua ja läheisteni menetyksiä...mutta niinkuin sanottu me kaikki tarvitsemmen auttavaa kättä ja hyvää kuuntelijaa, niin ystävistä kuin ammattiauttajistakin.
VastaaPoistaKiitos kun poikkesit, olet ajatuksissani.