Uusia muutoksia...

Kävin siis eilen hoitajan vastaanotolla. Hän kyseli miten nyt voin, ja totesi, että edellispäiväinen käynti oli minulle varmasti raskas. Kerroin nukkuneeni koko iltapäivän kovan päänsäryn takia.
Hän oli pahoillaan, ettei siinä voinut minua enempää auttaa.
Kerroin hänelle mitä mieltä olin lääkärin käytöksestä ja kommenteista. Hän sanoi myös hiukan ihmetelleensä niitä...
Kerroin, että läheiseni ovat saaneet minut miettimään reklamaation tekemistä (hänelle en maininnut, että niihin läheisiin kuuluvat myös te rakkaat blogi-ystäväni, jotka kommenteillanne saitte minut asiaa ajattelemaan). Hän sanoi, että voin sen tehdä. Siskoni on tulossa huomenna luokseni ja yhdessä sitä mietimme.
Eilisessä tapaamisessa hoitaja tuli ajatelleeksi, että onnistuukohan se, että olen nyt syyskuun vuosilomalla ja sen jälkeen palaisin osa-aikaisena töihin. Hän soitti Kelaan, -ja selvisi, ettei se käykkään niin. Jos nyt pidän vuosiloman, niin minut katsotaan työkykyiseksi ja se mitätöi ne 60 sairauspäivää -joiden jälkeen osapäiväisenä paluu olisi mahdollista.
Hän totesi, että tämä muuttaa tilannettani nyt täysin. Kysyi minulta sopiiko, että hakee lääkärini paikalle. Huh, -puristin käsiäni nyrkkiin ja totesin, että eiköhän se käy...
En todellakaan edellisen päiväisen käynnin jälkeen olisi edes halunut nähdä kyseistä herraa, mutta ymmärsin, että asian saaman uuden käänteen johdosta myös hänen kommenttiaan tarvitaan.
Ja mitä sainkaan taas kokea... Kun kerroin lääkärille, etten ollut vielä jaksanut tilata aikaa työterveyslääkärille, (edellisen päivän käynnillä asiasta vasta oli sovittu) niin hän vihaisena (ei nyt ihan huutanut, mutta äänen sävy oli vihainen ja kiivas) sanoi minulle, että miten niin en ole jaksanut... Tuollaisten asioiden hoito on ihan normaalia ja sellaiset pitää pystyä tekemään... Oloni oli niin nujerrettu... En itkenyt, mutta silloin päätin, että tämä ei jää tähän!
Hän totesi, että voi taannehtivasti kirjoittaa sairaslomaa, mutta minun pitää mahdollisimman pian tilata aika työterveyslääkärille.
No, sen olen tänä aamuna tehnyt, samoin soittanut töihin. Eikä monikaan voi arvata kuinka paljon voimia kysyy tuollaistenkin asioiden hoitaminen... Työterveyslääkäri alkaa siis hoitamaan tätä osapäivä työtäni, -koska se tapahtuu, niin sitä en vielä tiedä, mutta varmasti nyt syksyn aikana.
Sain hoitajalta lausunnon edellispäiväisestä käynnistäni jonka lääkäri oli lähdettyäni laatinut.
Siinä mainitaan mm. että "keskustellaan mahdollisuudesta palata sairaslomalta töihin aluksi osapäiväisesti." ... Siellä ei todellakaan asiasta "keskusteltu", vaan minun käsitykseni asiasta on, että lääkäri oli sitä mieltä, että kun hänen tuttujaan on amerikassa sodassa menehtynyt ja koska tällaista tapahtuu, niin töihin pitää palata. Samaisessa lausunnossa hän myös kirjoittaa että, "todettakoon, että masennuksen hoidon kannalta olisi suotavaa, että potilas alottaisi työnsä suhteellisen pian." Minulla siis on masennus! Mutta en voi ymmärtää miksi nyt hoitokeinona on työhön palaaminen kun aiemmin on ollut sairasloma, avo-osasto, yksilö- sekä ryhmäterapia.
Kyseinen lääkäri on lääketieteen tohtori, psykiatrian erikoislääkäri... Ammattitaitoaan en epäile, mutta inhimillisyyttä, kuuntelua ja ymmärrystä olisin toivonut.
Kyse ei todellakaan ole siitä, etten haluaisi töihin palata, -mutta kun en jaksa huolehtia itsestäni, kodistani, en mistään!! -Minä joka aiemmin meikkasin päivittäin, pukeuduin siististi. Minä jolle kodin siisteys ja sisustus ovat aina olleet tärkeitä ja rakkaita asioita,
Kun edes kotiani jaksaisin siivota...



Kuopukseni on ollut sairaana nyt parisen viikkoa. Lämpöilyä ja välillä korkeampaakin kuumetta. On väsynyt eikä ole ruokahalua. Nyt on tullut hiukan flunssaa. Verikokeita on otettu, mutta mitään hälyyttävää niissä ei onneksi näkynyt. Huomenna tilaan hänelle taas ajan lääkärille. Ikävää, kun ei ehtinyt olla koulussa kuin viikon kun sairastui. Toivottavasti ei jää kovasti jälkeen ja saa myöhemmin suoritettua väliin jääneet kurssit.
Minun oloani kurjemmaksi on tehnyt myös hänen sairastelunsa, -ainahan me äidit kärsimme siitä kun oma lapsi on sairas...



No, tulihan taas valitettua... Ei ehkä näin julkisesti pitäisi, mutta joskus on johonkin saatava tuntojaan purata.
Sitten iloisempiin asioihin.
Wanilla Rosen Riitta järjesti jokin aika sitten blogissaan arvonnan, jossa minäkin päätin onneani kokeilla. Ja kyllä oli ihana tunne kun huomasin kerrankin onnen potkaisseen.
Ja vielä ihanampi tunne oli eilen kun paketin postista hain. Sain niin kauniin keittokirjatelineen, että jäin miettimään raaskiiko tuota kirjalla peittää... Lämmin kiitos Riitta!